Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste tomaatti. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 23. syyskuuta 2015

Syksy on kypsynyt

Satoa on korjattu jo: tomaatteja, hunajaa, kuivattua villivihannesrouhetta ja tatteja.  
      
Lämpöisen syksyn tuloksena tomaatit ehtivät punastua oikein hyvin lämmittämättömässä kasvihuoneessani. Monena syksynä olen tuonut tämän lemmikkikasvini hedelmiä sisälle vihreinä, kun yökylmät ovat uhanneet mitätöidä myöhäiskypsymistä.

Yrtit vihertävät vielä pihalla: salviasta, kyntelistä, rosmariinista ja venäläisestä rakuunasta käyn edelleen nyppäisemässä maustetta syksyn herkkuihin, vaikkapa kaalikääryleisiin ja luomulammaspataan. Maa-artisokka kukkii kohta ja saan kaivella sen mukuloita herkkukeittoihin.

Kanadanpiisku valaiseen koko pihan keltaisilla kukinnoillaan.
Pihoissa kukkivat nauhukset ja tarhapiiskut. Ne ovat hyödyllisiä kasveja. Aurinkoisina päivinä mehiläiseni keräävät vieläkin siitepölyä talven varastoihin, juuri näistä syksyn keltaisista kukkijoista. Viimeiset talvimehiläiset ovat kasvamassa ja odottamassa ruokaa kotikennostoissa. Olen antanut pesiin lisäruokaa syyskuun alkupäivät, että niillä olisi evästä kukattomaksi ajaksi. Syksyllä mehiläisten hoitaja tekee (taas) tärkeitä päätöksiä. Onko ruokaa riittävästi ja onko mehiläisiä tarpeeksi, että ne voivat pitää niin sanotun talvipallon lämpimänä pakkaskuukausina?

Gladiolukset kukkivat uskaliaasti syksyn kynnyksellä.
Viimeiset perennat kukkivat nyt. Daaliat, syysleimut ja gladiolukset ovat eksoottisisen värikkäitä ja kuitenkin niin kotoisia. Näitä kasvoi aina äidin ja ukin kukkapenkeissä. Näitä on ollut aikoinaan myös tällä vanhan talon tontilla ja rintamamiestalovaltaisessa naapurustossa marjapensaiden ja omenapuiden väleissä. Ne ovat olleet silloin arkielämän luksusta, koreutta ja kauneutta. Suomalaista kukkahulluutta.

torstai 1. elokuuta 2013

Makuja kasvamassa

Tämä chili kasvattaa hedelmänsä ylöspäin. Vaihtelu virkistää.
Puutarhassa alkavat vihannekset olla maistuvimmillaan. Kesäkurpitsat, chilit, tomaatit, vadelmat, viinimarjat ja yrtit jaksavat hyvin. Joka päivä saan erilaisen vihannesmössön lounaaksi ja marjajälkkäriä päälle.

Tosin chilejä ja paprikoita pitää vielä kypsytellä. Mutta olen testaillut jo muutamia vihreinä. Silkkaa tulta olivat jo nyt.

Chilinkasvatusmetodini oli tänä keväänä sellainen, että ruimaisin multaan kaikki kuivatuista chileistä tippuneet siemenet. Pidän aina kuivaamiani chilejä yhdessä astiassa lieden lähellä käden ulottuvilla. Loppukeväästä siinä astiassa oli vain siemeniä.

Ämpäreissä siemenistä kasvattamani ja vaihtarina tuttavalta saadut ovat nyt suloisesti sekaisin. Siispä en tiedä, mitä kasvaa missäkin. Joidenkin piti olla paprikoita. Jaa ja hmm.

Chilimaa.

Olen pitänyt miltei koko heinäkuun chiliämpäreitä ulkona. Ei kovin koristeellinen näky, mutta kasvit voivat hyvin ja hedelmiä puskee latvoista. Sehän on pääasia, eikä naapureiden kommentit.

Potattomaatti kypsyy.

Kasvihuoneessa ja kasvihuoneen ympärillä kypsyvät myös tomaatit. Taimia oli keväällä taas niin paljon, että tomaattia kasvaa miltei yhtä paljon ulkona kuin sisällä. Tämä lajike kuulemma viihtyykin paremmin ulkona. Minulla se on viihtynyt myös kasvihuoneen lasien alla. Tosin ovet ovat olleet levällään koko heinäkuun. Pari viikoa on syöty pelkästään omia tomaatteja.

Kultaiset kesäkurpitsat ovat parhaimmillaan.

