Talven taikasauva

Pakkasen siveltimenvetoja keittiön ikkunassa.

Pakkanen on koristellut puutarhan. Talvi viljelee lumihangessa koristeitaan ja kasvattaa kukkiaan sileille pinnoille.

Tavallinen lätäkkö on muuttunut taideteokseksi.

 

 

 

 

Vesi muuttaa muotoaan puoleksi vuodeksi. Talvi on täällä. Ja pimeys. Mutta myös tähdet, revontulet ja lumisade.

 

Varjoliljojen siemenkodat talvitörrössä.

 Puutarhaintoilija ottaa mallia kasveista, yrittää rauhoittua ja vaipua lumen hiljaisuuteen.

Kivien pyörittelyä

On vielä hyvää aikaa tehdä puutarhatöitä. Työlistassa onkin vielä pitkä liuta tekemistä. Toisaalta voihan ne jättää kevääseenkin. Ei pihatyöt mihinkään karkaa. Ei todellakaan.

Kesä heilahti ohi kuin pääskysen lento. Hädin tuskin huomasin sen tulevan ja sitten jo menevän.

Yksi suunnitelmani oli tehdä tontille kivistä jatulintarha. Jatulintarha on kivillä maanpintaan rajattu spiraali tai labyrintti. Minun piti vielä jotenkin sijoittaa kanto sen sisään.

Koko kesä meni muita tehdessä. Mutta takaraivossa suunnitelma eli ja jalostui, että ei siitä jatulintarhaa tule, vaan lähinnä jätinkirkko eli kivikasa, jonka rakentamisessa on otettu huomioon päivänseisaukset.

Leikkasin maanpeitekankaasta palasia ja asettelin näkyvillä olevien puunjuurien väliin. Siihen vain kiviä piti sitten hommata. Onneksi naapurissa oli ylijäämäkiviä. Sain sieltä muutaman kottikärrillisen.

Tarvitsen näköjään lisää kiviä isojen kivien väläihin. Mietin sitten keväällä istutanko kasveja tähän kivimuodostelmaan. Tällähän ei ole mitään hyötytarkoitusta. Se on vain omaksi iloksi suunniteltu ja itselle rakentumassa. Ehkä tanssin sen ympärillä juhannusyönä ja talvipäivänseisauksen aamuna.

Syksyn kynnöksillä

Uusi valkosipulimaa odottaa lannoitusta ja istukkaita.

Syyskuu on maantönkijälle yhtä kiireinen kuin toukokuu. Tähän aikaan vuodesta korjaan viimeisen sadon, kunnostan kasvimaita, käännän, kärrään ja kantelen tarvikkeita paikasta toiseen kumisaappaat lonksuen.

Hyvät suunnitelmat vievät aikansa. Kahvia, pullaa ja paperia kuluu paljon. Piirtelen karttoja ja kirjoittelen kasvien nimiä. Ja sitten laitan kaiken taas toisin päin. Asiat eivät pääse etenemään, kun juutun "entäs, jos laittaisikin" -mietteisiin.

Kasvimaan polkujen laatoittaminen on ollut kesken koko kesän, koska en oikein tiennyt, millä tavalla toteuttaisin  viljelyalojen Suuren Uudistuksen.

Kaiken alkuna oli parsamaan perustaminen. Siemenestä kasvatetuille parsan taimille pitää olla muhevaa ja ravinteikasta maata, johon ne siirretään ensi keväänä. No, parsamaa tulee valkosipulien paikalle, koska valkosipulit ovat olleet liian pitkään samassa paikassa. Valkosipuleille käänsin uuden pläntin maata vattupensaikosta ja mansikkamaasta. Maa-artisokat siirrän pois kasvihuoneen oven edestä. Lipstikkapuskaa kavennan tukkimasta kulkuväylää. Kaikesta oli seurauksena, että mansikankasvatuspaikka piti siirtää ja mansikan rönsytaimille
saada lisätilaa. Ja niin edelleen, niin edelleen.

Kompostilierot paiskivat tärkeitä töitä.

Siirrän maa-artisokkia tänne päin. 

Koska istutan valkosipulin syksyllä, maa pitää kunnostaa just nyt. Maa kaipaa voimaa ja kuohkeuttajaa saven sekaan: turvetta, tuhkaa ja hiekkaa. Kompostorista saan maahan voimamultaa.

