Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkosipuli. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste valkosipuli. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. helmikuuta 2016

Taitaa aurinko paistaa


Porkkanakeitossa maistuu valkosipuli, oregano, timjami ja chiliripaus.
 
Hohhoijaa, olipa pitkä talviuni. Kovin on valoisaa ulkona jo.

Mitäs se karhu tekee, kun herää? No, sehän etsii hyvää syötävää. Ja paljon. Niin minäkin.

Onneksi minä, talvinuokuksissa ollut ihminen, olen osannut ennakoida kevättä. Olen kuivannut, säilönyt, kerännyt ja kasvattanut viime kasvukaudella monenlaisia herkkuja. Niitä syödessä voi muistella viimekesää ja suunnitella tulevaa.

Nyt villit ja kasvatetut yrtit maustavat soppaa ja pataa. Hunaja hellii makeanhimoista mörökölliä. Chili ja valkosipuli pistävät veret kiertämään pakkaspäivänä. Niitä on vielä kasapäin kaapissa ja kellarissa. Oi, sieniä ja tattejakin vielä. Pakasteessa luomulammasta pataruokiin. Lihan olen ostanut Reko-ruokarenkaalta. Itse en lihakarjaa kasvata (vielä).
Yrttejä, chiliä, valkosipulia ja omenalastuja.
Jälkiruokana useimmiten hunajalla maustettuja, itsekerättyjä tai kasvatettuja, marjoja rahkan kanssa. Otan tuikuksi murheeseen hunajalla maustettua väinönputkilikööriä ja herukka-aroniamehua.
Väinönputkilikööriä, herukkamehua ja hunajaa.
Kohta pääsen suunnittelemaan taimikasvatusta, mehiläisten hoitohommia ja villiyrttiretkiä. Elämme jännittäviä aikoja. Taas.



keskiviikko 5. elokuuta 2015

Koekaivauksia kasvimaalla


Aurinkoinen päivä yllytti mesomaan kasvimaalla ja puutarhassa. Ennen kuin saderintama taas tulee.
Tarkistin valkosipulien upean varsiston lupauksia. Oivallisia, kauniita sipuleita on tulossa. Tästä kuivattelen taas talven nautinnot. Voihan niitä jo nyt syödä, mutta koska näiden sipuleiden varsi ja kuori ovat vahvat, kuivatus ohentaa niitä, joten käsittely helpottuu. Ja mielestäni myös maku paranee.

Mäkimeirami eli oregano on minun ja mehiläisten mielimauste.

Kynteli kukkii.
Mausteyrtit rehottavat runsaista sateista huolimatta. Kaikissa kasvatusohjeissa kyllä sanotaan, että mausteyrtit pitävät laihasta maasta ja kestävät kuivuutta. Jopa salvia, kynteli ja rosmariini näyttävät  tyytyväiseltä kasvupaikoillaan. Kuivaan puutarhan mausteyrttejä talvikäytöön nippuina tai riivittyinä.

Verkotin punaherukan.
Vadelmat ja herukat kypsyttävät jo mehukkaita marjoja. Perinteisesti piilotan ainoan punaherukkapensaani moskiittoverkkoihin. Ovat toimineet hyvin vuosikausia.


Tämän kesän yllätyksenä pihassani kukkii vitivalkoinen sormustinkukka .
Lopuksi kukkakauneutta. En tiedä taaskaan, mistä pihalleni tupsahti valkoinen, suuri sormustinkukka, mutta hyvä kun tupsahti. Silloin tällöin olen kyllä tilaillut sormustinkukkien siemeniä ja kylvänyt niitä sinne ja tänne. Kukka on kaksivuotinen, joten sen paikan ehdin usein unohtaa. Se myös kylväytyy itsenäisesti ja nousee ihan minne vain. Yllättäen. Jopa naapurin puolelle pensasaitaa. Naapurissa ne ovat tänä vuonna vaaleanpunaisia.


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Juurille

Maa-artisokan mukuloita on taas kylliksi.
Myöhäissyksyllä on vielä puutarhassa paljon ilon aiheita. Kun omenat on poimittu ja kriikunat syöty, kaivellaan vielä maasta aineksia ruokaan ja säilöntään.

Maa-artisokalla on monimuotoinen juuri. Ruoanlaittaja saattaa hermostua sen moniin koloihin ja ulokkeisiin. Vaivannäkö kannattaa. Sosekeitto on hillityn maukasta. Paistokset ovat pehmeän raikkaita.

Maa-artisokasta teen herkullisen lounaskeiton. Valkosipulit maustavat leipää.

Valkosipulin olen juuri saanut istutettua. Hyvin onnistuneesta kynsilaukkasadosta erottelin yksivuotiset sipulit ja jaoin muutaman auenneen ison sipulin istukkaiksi. Laitan valkosipulit aina  syksyllä hyvin muokattuun multaan, niin keväällä ne poksahtavat kasvuun heti lumien sulettua.

