Näytetään tekstit, joissa on tunniste mehiläiset. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mehiläiset. Näytä kaikki tekstit

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Ensimmäiset


Kevään ensimmäinen sinivuokko on näyttäytynyt. Kävin aitan päädyssä tähyilemässä tänään ihan vartavasten. Rakennuksen vieressä on hiukan nouseva rinne, joten aurinko sulattaa sen aikaisin ja kevään kukat nousevat siihen aikaisin.

Basilikaviljelmäni kasvaa kohisten taimetusastiassa. Persiljatkin ovat sirkkataimella. Chilit ja tomaatit olen jo koulinnut isompiin astioihin.

Mehiläispesillä on kova kuhina, kun kävin siellä ryskämässä ja häiriköimässä. Ei ollut tarkoitus heitellä kehiä, mutta kun ne olivat kiinni toisissaan, niin yläkertaa nostaessani tippuivat alakerran kehät hiukan hallitsemattomasti. Mutta onneksi pesän päälle eikä maahan.

Tämä on se huonompi pesä. Hyvin sekin pörrää.
Mehiläiset saivat kostettua häirinnän. Otin kovettuneet, kömpeöt rukkaset pois kädestäni ottaakseni kuvia. Kun laitoin rukkasta takaisin käteen, niin yksi oli piiloutunut hanskan sisään ja pisti. Se oli tämän vuoden ensimmäinen pistos. Pistos tietää pistäjälle hengen menoa. Ei niin, että pistetty hiutaisisi sen kuoliaaksi, vaan mehiläiseltä irtoaa piikki ja se kuolee. Siksi ne pistävät vain häirittäessä ja puolustautuakseen.

Eloisamman pesän mehit piilottavat alleen peittosikiöitä.

Toisen pesän mehiläiset ovat alkaneet jo lisääntymisen. Tai oikeastaan pirteä viimekesäinen emo muninnan. Kuukauden päästä ne jo lentävät, jos säät ovat suotuisat ja sopivia kukkia maisemissa.


keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syksy on kypsynyt

Satoa on korjattu jo: tomaatteja, hunajaa, kuivattua villivihannesrouhetta ja tatteja.  
      
Lämpöisen syksyn tuloksena tomaatit ehtivät punastua oikein hyvin lämmittämättömässä kasvihuoneessani. Monena syksynä olen tuonut tämän lemmikkikasvini hedelmiä sisälle vihreinä, kun yökylmät ovat uhanneet mitätöidä myöhäiskypsymistä.

Yrtit vihertävät vielä pihalla: salviasta, kyntelistä, rosmariinista ja venäläisestä rakuunasta käyn edelleen nyppäisemässä maustetta syksyn herkkuihin, vaikkapa kaalikääryleisiin ja luomulammaspataan. Maa-artisokka kukkii kohta ja saan kaivella sen mukuloita herkkukeittoihin.

Kanadanpiisku valaiseen koko pihan keltaisilla kukinnoillaan.
Pihoissa kukkivat nauhukset ja tarhapiiskut. Ne ovat hyödyllisiä kasveja. Aurinkoisina päivinä mehiläiseni keräävät vieläkin siitepölyä talven varastoihin, juuri näistä syksyn keltaisista kukkijoista. Viimeiset talvimehiläiset ovat kasvamassa ja odottamassa ruokaa kotikennostoissa. Olen antanut pesiin lisäruokaa syyskuun alkupäivät, että niillä olisi evästä kukattomaksi ajaksi. Syksyllä mehiläisten hoitaja tekee (taas) tärkeitä päätöksiä. Onko ruokaa riittävästi ja onko mehiläisiä tarpeeksi, että ne voivat pitää niin sanotun talvipallon lämpimänä pakkaskuukausina?

Gladiolukset kukkivat uskaliaasti syksyn kynnyksellä.
Viimeiset perennat kukkivat nyt. Daaliat, syysleimut ja gladiolukset ovat eksoottisisen värikkäitä ja kuitenkin niin kotoisia. Näitä kasvoi aina äidin ja ukin kukkapenkeissä. Näitä on ollut aikoinaan myös tällä vanhan talon tontilla ja rintamamiestalovaltaisessa naapurustossa marjapensaiden ja omenapuiden väleissä. Ne ovat olleet silloin arkielämän luksusta, koreutta ja kauneutta. Suomalaista kukkahulluutta.

maanantai 15. kesäkuuta 2015

Kaikki kasvaa - ainakin vähän

Puna-ailakki on levinnyt perennojen joukkoon.
Kesäkuun säät ovat olleet aika vaihetelevia: sadetta, tuulta, muutama lämmin aurinkopäivä. Ruokakasavit ovat hitaahkosti kasvussa. Mutta villit ja puolivillit reuhottavat kyllä komeasti kukassa. Kaikki kukkii ehkä hieman myöhässä mutta viileiden säiden vuoksi pitkään ja hartaasti.

Ihana syreenin tuoksu leijaillee aamuisin ja iltaisin pihalla.
Syreenit ovat nyt parhaimmillaan, puna-ailakit, kielot, kullerot ja metsäkurjenpolvet. Pitkästä aikaa puistoatsaleani hehkuu pinkkinä väriläiskänä männyn juurella. Suojasin sen huolellisesti kanaverkolla talven ajaksi ja poistin verkon vasta toukokuussa. Rusakot tuppaavat maistelemaan atsaleankin nuppuja, jos ne ovat paljaaltaan hankien keskellä.