Koiran kanssa pidimme tänään jokasyksyiset kompostorintyhjennystalkoot. Laitoin kompostin kypsän tumman sisällyksen tulevan parsamaan pintamultaan, että se saa vielä tekeytyä talven ajan lumen alla. Palamaton jäte piti lapioida takaisin kompostoriin. Luovaa työtä tämäkin.

Kompostorissa kehittyy yllättävän vähän  multaa. Lisälannoitukseksi haluan hakea talleilta kompostoitua hevosenlantaa. Siitä piisaa hevosvoimia ensi kesäksi.

Valkosipuli - rakkaani

Valkosipuleita käyttöön, istukkaaksi ja kylvöön. Pari valkoista kynttä kuorittuna.

Talvivalkosipulin naatit alkoivat kellastua pari viikoa sitten. Odottelin, että sadepäivät menevät ohi. Tämän viikon alussa alkoivat sadonkorjuusäät. Oli aurinkoista, tuulista ja lämmintä.

Kaivelin sipulimaata muutaman tunnin ajan ja sain kaikki näkyvillä olevat sipulit ylös. Kun maa hiukan kuivahtaa, näkee piiloon yrittävät sipulit. Varsinkin yksivuotiset, yksikyntiset pyöreät istukassipulit matkivat kiviä ja jäävät maahan. Sitten ne kasvavat siellä, mihin ne jäävät, vaikka puutarhailveilijä olisi siirtänyt sipulimaan muualle.

Keskikesällä valkosipulit kukkivat. Ne kasvattivat pitkän kaartuvan varren, jonka päässä oli itusilmujen koti. Napsin suurimman osan kukista pois, ettei kasvi tuhlaisi voimiaan sen kasvattamiseen. Syksyllä itusilmuja peittävä kuori rapisi pois ja silmut olivat pienenä pallona varren päässä. Niitä kylvämällä saa ensin taimet, joiden juuressa on tuollainen yksikyntinen sipuli.

Talvivalkosipuliniput tuulettuvat syyskesän auringossa.

Viimevuotinen valkosipulisato loppui juuri kesällä. Onneksi on taas uutta omaa satoa kuivumassa. Niput vien seuraavana saunapäivänä saunan lauteille. Ennen löylyjen heittoa ripustelen armaat valkosipulini viileään kellarivarastoon.

Kuivatus ohentaa kuorta ja sipulin kaulaa sekä tietysti parantaa säilyvyyttä. Minulla kasvava lajike lienee talvivalkosipulia nimeltänsä Alexandra. Siinä on tukevat varret, joista ei kuivatettunakaan voi punoa lettejä. Olen vaalinut tätä valkosipulia vuosikaudet, vuosikymmenet. Syön yhä enemmän valkosipulia joka vuosi. Vesi herahtaa kielelle, kun ajattelen ruokia, joissa on valkosipulia - paljon valkosipulia.

Laitan ensi kesän sadon toivossa istukkaat ja silmut vasta lokakuussa maahan. Niin se menee. Auringon pyörä kierähtää taas talveen, uuteen kevääseen ja kesään.

Makuja kasvamassa

Tämä chili kasvattaa hedelmänsä ylöspäin. Vaihtelu virkistää.

Puutarhassa alkavat vihannekset olla maistuvimmillaan. Kesäkurpitsat, chilit, tomaatit, vadelmat, viinimarjat ja yrtit jaksavat hyvin. Joka päivä saan erilaisen vihannesmössön lounaaksi ja marjajälkkäriä päälle.

Tosin chilejä ja paprikoita pitää vielä kypsytellä. Mutta olen testaillut jo muutamia vihreinä. Silkkaa tulta olivat jo nyt.

Chilinkasvatusmetodini oli tänä keväänä sellainen, että ruimaisin multaan kaikki kuivatuista chileistä tippuneet siemenet. Pidän aina kuivaamiani chilejä yhdessä astiassa lieden lähellä käden ulottuvilla. Loppukeväästä siinä astiassa oli vain siemeniä.

Ämpäreissä siemenistä kasvattamani ja vaihtarina tuttavalta saadut ovat nyt suloisesti sekaisin. Siispä en tiedä, mitä kasvaa missäkin. Joidenkin piti olla paprikoita. Jaa ja hmm.

