Tappamista ja syrjintää rauhaisassa puutarhassa

Tavoitteena rehevä humala

Puutarhaharrastus on kaikkea muuta kuin hissukoiden tassuttelua nurmikentällä.
Harva se päivä minäkin, rauhallinen ja lempeä ihminen, väännän niskat nurin liljakukolta ja tukehdutan  lehtokotiloita vedellä, öljyllä ja etikalla.

Voikukan tuomiopäivä

Rotusyrjintää tai ainakin lajisyrjintää harrastan joka päivä. Tänäänkin raastoin iloisen keltaiset voikukat irti juuriltaan ja aion survoa ne jätesäkkiin muhimaan. Tosin niitä on vielä miljoona jäljellä.

Puutarhassa taistellaan koko ajan. Ihminen haluaa kasvattaa sitä ja tätä. Luonto levittäytyy mahdollisimman laajalle niin kuin sille on parasta lajin säilymisen kannalta. Ihmisen räpellyksen tuloksena kyllä monet luonnonkasvit saavat isomman jalansijan tässä luonnottomassa luonnossa kuin oikeassa luonnossa.

Vuohenputki on yksi harvoista kasveista, joka saa minut kiristelemään hampaita otsasuonet pullistuen. Oman toimintani tuloksena se on levinnyt lahjakkaasti ympäri pihaa. Muokatessani maata en ole nyppinyt jokaikistä valkoista rihmankokoista juurenpalaa. Lisäksi olen kompostoinnut maasta kaivelemani kasvit huonosti. Vuohenputkihan leviää pienistä juurenpalasista ja siemenistä.

Monet luonnonkasvit hyväksyn iloiten vapaamuotoiseen puutarhaani.
Maahumala, niittyhumala, vuokot ja kielo ovat tervetulleita maanpeittokasveja. Nokkosta kasvattelen muhennostarpeiksi. Tosin vadelmapensaiden seassa polttava viholainen on vihonviimeinen kumppani. Vuohenputkeakin käytin salaatin seassa, mutta sitten kuulin, että siitä on myös myrkyllinen lajike olemassa. En tosin ole saanut varmistusta asiaan.

Leviävien luonnonkasvien eli rikkaruohojen salainen ase on määrä ja nopea leviäminen. Puutarhaintoilijan ainoa ase on sinnikkyys ja poiston toisto, toisto, toisto ja toisto.

Kevätesikot vuohenputkihyöky ympärillään

Projektia pukkaa puutarhassa

Asuntoja vuokrattavana.

Keväällä minuun iskee rakentamis- ja nikkarointivimma. Niin, kaiken kasvatus- ja kylvämisvimman jälkeen. Roudan sulamista odotellessa tässä on hetki aikaa ennen kuin pääsen ulos istuttamaan. Kaivelen kansiostani vanhoja suunnitelmia ja samalla keksin uusia rakenteita.

Lintupöntöt ovat olleet jo pari vuotta 'pitäisi tehdä' -listalla. Entiset pöntöt ovat miltei kaikki lahonneet ja hävitetty pois. Illalla mies innostui tekemään pönttöjä sarjatyönä. Tuossa ne odottavat ripustamista. Pääsevät pikkulinnut pian tekemään pesiä.

Linnut ovat puutarhassa tärkeitä. Ne syövät tuhohyönteisiä. Joku on väittänyt, että fasaanit söisivät myös näitä inhoniljakkeita, lehtokotiloita. Fasaanin pesiä en osaa rakentaa. Valitettavasti.

Nyt just pitäisi saada kunnollinen istutuspöytä kasvihuoneen vierelle. Omenapuun alle haluan hellepäivän huokaisupenkin. Kasvilaatikot pitää myös korjata, koska naulaimella kiinnitetyt laudat lonksahtelevat levälleen. Laitan ruuvit, koska ne ovat pitäneet toisissa kasvulaatikoissa, jotka minä tein itse. Mies tarjoili sitä naulainta, koska sen kanssa sai nopsasti lootat kasaan. Joo. Ja nyt pitää korjata.

Kaikkiin näihin kevätprojekteihin tarvitaan monta kupillista kahvia. Ruutupaperia ja rullamitta. Lautaa, parruja, ruuveja, saha, ruuviväännin, pöytätaso. Onhan minulla tuolla pyörävajan vierellä kovasti paljon tarpeellista tavaraa, joista voin rakentaa vaikka mitä. Siis minä. Ei mies.

Istutuspöytä ja varjopenkki ovat tässä. Eikun niiden alkuaineet.

Istutuspöytä syntyy vanhasta tiskipöydän allastasosta ja kapeista kuormalavoista. Penkki kuusipöllin pätkistä ja laudoista. Etkö usko? Odota vain seuraavaa blogipäivitystäni.