Ihana on ollut heinäkuu. Nyt alan vahtia elokuun iltoja ja hallanvaaraa.

torstai 23. toukokuuta 2013

Kasvi-iloa elämään

Basilikat ovat vielä ihan vauvoja.
Välillä kaikki tuntuu menevän pieleen. Surun, vastoinkäymisten ja silkan potutuksen keskellä ilahdutan itseäni haahuilemalla pihallani ja kuoputtamalla kasvihuoneessa heti aamuvarhaisella. Kasvien tarkkailu antaa voimia ja tyytyväisyyttä: tämän minä olen saanut itse aikaan. Puutarhan tarkkailu lisää myös iloista odotusta: milloinhan tämä kukkii, tuleekohan paljon marjoja tänä kesänä?

Sademetsän alku on taas asennettu lasihuoneeseen, sillä eilen sain vihdoin kunnostettua kasvihuoneen. Istutin sinne tomaatintaimia, chiliä ja paprikaa. Ihan liikaa taas. Kyllähän ne näin kasvukauden alussa ovat kainosti ja siististi riveissä ja omilla paikoillaan. Kasvaessaan ne täyttävät koko tilan ja ulkoapäin näyttää kuin olisin vanginnut viidakon lasilaatikkoon. No, sehän se onkin tavoitteeni. Ehkä olen hiukan outo.

Chilit kasvavat nykyisin koko kesän ämpäreissä, sillä siirrän ne sisälle syyskylmien alettua. Kokemus on opettanut, että nelisen silloin tällöin puolilämmintä kuukautta ei oikein riitä chilisadolle. Kasvukautta saa jatkettua hiukan raahaamalla astiat kuistille saattohoitoon.

Vielä on tomeria taimia ilman kasvupaikkaa. Tuttavalle lupasin jo viisi isoa tomaatintainta. Toiselta tuttavalta sain valkosipulivaihtareilla suippopaprikaa. Kesäkurpitsat, avomaankurkut ja daaliat siirtyvät pihalle, kunhan luotan öiden hallattomuuteen.

Aamulla kävin kurkkaamassa kasvihuonetta. Tulipa taas tyytyväinen olo. Ja kun olen iloinen, jaksan ehkä tänään paremmin ratkaista mieltä kaivelevat ongelmat, järjestää mahdottomalta tuntuneet asiat ja kohdata vaikeat ihmiset.  

Tomaatit saivat parhaat paikat. Chilit istutin ämpäreihin, jotka siirrän syksyllä sisälle.


Mainostan tässä taas. Klikkaa, jos haluat katsella mitä nettitavaratalosta saa.

Uusin Prisma on avattu - verkossa

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Multaa, multaa

Pienet tomaatinlupaukset ja chiliunelmat ovat mullassa. Tästä sitten lämpimään paikkaan syntymään.
Ulkona on talvi ja lunta. Mutta koska on maaliskuun puoliväli, minä saan kaivaa esiin kylvöastiat, mullan ja siemenet. Laitan tomaatin, chilin ja muutamia muita kasveja itämään just nyt.

Siemenet ovat äidin vanhassa kirjerasiassa.
Olen säilyttänyt viime kesältä taimiruukkuja ja kerännyt isoja muovisia ruokapakkauksia uusiokäyttöön. Myös maitopurkit ovat päteviä, kun koulin isompia taimia omiin oloihinsa vahvistumaan ja itsenäistymään.

Joku tykkää väsätä sanomalehdestä idätyspotteja. Minulla ne hajoavat aina käsiin. Kaupasta ostettavat turveruukut ovat mielestäni liian kalliita ja kuivia. Ne imevät kaiken kosteuden elleivät lillu vedessä koko ajan. Ja pienille hennoille juurille on kaikkein vaarallisinta kuivua. Toinen taimen tappokeino on tietysti homehduttava kosteus.

Joudun miltei joka kevät ostamaan kylvömultaa. Viksuna ihmisenä tekisin sitä itse syksyllä. Sekoittaisin  hiekkaa, mustaa multaa ja rippusen turvetta ja pitäisin sitä sellaisessa paikassa, mistä sitä saa keväällä ilman hillittömiä lumitöitä ja oven rassausurakkaa. Minullahan on nytkin multaa tuolla kasvihuoneessa. Kasvihuone on lumivallien takana, ovi tukossa ja multakin lienee jäässä. Ensi syksynä sitten viisastun ja ajattelen kevättä ajoissa.