Chilimaa.

Olen pitänyt miltei koko heinäkuun chiliämpäreitä ulkona. Ei kovin koristeellinen näky, mutta kasvit voivat hyvin ja hedelmiä puskee latvoista. Sehän on pääasia, eikä naapureiden kommentit.

Potattomaatti kypsyy.

Kasvihuoneessa ja kasvihuoneen ympärillä kypsyvät myös tomaatit. Taimia oli keväällä taas niin paljon, että tomaattia kasvaa miltei yhtä paljon ulkona kuin sisällä. Tämä lajike kuulemma viihtyykin paremmin ulkona. Minulla se on viihtynyt myös kasvihuoneen lasien alla. Tosin ovet ovat olleet levällään koko heinäkuun. Pari viikoa on syöty pelkästään omia tomaatteja.

Kultaiset kesäkurpitsat ovat parhaimmillaan.

Ihana on ollut heinäkuu. Nyt alan vahtia elokuun iltoja ja hallanvaaraa.

Vuorot sekaisin

Harmaamalvikki toipui ötököistä.

Naismuistiin ei ole sattunut sellaista, että joriinit, isohirvenjuuri, pihajasmike ja syysleimut kukkisivat heinäkuun lopulla samaan aikaan harmaamalvikin kanssa.

Harmaamalvikki syötiin viime kesänä ihan risaiseksi. Ötökkähyökkäys vei lehdet ja nuput. Minulla oli malvikkia kolme isoa puskaa. Yksi niistä toipui ja kukoistaa nyt hyvin. Kerään siemeniä joka syksy ja yritän levittää tätä hempeää ja sitkeää kasvia laajemmalle alueelle.

Joriini kiirehti kukintaansa.

Syksykukiksi mieltämäni joriini eli daalia, syysleimut ja hirvenjuuri ovat kyllä edellä aikaansa. Yleensä joriini ehtii juuri parhaimpaan kukkaansa ennen elokuun puolivälin yöhalloja. Mitäs kukkia minulla on elokuussa, kun kaikki kukkivat jo nyt?

Kärhö kiipeää pihajasmikkeessa.

Isohirvenjuuri kerää perhosia ja pörriäisiä aurinkoisina syyskesän päivinä, nyt heinäkuussa.

Kukka-auringot

Kehäkukat sopivat minun pihaani.

Minun kesässäni paistavat nyt kehäkukat, tarha-alpit, köynnöskrassit, kesäkurpitsat ja tyräkit. Se riittää.

Köynnöskrassi kiipeilee raudoitusverkossa.

Itken ja kitken

Karhunköynnöstä voi kitkeä ja repiä koko kesän. Siinäpä sinnikäs vastustaja.

Joskus harmittaa ja itkettää. Silloin menen puutarhaan ja rupean tekemään hyödyllisiä tai hyödyttömiä hommia. Kaikkein parasta ajatusten järjestelytyötä on kitkeminen. 

Pihalla ja puutarhassa on aina jotain, minkä voi repiä, katkaista, nyppästä. Jotain voi kaataa ja silputa. Aina voi iskeä lapion savimaahan - tai kiveen, niin että multa tai kipinät sinkoilevat. Ja villintyneet vuohenputket kaatuvat, nokkonen häviää, voikukka katoaa parin tunnin riehumisen jälkeen.

Parsojen ensimmäisenä kesänä kaiken pitää tapahtua pehmein ottein.

Hyötykasvimaalla joutuu olemaan tarkka, siellä pitää keskittyä oikean kasvin poistamiseen. Siellä on hengitettävä rauhallisesti, liikuttava tasaisesti, sillä hennot taimet, pienet raakileet ovat vasta alkuja, mahdollisuuksia. Kun vahtii ja lannoittaa, odottaa oikeaa aikaa, tapahtumaa tai tapahtumattomuutta, ajatukset pysyvät vain tässä hetkessä ja kasvissa.

Sateen jälkeen niittyhumala ja valkoapila ilahduttivat nurmikolla istujaa.

