Pihatönkijän vauhti kiihtyy mutta kevät jarruttelee

Väinönputki on aromaattinen villi- tai minulla vain puolivilliyrtti. 

Kuisti täyttyy esikasvatettavista taimista. Basilika, ranskalainen rakuuna, persilja, chilit, tomaatit, kurkku ja kurpitsa odottelevat leutoja kevätsäitä. Niillä tuntuu olevan vielä pitkä odotus. Tänä viikonloppuna kolea pohjoisvirtaus muistuttelee, että puutarhan kevät ei ole vielä täällä.

Persilja aloitti riehakkaasti kasvun kuistilla ja tarvitsee pian isomman ruukun.

Villivihannesten ystävän katse kiertää oman pihamaan ja joutomaiden reunoja. Joko sieltä löytyisi syötävää? Harmaan heinän seassa, lehdettömien oksien alla vihertää jo. Pikkunokkosia voisi jo leikata muhennokseen. Poimulehden suppuiset lehdet ovat tunnistettavissa vuohenputken seasta.

Poimulehti heräilee ulkona.

Nokkosia on pian kasvimaan reunat täynnä.

Tietysti puolivilli väinönputki, tuttavien kesken 'Väinö', ilahduttaa jo kasvattajaansa. Puolivilli se on siksi, että se kasvaa villinä Lapissa, mutta hiukan kesytettynä tontillani. Se on voimakasmakuinen,  siksi sen käyttöä pitää hiukan miettiä ja kokeilla varovasti.

Villiä menoa sydänkeväässä

Kesäkurpitsalla on oma lava. Toisessa kasvaa salviaa, kynteliä ja venäläistä rakuunaa.

Vilkas on toukokuu. Onneksi on ollut melko viileätä välillä, etteivät kaikki kasvit ole räjähtäneet kerralla kasvuun. Hitaampikin pihamyllääjä on pysynyt kevään perässä.

Hurjistuinko ja kasvatinko liikaa kaikkea? Kyllä joo. Ylimääräisiä tomaatin ja vesimelonin (!) taimia on vielä vaikka lampaat söis. No, lampaat eivät syö. Eivät edes vuohenputkea. Itse se täytyy syödä tai repiä kasvatettujen kasvien väleistä.

Villivihannesinnostus leviää todella villinä. Kohta jää vain musta multa villiruokaa mässyttävien  retkueiden jäljiltä. Minäkin syön horsmat, vuohenputket, poimulehdet, nokkosista puhumattakaan. Väinönputkesta kehittelen herkullisia ruokia: hillokkeita, kalan sisään lehtimuhennosta ja liköörin maustajaa. Tosin olen kasvattanut Väinöni ihan itse. Joten se on kesytettyä Väinöä eikä villiä.

Kesytetystä väinönputkesta, raparperista ja saksankirvelistä tulee aromikas hilloke sitruunahyytelön päälle.

Sitten ovat nämä minun elukkani. Koirat tietysti kaikessa apuna. Linnunpöntöissä pesivät kirjosieppo, sinitiainen ja varpunen. Männyssä taitaa olla räksänpesä. Työkaluvajassa asuu punarinta kaikkien vaarallisten teräaseiden keskellä.

Punarinnan poikaset ovat kuoriutuneet sahan ja sirppien varjossa.

Sitten vielä nämä mehipörisijät. Voikukka helottaa ja mehiläiset kantavat pussihousut pulleina siitepölyä kennoihin ja toukille. Ronkin liikaakin kait heidän asumustaan alkuinnostuneena. Tein hoitotöitä tänään: poistin kuhnurikehästä palasen pois ja nipistin kaksi emokennoa sekä lisäsin yhden kerroksen peään. Olen ylpeä itsestäni. Kuningatartani en nähnyt, vaikka tarkistin jokaisen kennokakun. Missä on emoseni?

Tämä on alempi kerros kaksikerroksisesta mehiläispesästä. Humina käy.

Versoja ja kukkia lautaselleni

Oletko nähnyt vaahteran kukkia?

Toin vaahteran oksia maljakkoon sisälle. Ne alkoivat viikossa kukkia. Kun vaahterat kukkivat tuolla ulkona, tuskin olen niitä niin tarkkaan katsellut kuin nyt piirongin päällä olevia oksia. Ne ovat niin keväisen kellanvihreitä. Täydellisiä.

Internetin villiruokasivustoilta haeskelin tietoa, että voisiko vaahteran kukkia syödä. Eivät ne kuulemma ole myrkyllisiä, mutta ei niitä tarvitse ihan kauhalla mättää lautaselle. Maistaa voi ja laittaa koristeeksi salaattiin tai lautasen reunalle. Laitoin äsken kukkia kermaviilikastikkeeseen, jonka syömme pian kalan kanssa.

Innokkaat herneen versot huojuvat ylöspäin.

Herneen versot rouskahtavat mukavasti hampaissa ja maistuvat vihreältä ja terveelliseltä. Kasvatan versoja kerroskattilan reikäosassa. Alla olevassa kattilassa on vettä, johon herneiden juuret jo yltävät reikien kautta. Multaa ei ole ollenkaan. Reikäkattilassa minusta on helppo huuhdella herneet ja versot. Niihin muodostuu muuten helposti hometta. Ja sehän ei ole terveellistä ollenkaan.

Suuntana kesä ja aurinko

Tästä voi oikaista kesään tai takatalveen.

Minulla on ikävä kesää. Haistelen multaa, rapistelen siemenpusseja ja haikailen kesäkuvien äärellä.
Pari aurinkoista päivää reväyttää kotitarveviljelijän unelmat ruutupaperille. Tuolta siirrän ja tuonne teen lisää sipulipenkkiä. Vauhti vain kiihtyy toukokuuta kohti.

Nyt helmikuun lopulla aloitan taimien kasvatuksen. Kylvän persiljan ja basilikan ainakin. Liian aikaisin en tohdi taimettaa tomaatteja ja kesäkurpitsoita. Niitä ei saa ulos kasvamaan ennen kuin touko-kesäkuun vaihteessa.

Kesäkurpitsat kylvän vasta maaliskuussa.

 

 

 

 

Vihreän himossa idätän oraita ja versoja maaliskuussa. Luonnossa on paljon syötävää jo toukokuussa. Villivihanneksiksikin niitä kutsutaan. Trendikkäitä kuuluvat olevan.

Maahumala on sievä peittokasvi ja mausteinen villiyrtti.

Koska hurahdin kasveihin jo teininä, otin selvää myös villistä luonnosta saatavista rohdoista ja ruokakasveista. Lueskelin Lönnrotin, Rautavaaran sekä Ulla Lehtosen viisauksia jo viime vuosituhannella ja pistelin poskeeni suurella mielihyvällä nokkosta, maahumalaa, maitohorsmanversoja ja vuohenputkea. Vesiheinääkin taisin nyhtää lautaselle ja voikukan nuppuja. Rouskutin ruusujen terälehtiä ja krassien siemeniä. Liritin koivuista mahlaa kyytipojaksi.

Tänä keväänä opastan muita hyödyntämään luonnon vihanneksia. Tervetuloa yrttiretkilleni. Kohta lumet sulavat ja alkaa ensimmäinen satokausi.