keskiviikko 27. toukokuuta 2015

Villiä menoa sydänkeväässä

Kesäkurpitsalla on oma lava. Toisessa kasvaa salviaa, kynteliä ja venäläistä rakuunaa.

Vilkas on toukokuu. Onneksi on ollut melko viileätä välillä, etteivät kaikki kasvit ole räjähtäneet kerralla kasvuun. Hitaampikin pihamyllääjä on pysynyt kevään perässä.

Hurjistuinko ja kasvatinko liikaa kaikkea? Kyllä joo. Ylimääräisiä tomaatin ja vesimelonin (!) taimia on vielä vaikka lampaat söis. No, lampaat eivät syö. Eivät edes vuohenputkea. Itse se täytyy syödä tai repiä kasvatettujen kasvien väleistä.

Villivihannesinnostus leviää todella villinä. Kohta jää vain musta multa villiruokaa mässyttävien  retkueiden jäljiltä. Minäkin syön horsmat, vuohenputket, poimulehdet, nokkosista puhumattakaan. Väinönputkesta kehittelen herkullisia ruokia: hillokkeita, kalan sisään lehtimuhennosta ja liköörin maustajaa. Tosin olen kasvattanut Väinöni ihan itse. Joten se on kesytettyä Väinöä eikä villiä.

Kesytetystä väinönputkesta, raparperista ja saksankirvelistä tulee aromikas hilloke sitruunahyytelön päälle.
Sitten ovat nämä minun elukkani. Koirat tietysti kaikessa apuna. Linnunpöntöissä pesivät kirjosieppo, sinitiainen ja varpunen. Männyssä taitaa olla räksänpesä. Työkaluvajassa asuu punarinta kaikkien vaarallisten teräaseiden keskellä.

Punarinnan poikaset ovat kuoriutuneet sahan ja sirppien varjossa.
Sitten vielä nämä mehipörisijät. Voikukka helottaa ja mehiläiset kantavat pussihousut pulleina siitepölyä kennoihin ja toukille. Ronkin liikaakin kait heidän asumustaan alkuinnostuneena. Tein hoitotöitä tänään: poistin kuhnurikehästä palasen pois ja nipistin kaksi emokennoa sekä lisäsin yhden kerroksen peään. Olen ylpeä itsestäni. Kuningatartani en nähnyt, vaikka tarkistin jokaisen kennokakun. Missä on emoseni?

Tämä on alempi kerros kaksikerroksisesta mehiläispesästä. Humina käy.

keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Uusia kotieläimiä


Ikioma mehiläiseni aloitti työt.






  
Keväällähän pitäisi alkaa hölkätä tai laihduttaa. Minä aloin hoitaa mehiläisiä. Kyllä siinäkin saa aikaa ja rahaa kulumaan, kuten muissakin harrasteissa.

Aurinko vilkastutti pesän heti.
Eilen illalla hain pesän Vesilahdelta Mesimestarilta. Kolean sään vuoksi öttiäiset olivat hiljaa ja vaisuja vielä aamullakin. Yksi pöpperöinen hortoili oviaukosta ulos ja vieri maahan. Toinen kävi vain kurkkimassa aukosta eikä kukaan ollut moksiskaan liikkumisestani pesän ympärillä. Hätäilin jo, että mehiläiseni ovat paleltuneet, litistyneet tai kuolleet nälkään heti ensimmäisenä yönä.

Kun aurinko alkoi paistaa ja lämpötila kohosi huikeaan 10 asteeseen, mehiläisyhdyskunta heräsi pörräämään. Työn sankarit säntäsivät punaherukkapensaaseen ja niihin muutamiin voikukkiin, jotka ovat juuri avanneet keltaiset mykerönsä. Ehkä ne kävivät muutaman kilometrin päässäkin, koska aurinkoisia säitä on ollut tosi vähän.

Minä puuhasin yrtti-istutusten kanssa koirat seurassani, ja lentävät kotieläimeni aloittivat tärkeän siitepölyn keräämisen uusia mehiläisvauvoja varten. 

Kohta aukeavat hedelmäpuiden kukat. Niistä kannetaan sitten hunajan alkuainetta, mettä, pesään. Nyt on hyvä syy olla leikkaamatta voikukkia, horsmia, vuohenputkia pihalta: mehiläiset tarvitsevat niiden kukkia.



perjantai 1. toukokuuta 2015

Onnellisia parsoja - kohta

Tarkkasilmäinen huomaa parsanverson.




Vuonna 2013 alkanut Suuri Parsaoperaatio alkaa tuottaa tulosta. Olen kyykistellyt monta viikkoa parsamaan vieressä ja tähyillyt silmät sirrillään joko versoja näkyy siellä, missä viime syksynä oli varsia. Vihdoin kevätsateiden jälkeen, eilen tai toissapäivänä: tuolla ja tuolla pungertaa pintaan parsan nuppu.

Ne ovat jokainen odotettuja, kaivattuja ja siten onnellisia parsoja. Mamin pikku pötkylät. Tulkaa tänne, niin minä syön teidät suuhuni.

Punertavat parsan alut ovat pikkusormeni paksuisia. Ehkä niitä ei kannattaisi vielä tänä vuonna ottaa syötäväksi. Mutta kun haluan maistaa niitä, niin otan muutaman, sitten kun ne ovat vihertyneet. Pidän vihreistä parsoista enemmän kuin valkoisista.

Parsan verso vihertyy, kun se saa olla valoisassa auringonpaisteessa.