Pelkkä nurmikkokin saa itkupillin rauhoitettua. Hampaita kiristellen voi jynssätä ja jyrätä ruohonleikkurilla, vinguttaa trimmeriä ja huitoa ruohosaksilla, niin pitkään, että pelkästä uupumuksesta unohtaa surun aiheuttajat. Jonain päivänä, yllättäen, nurmikko kukkii sinisenä ja valkoisena. Silloin istun vain nurmikolle ja annan vihan, katkeruuden ja surun liueta kukkaistuoksuun.

Vanhojen perennojen lumo

Varjoliljat aukesivat juhannuksena. Ne ovat vanhaa kantaa jostain Kangasalan takaa. Tarkkaa ikää en tiedä, kun en laittanut muistiin  edes sitä milloin nämä kaivoin ensimmäisen kerran oman pihani multaan. Minulla ne ovat olleet näkyvimmässä kukkapenkissä ehkä hiukan yli 10 vuotta. Vanha sukulainen, jolta ne sain, on hakenut ne kesäasuntonsa kukkapenkkiin viime vuosituhannen puolella autiotalon pihapiiristä. Koska talo oli ollut autiona parikymmentä vuotta, voisi laskeskella kasvikannan iäksi ainakin 40-45 vuotta.

Ikävä kyllä en voi enää tarkistaa asioita. Niin se käy. Silloin, kun olisi mahdollisuus ei ehdi, muista tai viitsi kysyä. Kaikista  vanhoista kasveista voisi kysyä niin paljon tietoja kuin mahdollista ja kirjoittaa tiedot johonkin muistikirjaansa.

Maatiaisperennat, maalaisperennat, vanhat perennat ovat kasvikantoja, jotka ovat säilyneet vuosikymmeniä vanhoissa pihapiireissä. Niiden arvo on siinä, että ne ovat ilmastoomme sopeutuneita kantoja ja osa kulttuurihistoriaa. Ne ovat kasveja, jotka ovat kukkineet isovanhempien pihoilla ja olleet osa kesäistä sileunmaisemaamme.

Vanhoja kasvikantoja vaalivat ja keräävät muun muassa Maatiainen ry (www.maatiainen.fi) ja Pirkanmaan perinnepiha -hanke (www.perinnepiha.fi). Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT kokoaa myös vanhoja maatiaiskasvikantoja (www.mtt.fi/kasvigeenivarat).

Ilman muiden tukea - pitäisi kasvaa maata myöten

Humala pääsi vauhtiin, kuten joka kesä.

Köynnökset ovat sinnikkyyden ja suuruudenhulluuden perikuvia. Ensin ne kurkottavat ilman suuntaa sinne tänne ja sitten ne heittäytyvät kasvukiihkolla kohti kaikkia mahdollisia tukipilareita. Kiertyvät, kiipeävät, kasvavat, kukkivat.

Köynnöspinaatti.

Kelasköynnös.

Toiset tietysti ovat nopeampia kasvamaan kuin toiset. Kaariportin toisella puolella humala on humahtanut juhannukseen mennessä huippupisteeseen. Toisella puolella kelasköynnös äheltää juuri ja juuri siinä, mihin se viime syksynä pääsi. Siltä kuivuivat tai paleltuivat latvat, joten puuvartisen kiipijän on kasvatettava suurella vaivalla uusia oksia.

Köynnöspinaatti kasvaa yhtä rehvakkaasti kuin vaaleanpunakukkainen karhunköynnös. Yritän pitää karhunköynnöstä kurissa, mutta aina juurissa on voimaa levitä kukkamaahan ja pensaikkoihin. Kaunishan sen kukka on.

Köynnöspinaattia voi syödä kuten tavallista pinaattia. Kukat ovat vaaleanvihreää röyhyä.

Köynnöskrassin pyöreä lehti.

Yksi kiipeilevä suosikkikasvini on köynnöskrassi. Kukat ovat iloisen väriset, mutta siinä on kaunismuotoiset lehdetkin.

Köynnöspinaatin kukkaröyhyt.

Muotoja ja värejä

Alppiruusu.

Nopea sään lämpeneminen kiirehti kaikkia kasveja kukkimaan. Nyt kukkivat alppiruusut, juhannusruusu, kurjemiekka ja tulikellukka. Liljat ja varhaiset pionit aloittelevat ja syreenit lopettelevat.

