Nehän elävät

Särkyneensydämen alut kuoriutuvat kapaloistaan.

Lumihankeen on sulanut pälviä. Niissä näkyy elämää. Nyt löydän jo istutukseni, joita ei viikko sitten erottanut lumikinoksista ollenkaan. Vaaleanpunaista pilkottaa multaläikässä. Ne ovat särkyneensydämen alkuja, kasvivauvoja. Kuin pieniä sormia tai kuonoja pystyssä. 

Toisaalla kuplivat raparperin uhkarohkeat ummut. Ihan pähkähullua porukkaa. Siihen vain keskelle lunta aikovat aueta.

Tää tulis tästä nyttttt. Raparperi starttaa kevääseen.

Pari päivää sitten ei sinivuokkoja näkynyt tontillamme. Tänään niitä oli jo monta. Hyvin hentoina, hyvin yksinäisinä. Miltei jokaisen kuvasin. Odotan innolla, että näiden ensimmäisten uskalikkojen jälkeen muutkin tupsahtavat näkyville isoina tuppaina ja värittävät harmaanruskean metsikön.

Ensimmäinen?

Hötöinen lumi häviää vauhdilla ja myöhästyneet krookukset pääsevät valoon ja aurinkoon. Minulla ei vielä kuki yksikään sipulikukka. Kukkimisvuorot ovat menneet sekaisin, kun lumi peitti niin pitkään sipulikukkien maastot. Naapurissa aurinkoisessa rinteessä kukkivat jo jouluruusut, joilla ei ole mitään tekemistä joulun eikä ruusujen kanssa.

Krookusten ja tasettien alut vakipaikallaan kriikunoiden alla.

Mainos:
Portti puutarhasi hyvinvointiin!

Korkeat, koreat kukkijat kukkivat

Jaloritarinkannus leviää.

Lomaviikon aikana kasvit saivat näköjään runsaasti vettä. Kiitos sadepilville. Kaikki kasvaa ja kukoistaa, varsinkin isot ja komeat. Nyt kukkivat sormustinkukat, jaloritarinkannnus, lehtosinilatva, särkynytsydän, varjoliljat, ruusut ja jaloangervo.

Yllätysritarinkannukseni on levittäytynyt epämääräisessä kasvupaikassaan ison raidan alla metsän rajassa savikummulla. Yllätys se oli viime vuonna, kun annoin minulle tuntemattoman kasvin kasvaa ja kukkia. Hepsanhoi, sehän oli jalo ja iso ritarinkannus. Olen tuonut sen Pohjois-Karjalasta 2009 myöhään syksyllä. Luulin tuovani ukonhattua. Unohdin sen pariksi vuodeksi. Se on siementänyt ja lisääntynyt, kun muistin keväällä vähän lannoitella ja antaa multaa juurille, ettei ihan pelkässä savessa tarvitse tököttää.





Punaiset ja valkoiset varjoliljat ovat aukaiseet kukkansa huolimatta liljakukkojen hyökkäyksistä. Monena aamuna kesäkuussa taistelinkin ensin kirkkaanpunaisten, vilkkaiden otusten kanssa ja sitten lehtiin liimautuneiden limaklönttien eli toukkien kanssa. Taitaa juuri alkaa toinen kierros. Tänään näin taas kaksi punaista liljakukkoa päällekkäin ihanassa liljankukassa. Pitänee metsästää niitä taas aamuisin ja iltaisin. Hanskakäsi heilahtaa ja saippuavesi suihkuaa.

Sormustinkukan kauneus vaatii kyykistelyä.

Varjoliljarykelmä kukassa kaikesta huolimatta.

                                                                                                       

Jos haluaa kauneuselämyksen heti aamulla, voi katsoa sormustinkukan kukan sisään. Ensin tosin pitää nöyrtyä, laskeutua melkein polvilleen ja kääntää katseensa sieltä ylöspäin kukan salaperäiseen kelloon.

Sormustinkukkia kukkii ainakin kolmessa eri paikassa pihallani. Minä pidän sormustinkukista. Jotkut eivät halua niitä puutarhaansa, koska ne ovat niin vallattomia. Tästä aiheesta kirjoitan ehkä huomenna tai ylihuomenna. Miksi vaikeasti kasvatettava on muka arvokkaampi kuin helposti leviävä?

Valamonruusu lepää.

Sade on innostanut pensasruusuja kasvuun. Valamonruusu päätti heittäytyä pitkälleen, kun huoleton tarhuri oli luullut entisten tukinarujen riittävän. Tavallisesti valamonruusu muodostaa paviljonkiimme yhden seinämän yhdessä mustialanruusun kanssa.

Tämähän vaatii toimenpiteitä. Huolimatta hautovasta helteestä pitänee pukea pitkähihainen pusero ja tukevat hanskat, että voi lähteä kohottelemaan pensasta reippaampaan asentoon.