Aurinko paistaa ihanaisesti ja kirkkaasti päivällä. Luulisi, että ikkunoilla olisi uusien kasvien mukava aloittaa elo ja oleminen. Mutta mitä minä teenkään? Peitän kylvetyt astiat muovilla ja vien ne pimeään pesuhuoneeseen.

Lattialämmitetyssä saunan pesuhuoneessa ne saavat hyvä alun. Käyn kurkkimassa niitä joka päivä. Suihkuttelen sumutinpullolla, tunnustelen sormet mullassa kosteustasapainoa ja lukulasit päässä tihrutan astioista elonmerkkejä. Kun hennot idut ponkaisevat esiin, huolehdin tuuletuksesta ja vähän ajan päästä poistan muovin kokonaan. Kun itu on selkeästi taimen alku, tuon taimetusastian kuistin ikkunalle, jossa ne vihertyvät ja alkavat tuupata sirkkalehtiä.

Kaikki kasvit itävä omaan tahtiinsa. Tomaatit ovat nopeita, chilit ja persiljat aika hitaita. Joku kelloköynnös jumi ja jumitti, kunnes unhotin sen kokonaan pesuhuoneen nurkkaan. Mutta sieltä se nousi, kasvoi ja kukki pihalla runsaasti ja kauniisti, tosin vasta loppukesästä, mutta se oli sellainen kasvi. Tulipahan kokeiltua.

Pääsiäiseksi kasvatan ohraa ja rairuohoa. Idut nostelevat jo itseään mullasta.


Huipputarjous viherpeukaloille!
Viherpeukalot.fi

maanantai 27. elokuuta 2012

Sadonkorjuuko alkaa?


Kaikki alkaa kypsyä. Niin tosin Tupu-tätikin. Myöhäisen kesäntulon jälkeisen sadekauden päätteeksi tulevat hallayöt. Jos ravinnon saanti olisi riippuvainen omista viljelyksistäni, taitaisin nähdä nälkää ensi talvena.

Kasvihuonetomaatit ja chilisatoni jäävät vihreiksi tänä kesänä. Aurinkoa ne olisivat tarvinneet ja lämpöä. Kaupassakin huomaa, kuinka kotimaisen tomaatin kilohinta on pompsahtanut 3 euroon. Hallelujaa. Tähän aikaan vuodesta tomaattisadon pitäisi olla hehkeimmillään ja edullisimmillaan.

Kesäkurpitsa on hyötynyt sateesta, mutta ei niin paljon kuin luulisi. Kyllä sieltä tasaiseen tahtiin on silti saanut kullankeltaisia pötkylötä hakea keittiöön. Olen laittanut kesäkurpitsakeittoa, uunissa gratinoituja kesäkurpitsoita sekä paistinpannulla ja mikrolla kypsennettyjä kurpitsakiekkoja. Ne ovat hyvää syötävää esimerkiksi valkosipulin kanssa. Onneksi valkosipulit tuottivat hyvän sadon ja ovat jämäkästi miltei nyrkinkokoisia - niin kuin aina.

Marjat ovat olleet kiireissään. Ensin ei meinannut tulla valmista ollenkaan ja sitten, hups, ne olivat kypsiä, ja toinen hups, ne olivat ylikypsiä. Vadelmia saa syödä vielä, kun muistaa käydä aamulypsyllä joka päivä.

Pavuilla en saa herkutella tänä syksynä. Papupenkissä oli tänä kesänä hyvin vähän elämää. Vain muutama piippa nousi mullan pinnalle, eikä yksikään kukkinut ja tehnyt satoa. Joku tuttavani kertoi, että pavun siemenet olivat huonoja edellisten rutikuivien kesien vuoksi.

Kylvin keväällä kolme vesimelonin siementä. Kaksi niistä alkoi kasvaa. Toinen taimi näivettyi, eikä se viimeinen toivokaan ehtinyt edes kukkaan. Vielä se luikero on elossa kasvilavassaan, mutta peli on jo menetetty tältä kesältä.

Omenoiden lopullista kypsymistä odotelleessa hankin käsin väännettävän mehustimen. Puussa kypsyvän omenan päätyminen mehuksi lasiin vaatii omat niksinsä laitteen yksinkertaisuudesta huolimatta. Mieskin oli apuna laittamassa masiinaa käyttökuntoon ja pähkäilemässä eri vaiheiden sujuvuutta. Tunti tunaroitiin ennen kuin alkoi lyyti kirjoittaa. Aika näyttää, kuinka näppärä ja käyttökelpoinen omenamylly on. Mehu on kyllä hyvää.