Puistoatsaleaa eivät rusakot rusikoineet viime talvena.
Mehiläishoito on äärettömän mielenkiintoista. Pitää oikein ajatella ja miettiä, mitä seuraavaksi teen. Pähkäilyn aiheita nykyisin: onko niillä tarpeeksi tilaa, ei kai ne lähde litomaan pesästä muille maille, esimerksiksi naapurin pihakoivuun (tätä sanotaan parveiluksi), onkohan niillä liian kylmä, pitääkö niistä rapsuttaa villirakenteet pois, mitä teen kuhnurikennoilla (joita poistetaan säännöllisesti), pitääkö hankkia jo lisää rakennettavia kehiä, savutanko vaiko en, joko on mennyt viikko viime käynnistä? Hunajaa saa vasta elokuun alkupuolella, kun mehiläisyhdyskuntani on sen valmistanut.

Hmm, jaa, mitäs täällä on tehty?

keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Villiä menoa sydänkeväässä

Kesäkurpitsalla on oma lava. Toisessa kasvaa salviaa, kynteliä ja venäläistä rakuunaa.

Vilkas on toukokuu. Onneksi on ollut melko viileätä välillä, etteivät kaikki kasvit ole räjähtäneet kerralla kasvuun. Hitaampikin pihamyllääjä on pysynyt kevään perässä.

Hurjistuinko ja kasvatinko liikaa kaikkea? Kyllä joo. Ylimääräisiä tomaatin ja vesimelonin (!) taimia on vielä vaikka lampaat söis. No, lampaat eivät syö. Eivät edes vuohenputkea. Itse se täytyy syödä tai repiä kasvatettujen kasvien väleistä.

Villivihannesinnostus leviää todella villinä. Kohta jää vain musta multa villiruokaa mässyttävien  retkueiden jäljiltä. Minäkin syön horsmat, vuohenputket, poimulehdet, nokkosista puhumattakaan. Väinönputkesta kehittelen herkullisia ruokia: hillokkeita, kalan sisään lehtimuhennosta ja liköörin maustajaa. Tosin olen kasvattanut Väinöni ihan itse. Joten se on kesytettyä Väinöä eikä villiä.

Kesytetystä väinönputkesta, raparperista ja saksankirvelistä tulee aromikas hilloke sitruunahyytelön päälle.
Sitten ovat nämä minun elukkani. Koirat tietysti kaikessa apuna. Linnunpöntöissä pesivät kirjosieppo, sinitiainen ja varpunen. Männyssä taitaa olla räksänpesä. Työkaluvajassa asuu punarinta kaikkien vaarallisten teräaseiden keskellä.

Punarinnan poikaset ovat kuoriutuneet sahan ja sirppien varjossa.
Sitten vielä nämä mehipörisijät. Voikukka helottaa ja mehiläiset kantavat pussihousut pulleina siitepölyä kennoihin ja toukille. Ronkin liikaakin kait heidän asumustaan alkuinnostuneena. Tein hoitotöitä tänään: poistin kuhnurikehästä palasen pois ja nipistin kaksi emokennoa sekä lisäsin yhden kerroksen peään. Olen ylpeä itsestäni. Kuningatartani en nähnyt, vaikka tarkistin jokaisen kennokakun. Missä on emoseni?

Tämä on alempi kerros kaksikerroksisesta mehiläispesästä. Humina käy.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Uusia kotieläimiä


Ikioma mehiläiseni aloitti työt.






  
Keväällähän pitäisi alkaa hölkätä tai laihduttaa. Minä aloin hoitaa mehiläisiä. Kyllä siinäkin saa aikaa ja rahaa kulumaan, kuten muissakin harrasteissa.

Aurinko vilkastutti pesän heti.
Eilen illalla hain pesän Vesilahdelta Mesimestarilta. Kolean sään vuoksi öttiäiset olivat hiljaa ja vaisuja vielä aamullakin. Yksi pöpperöinen hortoili oviaukosta ulos ja vieri maahan. Toinen kävi vain kurkkimassa aukosta eikä kukaan ollut moksiskaan liikkumisestani pesän ympärillä. Hätäilin jo, että mehiläiseni ovat paleltuneet, litistyneet tai kuolleet nälkään heti ensimmäisenä yönä.

Kun aurinko alkoi paistaa ja lämpötila kohosi huikeaan 10 asteeseen, mehiläisyhdyskunta heräsi pörräämään. Työn sankarit säntäsivät punaherukkapensaaseen ja niihin muutamiin voikukkiin, jotka ovat juuri avanneet keltaiset mykerönsä. Ehkä ne kävivät muutaman kilometrin päässäkin, koska aurinkoisia säitä on ollut tosi vähän.

Minä puuhasin yrtti-istutusten kanssa koirat seurassani, ja lentävät kotieläimeni aloittivat tärkeän siitepölyn keräämisen uusia mehiläisvauvoja varten. 

Kohta aukeavat hedelmäpuiden kukat. Niistä kannetaan sitten hunajan alkuainetta, mettä, pesään. Nyt on hyvä syy olla leikkaamatta voikukkia, horsmia, vuohenputkia pihalta: mehiläiset tarvitsevat niiden kukkia.