Koekaivauksia kasvimaalla

Aurinkoinen päivä yllytti mesomaan kasvimaalla ja puutarhassa. Ennen kuin saderintama taas tulee.
Tarkistin valkosipulien upean varsiston lupauksia. Oivallisia, kauniita sipuleita on tulossa. Tästä kuivattelen taas talven nautinnot. Voihan niitä jo nyt syödä, mutta koska näiden sipuleiden varsi ja kuori ovat vahvat, kuivatus ohentaa niitä, joten käsittely helpottuu. Ja mielestäni myös maku paranee.

Mäkimeirami eli oregano on minun ja mehiläisten mielimauste.

Kynteli kukkii.

Mausteyrtit rehottavat runsaista sateista huolimatta. Kaikissa kasvatusohjeissa kyllä sanotaan, että mausteyrtit pitävät laihasta maasta ja kestävät kuivuutta. Jopa salvia, kynteli ja rosmariini näyttävät  tyytyväiseltä kasvupaikoillaan. Kuivaan puutarhan mausteyrttejä talvikäytöön nippuina tai riivittyinä.

Verkotin punaherukan.

Vadelmat ja herukat kypsyttävät jo mehukkaita marjoja. Perinteisesti piilotan ainoan punaherukkapensaani moskiittoverkkoihin. Ovat toimineet hyvin vuosikausia.

Tämän kesän yllätyksenä pihassani kukkii vitivalkoinen sormustinkukka .

Lopuksi kukkakauneutta. En tiedä taaskaan, mistä pihalleni tupsahti valkoinen, suuri sormustinkukka, mutta hyvä kun tupsahti. Silloin tällöin olen kyllä tilaillut sormustinkukkien siemeniä ja kylvänyt niitä sinne ja tänne. Kukka on kaksivuotinen, joten sen paikan ehdin usein unohtaa. Se myös kylväytyy itsenäisesti ja nousee ihan minne vain. Yllättäen. Jopa naapurin puolelle pensasaitaa. Naapurissa ne ovat tänä vuonna vaaleanpunaisia.

Sijaistoimintoja

Talvivalkosipulien kevätkirmaus.

Nyt pitäisi pestä ikkunoita, imuroida, paistaa kulitsaa ja lampaanreittä. Siivous alkoi kyllä järjestelmällisesti, kaikki työvälineet olivat jo esillä. Sitten alkoi lipeäminen ja sijaistoimintojen keksiminen.

Huomasin, että toisen makuuhuoneen pöydät olivat täyttyneet taimipurkeista. Nehän pitää kantaa sieltä pois, että nuoriso mahtuu sinne pääsiäsvisiitillään. Ainoa paikka, mihin taimet mahtuvat, on piharakennuksen pöydällä.

Kärrätessäni taimilaatikoita ja tarjottimia aittaan, jouduin maan taikapiiriin. Huomasin kantavani vettä alppiruusujen juurille, että juuriston ympärillä oleva maa sulaa ja naheat lehdet voivat ruveta yhteyttämään kevätauringossa.

Sieltä päädyin hyötykasvimaalle tarkkailemaan valkosipuli-, parsa- ja maa-artisokkapenkkejä. Ne kaikki olen kunnostanut ja istuttanut syksyllä.

Valkosipulit rehottavat hyvin - sielläkin, missä niiden ei pitäisi kasvaa. Niistä jää aina multaan kynsiä tai istukkaita, joista ne ponnahtavat maan pinnalle heti lumen sulettua.

Parsa on vasta toisen vuoden kasvussa. Niissä olin havaitsevinani lievää vihreää piippaa siellä täällä. Ovatkohan ne parsoja vai tavallisia heiniä?

Joku on keksinyt maa-artisokan herkullisuuden.

Maa-artisokka on hidas kasvaja, se odottaa kunnon kesää ja sateita ennen kuin työntää vihreätä mullan pinnalle. Nyt sillä on uusi vaara. Huomasin, että aputyövoimanani oleva pikkukoira kaiveli maata innokkaana ja pian rouskutti kuola roiskuen maa-artisokkaa. Montakohan uutta vartta kasvaa kesäksi, jos musta karva-ahmatti syö vaikka yhden artisokan mukulan päivässä?

Kokeilukasveistani kumina on ensimmäisenä näkyvissä.

Koeviljelylaatikoissa on vihreää ainakin kuminaosastossa. Väinönputkea ei vielä näy. Rohtosuopayrtti eli saippuakukka pinnistää jo pinnalle tai sitten se on rönsyleinnikkiä.

Jännittävää on muistella, mitä olen siirtänyt mihinkin. Aina ei muistu mieleen, siirsinkö kullerot, liljat tai ruusut tänne vai tuonne. Vasta sitten, kun kasvin lehdet näkyvät, ja joskus pitää odottaa jopa kukintaa, muistaa ja tunnistaa kierrätyskasvit. Siksi ei kannata olla liian kiireinen kevättouhujen kanssa. Vielä saan monta tekosyytä siivouksen sijaan, kun odottelen kasvukauden alkua.

Valkosipuli - rakkaani

Valkosipuleita käyttöön, istukkaaksi ja kylvöön. Pari valkoista kynttä kuorittuna.