Niittykellukka kiinnostaa kimalaisia.

Kukkien monet muodot ja värit näkee, kun konttaa kameran kanssa pitkin pihaa. Yritän matkia kimalaista ja etsin kauneuden ytimen kukan sisältä. Vaatimatonkin kukka on läheltä katsottuna maailmankaikkeuden suurimpia ihmeitä.

Keltapäivänlilja leviää vauhdikkaasti ja kasvaa aina isoina puskina.

Jos niitä on yksi, se on se kaunein. Jos niitä on paljon, ne ovat ihanuus x 10 tai 50.

Tulikellukan kukinta monistuu varsinaiseksi tulimereksi.

Ryhmä on aina näyttävä, jos siinä tarpeeksi kasveja. Jotkut kuningatarkukat voivat olla aivan riittäviä yksinkin. Sellaisia ovat pioni, daalia tai kurjenmiekka. "Me kukkamaan Kuningatar nousemme täältä alamaisten keskeltä ja te ihailette Meitä kaukaa". Niinhän me teemme, kumarramme ja konttaamme niiden edessä. Ainakin silloin, kun yritämme nöyrinä ottaa täydellistä kuvaa, kun kukinta on parhaimmillaan.

Saksankurjenmiekka eli iiris on kuningatarkukka.

Kuono tuoksuvassa kukassa

Syreenit ovat niin suloisia, ihania ja tuoksuvia.

Tänään sain luonnon tuoksuterapiaa. Syreenit ovat auenneet ja niiden tuoksu leijailee sisälle asti. On ihan pakko mennä tunkemaan nenänsä violetteihin ja valkoisiin kukkaterttuihin. Puutarha on nyt jostain syystä erittäin runsashajuinen ainakin aamu- ja iltahämärässä. Se houkuttaa kai kimalaisia ja perhosia pölytystöihin.

Koira ei pahemmin piittaa kukkatuoksuista.

Alempana pensaiden juurella tuoksuvat vanhakantaiset, kerrotut valkoiset runoilijannarsissit (Narcissus poeticus plena). Ne aukevat aina muiden narsissien jälkeen touko-kesäkuun vaihteessa.



Kukintaansa lopettelevat jalokiurunkannukset tuoksuvat myös erittäin hyviltä. Niitä ei ehkä arvosteta tuoksupuutarhan kasvina, koska ne ovat vain tuollaisia tavallisia kevätkeltaisia, jotka ryöpsähtävät kukkaan ja häviävät nopeasti pois. On nöyrryttävä ja kumarrettava niiden edessä, että voi hengittää niiden hyvää hajua.

Jalokiurunkannus.

Hopeapensas eli kilsepensas tuoksuu yllättävän voimakkaanmakeana. Vaikka sen kukat ovat mitättömän pienet, sen tuoksu ulottuu pihasta kadulle ja saa minut hyvälle tuulelle, kun käpsehdin aamulenkiltä kotiin.

Hopeapensas.

Ja tässä tulee päivän mainos. Katsopa, jos haluat ostaa leikkimökin tai keinun:
Hanki upea leikkimökki täältä!

Valmistujaiskukkia

Hedelmäpuut alkoivat kukkia eilen. Pihallani ovat omenapuut, päärynä, kriikunat ja kirsikka valkoisenaan.

Minulle omenapuut ovat aina ylioppilasjuhlien merkki. Viikon päästä ylioppilaat saavat lakkinsa. Koululaiset lopettavat koulunsa. Monet ovat valmistuneet tai valmistumassa ammattiin. Maa on täynnä voimaa.

Kevät on hyvä aika päättää koulu ja aloittaa jotain uutta. Kesä on edessä, tulevaisuus on tulossa ihan kohta. Vielä ei ehkä ole näkyvissä muuta kuin lupaus. Mutta jotain on kukkimassa, jostakin tulee myöhemmin hedelmä.

Jos nuorilla ei olekaan töitä tai jatko-opiskelupaikkaa tiedossa, sanoisin heille, että olkaa onnellisia edes nuoruudesta ja uusista aluista. Aikuisille valmistuneille tai uuden elämänvaiheen aloittajille huomauttaisin, että vanhatkin puut kukkivat joka kevät.

