Ilon ja ikävän kukat

Annikin kullero

Jotkut kasvit puutarhassani tuovat mieleen niiden antajat. Olen saanut paljon kasveja monilta ihmisiltä. Heistä monet ovat nyt kuolleet, joku on ison A:n takana taudin sumuisissa labyrinteissa, joku on muuttanut kauas tai muuten vain hävinnyt elämästäni. Mutta kukat kukkivat vuodesta toiseen. Ne tuovat iloa elämääni, mutta myös hippusen surua ja ikävää, kun muistelen Annikkia, Paavoa, Kirstiä, Salmea, Pekkaa, Ullaa ja Esteriä.

Esterin pioni

He ovat aikanaan hoitaneet näitä kasveja ja nauttineet niiden kauneudesta. He ovat luottaneet siihen, että minä olen näiden kasvien arvoinen. Jotkut kasvit olen saanut pilattua ja hävitettyä väärällä hoidolla. Jotkut kukoistavat edelleen, kun niiden antajien muistokin alkaa haalentua. Mutta aina kun kukat aukeavat, minä muistan.

Kirstin jaloritarinkannus

Salmen joriini

Trendit hukassa

Illakko tuoksuu illalla.

Viimeistään tässä vaiheessa kesää huomaan, että puutarha toteuttaa itse itseään. Mitä ihmettä minä oikein yritän? Kostea keli on saanut kasvit rehottamaan ja leviämään. Ne kasvavat jättipituuteen ja rojahtelevat sateessa pitkin ja poikin.

Rikkakasviksi sanottujen kasvien poistaminen on turhuutta ja ajanhukkaa. Huomenna ne taas röyhyävät kukkapenkissä kuin omistaisivat koko maailman.

Rikkakasveja vastaan taistellaan niiden omilla aseilla: tarpeeksi peittävällä kasvustolla. Siksi helposti leviävät perennat ovat suosikkejani. Mikä onkaan sievempää kuin illakkoviidakko. Joku asiaa tuntematon kutsuu niitä horsmiksi. Mutta oletko koskaan haistellut illakkoja? Ne keräävät alkukesällä perhosia päivällä ja yöllä. Ne kylväytyvät itsestään, kunhan annat niiden olla rauhassa.

Tarha-alpia helpompaa kasvia ei olekaan. Se on iloisen keltainen ja leikkokukkanakin kestävä. Se lähtee kasvamaan pienestä juurenpalasta ja leviää ja leviää. Miksi se ei saisi ryöpytä ja valaista koko pihaa?

Tarha-alpi on leviävää sorttia.

Koska suosin vanhoja perennoja, en tiedä puutarhatrendeistä mitään. Kukkaruukkuihin ostan niin sanottuja kesäkukkia, yhden kesän kasvavia ilostuksia. Yleensä jämähdän samaan lajiin vuodesta toiseen.

Puutarhan kukkapenkeissä kasvaa vuosikymmeniä vanhoja kasveja eli niin sanottuja perinnekasveja. Joskus onnistun tappamaan niitäkin, kun siirrän niitä väärään aikaan.

Ukonhattu kuollahti heinäkuun alussa. Sen sijaan vaikeaksi mainittu pioni voi hyvin vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen. Arvioin pionin iäksi noin 30 vuotta. Se on kukoistanut kahdessa kohtaa pihallani, kun ensin siirsin sen kriikunan varjosta omenapuun varjoon ja  jaoin sen kymmenen vuotta sitten sitten. Yllärinä vain totesin, että pionini on kai kaksi erilaista pionia. Olin aina käsitellyt sitä yhtenä juurimönttinä, kun siirtelin sitä. Lehdet ovat samanlaiset ja kukkien väri on sama hempeä vaaleanpunainen. Mutta toisessa on miltei yksinkertaiset kukat, jotka vaalenevat paistetun kananmunan näköisiksi ja kokoisiksi. Toinen on kuin englantilaisen olohuoneen sohvan röyhelöinen pinkihtävä kukkakuvio. 

Pioni.

Se toinen pioni.