Talvivalkosipulin naatit alkoivat kellastua pari viikoa sitten. Odottelin, että sadepäivät menevät ohi. Tämän viikon alussa alkoivat sadonkorjuusäät. Oli aurinkoista, tuulista ja lämmintä.

Kaivelin sipulimaata muutaman tunnin ajan ja sain kaikki näkyvillä olevat sipulit ylös. Kun maa hiukan kuivahtaa, näkee piiloon yrittävät sipulit. Varsinkin yksivuotiset, yksikyntiset pyöreät istukassipulit matkivat kiviä ja jäävät maahan. Sitten ne kasvavat siellä, mihin ne jäävät, vaikka puutarhailveilijä olisi siirtänyt sipulimaan muualle.

Keskikesällä valkosipulit kukkivat. Ne kasvattivat pitkän kaartuvan varren, jonka päässä oli itusilmujen koti. Napsin suurimman osan kukista pois, ettei kasvi tuhlaisi voimiaan sen kasvattamiseen. Syksyllä itusilmuja peittävä kuori rapisi pois ja silmut olivat pienenä pallona varren päässä. Niitä kylvämällä saa ensin taimet, joiden juuressa on tuollainen yksikyntinen sipuli.

Talvivalkosipuliniput tuulettuvat syyskesän auringossa.

Viimevuotinen valkosipulisato loppui juuri kesällä. Onneksi on taas uutta omaa satoa kuivumassa. Niput vien seuraavana saunapäivänä saunan lauteille. Ennen löylyjen heittoa ripustelen armaat valkosipulini viileään kellarivarastoon.

Kuivatus ohentaa kuorta ja sipulin kaulaa sekä tietysti parantaa säilyvyyttä. Minulla kasvava lajike lienee talvivalkosipulia nimeltänsä Alexandra. Siinä on tukevat varret, joista ei kuivatettunakaan voi punoa lettejä. Olen vaalinut tätä valkosipulia vuosikaudet, vuosikymmenet. Syön yhä enemmän valkosipulia joka vuosi. Vesi herahtaa kielelle, kun ajattelen ruokia, joissa on valkosipulia - paljon valkosipulia.

Laitan ensi kesän sadon toivossa istukkaat ja silmut vasta lokakuussa maahan. Niin se menee. Auringon pyörä kierähtää taas talveen, uuteen kevääseen ja kesään.

Sadonkorjuuko alkaa?

Kaikki alkaa kypsyä. Niin tosin Tupu-tätikin. Myöhäisen kesäntulon jälkeisen sadekauden päätteeksi tulevat hallayöt. Jos ravinnon saanti olisi riippuvainen omista viljelyksistäni, taitaisin nähdä nälkää ensi talvena.

Kasvihuonetomaatit ja chilisatoni jäävät vihreiksi tänä kesänä. Aurinkoa ne olisivat tarvinneet ja lämpöä. Kaupassakin huomaa, kuinka kotimaisen tomaatin kilohinta on pompsahtanut 3 euroon. Hallelujaa. Tähän aikaan vuodesta tomaattisadon pitäisi olla hehkeimmillään ja edullisimmillaan.

Kesäkurpitsa on hyötynyt sateesta, mutta ei niin paljon kuin luulisi. Kyllä sieltä tasaiseen tahtiin on silti saanut kullankeltaisia pötkylötä hakea keittiöön. Olen laittanut kesäkurpitsakeittoa, uunissa gratinoituja kesäkurpitsoita sekä paistinpannulla ja mikrolla kypsennettyjä kurpitsakiekkoja. Ne ovat hyvää syötävää esimerkiksi valkosipulin kanssa. Onneksi valkosipulit tuottivat hyvän sadon ja ovat jämäkästi miltei nyrkinkokoisia - niin kuin aina.

Marjat ovat olleet kiireissään. Ensin ei meinannut tulla valmista ollenkaan ja sitten, hups, ne olivat kypsiä, ja toinen hups, ne olivat ylikypsiä. Vadelmia saa syödä vielä, kun muistaa käydä aamulypsyllä joka päivä.

Pavuilla en saa herkutella tänä syksynä. Papupenkissä oli tänä kesänä hyvin vähän elämää. Vain muutama piippa nousi mullan pinnalle, eikä yksikään kukkinut ja tehnyt satoa. Joku tuttavani kertoi, että pavun siemenet olivat huonoja edellisten rutikuivien kesien vuoksi.

Kylvin keväällä kolme vesimelonin siementä. Kaksi niistä alkoi kasvaa. Toinen taimi näivettyi, eikä se viimeinen toivokaan ehtinyt edes kukkaan. Vielä se luikero on elossa kasvilavassaan, mutta peli on jo menetetty tältä kesältä.

Omenoiden lopullista kypsymistä odotelleessa hankin käsin väännettävän mehustimen. Puussa kypsyvän omenan päätyminen mehuksi lasiin vaatii omat niksinsä laitteen yksinkertaisuudesta huolimatta. Mieskin oli apuna laittamassa masiinaa käyttökuntoon ja pähkäilemässä eri vaiheiden sujuvuutta. Tunti tunaroitiin ennen kuin alkoi lyyti kirjoittaa. Aika näyttää, kuinka näppärä ja käyttökelpoinen omenamylly on. Mehu on kyllä hyvää.