Jos haluat antaa valmistuvalle muutakin kuin lämmintä kättä, ojenna omenankukka ja ehkä kestävä kaunis esine.

Tässä on taas rehellinen mainos: tuossa alla on yksi linkki, josta löytyy lahjaihanuuksia. Klikauttele siitä.

Osta Ristomatti Ratian suunnitelemia tuotteita täältä!

Kasvi-iloa elämään

Basilikat ovat vielä ihan vauvoja.

Välillä kaikki tuntuu menevän pieleen. Surun, vastoinkäymisten ja silkan potutuksen keskellä ilahdutan itseäni haahuilemalla pihallani ja kuoputtamalla kasvihuoneessa heti aamuvarhaisella. Kasvien tarkkailu antaa voimia ja tyytyväisyyttä: tämän minä olen saanut itse aikaan. Puutarhan tarkkailu lisää myös iloista odotusta: milloinhan tämä kukkii, tuleekohan paljon marjoja tänä kesänä?

Sademetsän alku on taas asennettu lasihuoneeseen, sillä eilen sain vihdoin kunnostettua kasvihuoneen. Istutin sinne tomaatintaimia, chiliä ja paprikaa. Ihan liikaa taas. Kyllähän ne näin kasvukauden alussa ovat kainosti ja siististi riveissä ja omilla paikoillaan. Kasvaessaan ne täyttävät koko tilan ja ulkoapäin näyttää kuin olisin vanginnut viidakon lasilaatikkoon. No, sehän se onkin tavoitteeni. Ehkä olen hiukan outo.

Chilit kasvavat nykyisin koko kesän ämpäreissä, sillä siirrän ne sisälle syyskylmien alettua. Kokemus on opettanut, että nelisen silloin tällöin puolilämmintä kuukautta ei oikein riitä chilisadolle. Kasvukautta saa jatkettua hiukan raahaamalla astiat kuistille saattohoitoon.

Vielä on tomeria taimia ilman kasvupaikkaa. Tuttavalle lupasin jo viisi isoa tomaatintainta. Toiselta tuttavalta sain valkosipulivaihtareilla suippopaprikaa. Kesäkurpitsat, avomaankurkut ja daaliat siirtyvät pihalle, kunhan luotan öiden hallattomuuteen.

Aamulla kävin kurkkaamassa kasvihuonetta. Tulipa taas tyytyväinen olo. Ja kun olen iloinen, jaksan ehkä tänään paremmin ratkaista mieltä kaivelevat ongelmat, järjestää mahdottomalta tuntuneet asiat ja kohdata vaikeat ihmiset.  

Tomaatit saivat parhaat paikat. Chilit istutin ämpäreihin, jotka siirrän syksyllä sisälle.

Mainostan tässä taas. Klikkaa, jos haluat katsella mitä nettitavaratalosta saa.

Uusin Prisma on avattu - verkossa

Tappamista ja syrjintää rauhaisassa puutarhassa

Tavoitteena rehevä humala

Puutarhaharrastus on kaikkea muuta kuin hissukoiden tassuttelua nurmikentällä.
Harva se päivä minäkin, rauhallinen ja lempeä ihminen, väännän niskat nurin liljakukolta ja tukehdutan  lehtokotiloita vedellä, öljyllä ja etikalla.

Voikukan tuomiopäivä

Rotusyrjintää tai ainakin lajisyrjintää harrastan joka päivä. Tänäänkin raastoin iloisen keltaiset voikukat irti juuriltaan ja aion survoa ne jätesäkkiin muhimaan. Tosin niitä on vielä miljoona jäljellä.

Puutarhassa taistellaan koko ajan. Ihminen haluaa kasvattaa sitä ja tätä. Luonto levittäytyy mahdollisimman laajalle niin kuin sille on parasta lajin säilymisen kannalta. Ihmisen räpellyksen tuloksena kyllä monet luonnonkasvit saavat isomman jalansijan tässä luonnottomassa luonnossa kuin oikeassa luonnossa.

Vuohenputki on yksi harvoista kasveista, joka saa minut kiristelemään hampaita otsasuonet pullistuen. Oman toimintani tuloksena se on levinnyt lahjakkaasti ympäri pihaa. Muokatessani maata en ole nyppinyt jokaikistä valkoista rihmankokoista juurenpalaa. Lisäksi olen kompostoinnut maasta kaivelemani kasvit huonosti. Vuohenputkihan leviää pienistä juurenpalasista ja siemenistä.