Toinen maanalainen superruoka on piparjuuri. Sillä on perimätiedon mukaan kaikenlaisia parantavia ominaisuuksia kolotuksista, keripukkiin ja flunssaan. Mutta, kun teen siitä piparjuuritahnaa, ajattelen vain omatekoisia susheja ja graavia lohta. Käytän piparjuuritahnaa ikäänkuin wasabin sijaisena.
Piparjuuri kukkii kesä-heinäkuussa.
Ärmäkän makuinen piparjuuri saa välillä kyyneleet silmiin. Kuorittuna sitä voi pakastaa. Ruokaan se pitää lisätä viimeiseksi, eikä sitä saa keittää.
Kaivelin piparjuuria maasta.
Kaikki nämä rakkaat mullanalaiset juurikasvuni: piparjuuri, maa-artisokka ja valkosipuli ovat vaivattomia kasveja. Ne vaativat tilaa levitä ja kasvaa. Tietysti muutaman vuoden välein uuden paikan ja säännöllisesti ravinteita.

torstai 26. syyskuuta 2013

Syksyn kynnöksillä

Uusi valkosipulimaa odottaa lannoitusta ja istukkaita.
Syyskuu on maantönkijälle yhtä kiireinen kuin toukokuu. Tähän aikaan vuodesta korjaan viimeisen sadon, kunnostan kasvimaita, käännän, kärrään ja kantelen tarvikkeita paikasta toiseen kumisaappaat lonksuen.

Hyvät suunnitelmat vievät aikansa. Kahvia, pullaa ja paperia kuluu paljon. Piirtelen karttoja ja kirjoittelen kasvien nimiä. Ja sitten laitan kaiken taas toisin päin. Asiat eivät pääse etenemään, kun juutun "entäs, jos laittaisikin" -mietteisiin.

Kasvimaan polkujen laatoittaminen on ollut kesken koko kesän, koska en oikein tiennyt, millä tavalla toteuttaisin  viljelyalojen Suuren Uudistuksen.

Kaiken alkuna oli parsamaan perustaminen. Siemenestä kasvatetuille parsan taimille pitää olla muhevaa ja ravinteikasta maata, johon ne siirretään ensi keväänä. No, parsamaa tulee valkosipulien paikalle, koska valkosipulit ovat olleet liian pitkään samassa paikassa. Valkosipuleille käänsin uuden pläntin maata vattupensaikosta ja mansikkamaasta. Maa-artisokat siirrän pois kasvihuoneen oven edestä. Lipstikkapuskaa kavennan tukkimasta kulkuväylää. Kaikesta oli seurauksena, että mansikankasvatuspaikka piti siirtää ja mansikan rönsytaimille
saada lisätilaa. Ja niin edelleen, niin edelleen.

Kompostilierot paiskivat tärkeitä töitä.
Siirrän maa-artisokkia tänne päin. 

Koska istutan valkosipulin syksyllä, maa pitää kunnostaa just nyt. Maa kaipaa voimaa ja kuohkeuttajaa saven sekaan: turvetta, tuhkaa ja hiekkaa. Kompostorista saan maahan voimamultaa.

Koiran kanssa pidimme tänään jokasyksyiset kompostorintyhjennystalkoot. Laitoin kompostin kypsän tumman sisällyksen tulevan parsamaan pintamultaan, että se saa vielä tekeytyä talven ajan lumen alla. Palamaton jäte piti lapioida takaisin kompostoriin. Luovaa työtä tämäkin.

Kompostorissa kehittyy yllättävän vähän  multaa. Lisälannoitukseksi haluan hakea talleilta kompostoitua hevosenlantaa. Siitä piisaa hevosvoimia ensi kesäksi.

torstai 22. elokuuta 2013

Valkosipuli - rakkaani

Valkosipuleita käyttöön, istukkaaksi ja kylvöön. Pari valkoista kynttä kuorittuna.
Talvivalkosipulin naatit alkoivat kellastua pari viikoa sitten. Odottelin, että sadepäivät menevät ohi. Tämän viikon alussa alkoivat sadonkorjuusäät. Oli aurinkoista, tuulista ja lämmintä.

Kaivelin sipulimaata muutaman tunnin ajan ja sain kaikki näkyvillä olevat sipulit ylös. Kun maa hiukan kuivahtaa, näkee piiloon yrittävät sipulit. Varsinkin yksivuotiset, yksikyntiset pyöreät istukassipulit matkivat kiviä ja jäävät maahan. Sitten ne kasvavat siellä, mihin ne jäävät, vaikka puutarhailveilijä olisi siirtänyt sipulimaan muualle.

Keskikesällä valkosipulit kukkivat. Ne kasvattivat pitkän kaartuvan varren, jonka päässä oli itusilmujen koti. Napsin suurimman osan kukista pois, ettei kasvi tuhlaisi voimiaan sen kasvattamiseen. Syksyllä itusilmuja peittävä kuori rapisi pois ja silmut olivat pienenä pallona varren päässä. Niitä kylvämällä saa ensin taimet, joiden juuressa on tuollainen yksikyntinen sipuli.

Talvivalkosipuliniput tuulettuvat syyskesän auringossa.

Viimevuotinen valkosipulisato loppui juuri kesällä. Onneksi on taas uutta omaa satoa kuivumassa. Niput vien seuraavana saunapäivänä saunan lauteille. Ennen löylyjen heittoa ripustelen armaat valkosipulini viileään kellarivarastoon.

Kuivatus ohentaa kuorta ja sipulin kaulaa sekä tietysti parantaa säilyvyyttä. Minulla kasvava lajike lienee talvivalkosipulia nimeltänsä Alexandra. Siinä on tukevat varret, joista ei kuivatettunakaan voi punoa lettejä. Olen vaalinut tätä valkosipulia vuosikaudet, vuosikymmenet. Syön yhä enemmän valkosipulia joka vuosi. Vesi herahtaa kielelle, kun ajattelen ruokia, joissa on valkosipulia - paljon valkosipulia.

Laitan ensi kesän sadon toivossa istukkaat ja silmut vasta lokakuussa maahan. Niin se menee. Auringon pyörä kierähtää taas talveen, uuteen kevääseen ja kesään.