sunnuntai 30. kesäkuuta 2013

Itken ja kitken

Karhunköynnöstä voi kitkeä ja repiä koko kesän. Siinäpä sinnikäs vastustaja.

Joskus harmittaa ja itkettää. Silloin menen puutarhaan ja rupean tekemään hyödyllisiä tai hyödyttömiä hommia. Kaikkein parasta ajatusten järjestelytyötä on kitkeminen. 

Pihalla ja puutarhassa on aina jotain, minkä voi repiä, katkaista, nyppästä. Jotain voi kaataa ja silputa. Aina voi iskeä lapion savimaahan - tai kiveen, niin että multa tai kipinät sinkoilevat. Ja villintyneet vuohenputket kaatuvat, nokkonen häviää, voikukka katoaa parin tunnin riehumisen jälkeen.

Parsojen ensimmäisenä kesänä kaiken pitää tapahtua pehmein ottein.

Hyötykasvimaalla joutuu olemaan tarkka, siellä pitää keskittyä oikean kasvin poistamiseen. Siellä on hengitettävä rauhallisesti, liikuttava tasaisesti, sillä hennot taimet, pienet raakileet ovat vasta alkuja, mahdollisuuksia. Kun vahtii ja lannoittaa, odottaa oikeaa aikaa, tapahtumaa tai tapahtumattomuutta, ajatukset pysyvät vain tässä hetkessä ja kasvissa.

Sateen jälkeen niittyhumala ja valkoapila ilahduttivat nurmikolla istujaa.

Pelkkä nurmikkokin saa itkupillin rauhoitettua. Hampaita kiristellen voi jynssätä ja jyrätä ruohonleikkurilla, vinguttaa trimmeriä ja huitoa ruohosaksilla, niin pitkään, että pelkästä uupumuksesta unohtaa surun aiheuttajat. Jonain päivänä, yllättäen, nurmikko kukkii sinisenä ja valkoisena. Silloin istun vain nurmikolle ja annan vihan, katkeruuden ja surun liueta kukkaistuoksuun.

maanantai 24. kesäkuuta 2013

Vanhojen perennojen lumo

Varjoliljat aukesivat juhannuksena. Ne ovat vanhaa kantaa jostain Kangasalan takaa. Tarkkaa ikää en tiedä, kun en laittanut muistiin  edes sitä milloin nämä kaivoin ensimmäisen kerran oman pihani multaan. Minulla ne ovat olleet näkyvimmässä kukkapenkissä ehkä hiukan yli 10 vuotta. Vanha sukulainen, jolta ne sain, on hakenut ne kesäasuntonsa kukkapenkkiin viime vuosituhannen puolella autiotalon pihapiiristä. Koska talo oli ollut autiona parikymmentä vuotta, voisi laskeskella kasvikannan iäksi ainakin 40-45 vuotta.

Ikävä kyllä en voi enää tarkistaa asioita. Niin se käy. Silloin, kun olisi mahdollisuus ei ehdi, muista tai viitsi kysyä. Kaikista  vanhoista kasveista voisi kysyä niin paljon tietoja kuin mahdollista ja kirjoittaa tiedot johonkin muistikirjaansa.

Maatiaisperennat, maalaisperennat, vanhat perennat ovat kasvikantoja, jotka ovat säilyneet vuosikymmeniä vanhoissa pihapiireissä. Niiden arvo on siinä, että ne ovat ilmastoomme sopeutuneita kantoja ja osa kulttuurihistoriaa. Ne ovat kasveja, jotka ovat kukkineet isovanhempien pihoilla ja olleet osa kesäistä sileunmaisemaamme.

Vanhoja kasvikantoja vaalivat ja keräävät muun muassa Maatiainen ry (www.maatiainen.fi) ja Pirkanmaan perinnepiha -hanke (www.perinnepiha.fi). Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT kokoaa myös vanhoja maatiaiskasvikantoja (www.mtt.fi/kasvigeenivarat).



keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Ilman muiden tukea - pitäisi kasvaa maata myöten

Humala pääsi vauhtiin, kuten joka kesä.
Köynnökset ovat sinnikkyyden ja suuruudenhulluuden perikuvia. Ensin ne kurkottavat ilman suuntaa sinne tänne ja sitten ne heittäytyvät kasvukiihkolla kohti kaikkia mahdollisia tukipilareita. Kiertyvät, kiipeävät, kasvavat, kukkivat.

Köynnöspinaatti.
Kelasköynnös.
Toiset tietysti ovat nopeampia kasvamaan kuin toiset. Kaariportin toisella puolella humala on humahtanut juhannukseen mennessä huippupisteeseen. Toisella puolella kelasköynnös äheltää juuri ja juuri siinä, mihin se viime syksynä pääsi. Siltä kuivuivat tai paleltuivat latvat, joten puuvartisen kiipijän on kasvatettava suurella vaivalla uusia oksia.

Köynnöspinaatti kasvaa yhtä rehvakkaasti kuin vaaleanpunakukkainen karhunköynnös. Yritän pitää karhunköynnöstä kurissa, mutta aina juurissa on voimaa levitä kukkamaahan ja pensaikkoihin. Kaunishan sen kukka on.

Köynnöspinaattia voi syödä kuten tavallista pinaattia. Kukat ovat vaaleanvihreää röyhyä.
Köynnöskrassin pyöreä lehti.
Yksi kiipeilevä suosikkikasvini on köynnöskrassi. Kukat ovat iloisen väriset, mutta siinä on kaunismuotoiset lehdetkin.
Köynnöspinaatin kukkaröyhyt.






sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Muotoja ja värejä

Alppiruusu.
Nopea sään lämpeneminen kiirehti kaikkia kasveja kukkimaan. Nyt kukkivat alppiruusut, juhannusruusu, kurjemiekka ja tulikellukka. Liljat ja varhaiset pionit aloittelevat ja syreenit lopettelevat.
Niittykellukka kiinnostaa kimalaisia.
Kukkien monet muodot ja värit näkee, kun konttaa kameran kanssa pitkin pihaa. Yritän matkia kimalaista ja etsin kauneuden ytimen kukan sisältä. Vaatimatonkin kukka on läheltä katsottuna maailmankaikkeuden suurimpia ihmeitä.

Keltapäivänlilja leviää vauhdikkaasti ja kasvaa aina isoina puskina.

Jos niitä on yksi, se on se kaunein. Jos niitä on paljon, ne ovat ihanuus x 10 tai 50.

Tulikellukan kukinta monistuu varsinaiseksi tulimereksi.
Ryhmä on aina näyttävä, jos siinä tarpeeksi kasveja. Jotkut kuningatarkukat voivat olla aivan riittäviä yksinkin. Sellaisia ovat pioni, daalia tai kurjenmiekka. "Me kukkamaan Kuningatar nousemme täältä alamaisten keskeltä ja te ihailette Meitä kaukaa". Niinhän me teemme, kumarramme ja konttaamme niiden edessä. Ainakin silloin, kun yritämme nöyrinä ottaa täydellistä kuvaa, kun kukinta on parhaimmillaan.
Saksankurjenmiekka eli iiris on kuningatarkukka.