Monet luonnonkasvit hyväksyn iloiten vapaamuotoiseen puutarhaani.
Maahumala, niittyhumala, vuokot ja kielo ovat tervetulleita maanpeittokasveja. Nokkosta kasvattelen muhennostarpeiksi. Tosin vadelmapensaiden seassa polttava viholainen on vihonviimeinen kumppani. Vuohenputkeakin käytin salaatin seassa, mutta sitten kuulin, että siitä on myös myrkyllinen lajike olemassa. En tosin ole saanut varmistusta asiaan.

Leviävien luonnonkasvien eli rikkaruohojen salainen ase on määrä ja nopea leviäminen. Puutarhaintoilijan ainoa ase on sinnikkyys ja poiston toisto, toisto, toisto ja toisto.

Kevätesikot vuohenputkihyöky ympärillään

Ilon ja ikävän kukat

Annikin kullero

Jotkut kasvit puutarhassani tuovat mieleen niiden antajat. Olen saanut paljon kasveja monilta ihmisiltä. Heistä monet ovat nyt kuolleet, joku on ison A:n takana taudin sumuisissa labyrinteissa, joku on muuttanut kauas tai muuten vain hävinnyt elämästäni. Mutta kukat kukkivat vuodesta toiseen. Ne tuovat iloa elämääni, mutta myös hippusen surua ja ikävää, kun muistelen Annikkia, Paavoa, Kirstiä, Salmea, Pekkaa, Ullaa ja Esteriä.

Esterin pioni

He ovat aikanaan hoitaneet näitä kasveja ja nauttineet niiden kauneudesta. He ovat luottaneet siihen, että minä olen näiden kasvien arvoinen. Jotkut kasvit olen saanut pilattua ja hävitettyä väärällä hoidolla. Jotkut kukoistavat edelleen, kun niiden antajien muistokin alkaa haalentua. Mutta aina kun kukat aukeavat, minä muistan.

Kirstin jaloritarinkannus

Salmen joriini

Yksinkertaisuus helpottaa elämää

Hellepäivän penkki puiden varjossa.

Minäkö hätäinen? Yksinkertaiselle pitää olla yksinkertaista. Tein kaipaamani penkin tulevia hellepäiviä varten. Asetin suurimman omenapuun alle kuusipölkyt ja niiden päälle pari lautaa. Siinähän se on. Yksinkertaisempaa olisi tietysti ollut laittaa istuimeksi vain yksi lauta, mutta tarpeeksi leveää ei ollut just nyt käsillä. Vaihdan siihen sellaisen sitten, kun takapuolelle sopiva lauta ilmestyy aitan nurkille. Itara ihminen ei osta, vaan kierrättää jätteitä ja jämäpaloja.

Tämmöistä tasoa minulla ei ollutkaan.

Toinen viikonlopun tavoitteista oli rakentaa ruukutus- ja ynnämuupöytä pihalle. Selkä ei rasitu, jos levittelee taimia ja multia sopivalla korkeudella olevan pöydän ääressä. Toinen vaihtoehto on kyykkiä tai olla polvillaan pihanurmella tai kierteellä istuen aitan rapulla.

Ruukutuspöytä on vanha tiskipöytätaso. Se osui kuin valettuna pystyyn nostettujen kuormalavojen leveyteen. Etureunaan piti ruuvata vielä tukilauta ja taakse ristiin pari rimaa. Muoviputken pätkän tökkäsin viemäriksi tiskialtaan alle, jos tulee loiskittua veden kanssa. Vesi valuu maahan eikä kastele sääriä. Tässä ei ole tarkoitus käyttää pesuaineita, vaan sadevedellä huuhtasta ruukkuja ja työkaluja. Sadeveden keräin on kasvihuoneen katon reunaan ripustettu ränninpätkä. Ihmeen paljon vettä lorottaa kesäsateista talteen isoon tynnyriin.


Mainos:  Tarvikkeet ja työkalut puutarhan hoitoon Kodinterrasta.Kodinterrasta kaikki tarvittava kaikenkokoisten puutarhojen hoitoon.