Näytetään tekstit, joissa on tunniste mehiläinen. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mehiläinen. Näytä kaikki tekstit

perjantai 14. elokuuta 2015

Mesisadonkorjaajien sadon korjuu

Sieltä sitä terveellistä makeaa lorottaa. Siivilät keräävät suurimmat vahanokareet.

Oman hunajan nauttiminen on aloitettu sujuvasti. Tänäänkin nuoleskelin sekoituslastasta aamumakeat. Päivällä kerään jälkiruokakippoon rahkaa, vadelmia, punaherukoita ja lorotan hunajaa päälimmäiseksi. Illalla jokin muu ruoka saa hunajaa mausteekseen.

Mehiläispesien koko kesän kestäneen hoidon tuloksena sain lingottua ensimmäisen kerran omien hoidokkien hunajaa. Minulle tämä on ensimmäinen kerta, joten olin ihan tyytyväinen jo tähän yhteen ämpärilliseen. Koska kesä tulikin hiukan kalenteriin katsomatta, mehiläisillä on vielä täysi keruutohina päällä. Linkoan hunajaa vielä toisenkin kerran.

Hunajakennostoja, joihin mehiläiset ovat keränneet kukista mettä, otetaan pois sopiva määrä. Mehiläisiä ei saa suututtaa ja jättää nälkäiseksi. Jotain pitää jättää talvivarastoihin ja antaa vielä sokeria lisäksi, että ne jaksavat talven yli.

Haarukalla rapsuttelin vahaa pois kennoston hunajan päältä.
Pesistä pois otetut kennokakut kuorin peittovahasta ja linkosin miehen ollessa käyttövoimana hunajakoneella. Meillä linko on käsin veivattava kolmekehäinen eli siihen mahtuu vain kolme hunajakakkua. Hunaja selkeytetään, vaivataan ja pakataan purkkeihin. Minulla on nyt se vaivausvaihe menossa.

Me teemme kaikki työvaiheet käsin ja kaikenlaisia omia niksejä keksien. Linkoomo, pakkaamo, selkeytys tehdään tuossa omassa keittiössä. Viilennys ja säilytys kellarikerroksessa, joka ei ole aivan niin viileä kuin pitäisi. Syksyn mittaan se kyllä viilenee.

Joku äimisteli koirien ja mehiläisten sekä hunajan käsittelyn yhdistelmää. Ihan samalla tavalla voi epäillä koirien ja ruuanlaiton, puutarhan kaivelun ja ruuanlaiton, koirien ja omatarveviljelyn yhdistelmiä. Salasana on peseminen ja tunnusluku yksi (asia kerrallaan). Astiat ja kädet pitää pestä usein ja välillä, koiria voi pitää erossa kaikesta, mihin niiden ei pidä mennä, siisteys kannattaa muttei sitä tarvitse hysteriaksi kehittää ja maalaisjärki neuvoo enemmän kuin googlettaminen.

Kennohunaja oli ekstraa.

Itseäni kokeneemmilta mehiläistarhaajilta olen saanut kiitettävästi tietoa, neuvoja, kokemuskertomuksia, niksejä ja kannustusta. Tänään opin, että hunaja ei jäädy pakastekaapissa, vaan jähmettyy.



sunnuntai 5. heinäkuuta 2015

Sademetsä pihassani

Mantsurian jalopähkinä kasvaa kohti Tampereen taivasta.
Onpa ollut vaihtelevat säät kesän alussa. On ollut sadetta, paljon sadetta ja välillä vähemmän sadetta. Tässä pihaviljelijäraukka vääntelee käsiään: miksei vesimelooni kasva, miksei tomaatti jo kuki ja miksi heinä peittää kukkapenkin? Mutta varsinkin villit ja puolivillit kasvit ovat sopeutuneet viileään ja märkäänkin Suomen kesään. Puutarhakasveista sipulit ovat mahtikasvussa, samoin parsan varret ja yrtit. Ei siis mitään katastrofia ole tapahtunut.

Pihani puissa on mahtavat vuosikasvut. Kuusen kerkät suorastaan taipuvat pituutensa vuoksi. Mantsurian jalopähkinä varjostaa kohta suurella lehvästöllään pihan keskiosaa ja siinä kasvavia pensaita. Valkoisen syreenin jouduin poistamaan jo keväällä: se näivettyi ja kuihtui pois. Lumipalloheisi kukkii kuitenkin edelleen komeasti jalopähkinän kainalossa.

Mehiäiset suosivat vuorikaunokkia.
Nyt kun hoitelen mehiläisiä, pohdin kukkia ja kasveja mehiläisten kannalta. Vuorikaunokki, hedelmäpuut, mäkimeirami, syreeni, voikukka, vadelma ja valkoapila näyttävät olevan mehiläisten TOP 10 -listan kärjessä.

Muutaman päivän lämmin jakso sai mehiläiset ahertamaan meden keruussa. Sen huomasi jo muutaman päivän jälkeen pesän kerroslaatikoiden painosta.
Kuumina päivinä mehiläiseni ovat keränneet ahkerasti mettä.

Pesiä ei tienkään tarvitse eikä kannata käydä ronkkimassa liian usein. Mehiläisille pitää antaa työrauha. Mutta uusien tilanteiden vuoksi kävin tarkistamassa pesien tilanteen. Huom. pesien.



Minua kokeneempien mehiläistarhaajien mukaan kolme vuotta vanha emo alkaa olla jo hedelmällisen aikansa ehtoopuolella. Ostin keväällä pesän ja sen emo on parivuotias. Ensi vuonna se olisi jo eläkeläinen. Niinpä tein vanhalle rouvalle eläkekodin eli jaokkeen, joten minulla on nyt yllättäen kaksi pesätornia. Vanha pesä saa kasvattaa uuden kuningattaren, joka jaksaa munia uusia työläisiä pesään. Tai voi se uusi emo hävitä taivaan tuuliinkin parveilun aikana. Mistä nämä osaa etukäteen arvata.

Vanha emo saa tehdä töitä uudessa boksissaan ilman vallankaappauksen uhkaa.

Punaisella merkitty emo on vielä vikkelä eukko.
Mielelläni olisin opetellut ensin yhden kesän ilman tämänkaltaisia pohdintoja, että mistä sen emon ottaa milloin. Mutta näitä päätöksen paikkoja tulee enemmän ja vähemmän koko ajan.

Ja koko ajan oppii lisää. Tällä viikolla olen oppinut sen ettei verkkohattu päässä pidä sylkäistä.

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hunajan tekijät pihallani

Mehiläinen mäkimeiramin kukassa tietää tärkeää tippaa hunajan tekoon.

Kevättalvella kävin mehiläishoitokurssin. Oli ihan hilkulla, että hankin ensimmäisen mehiläisyhdyskuntani tönöttämään pönttöineen tuohon tontin takakulmalle. Vielä en kuitenkaan ostanut mehiläispesän sydäntä: mehiläisemoa ja sen työläisiä. Ehkä ensi keväänä.

Mehiläiskurssin jälkeen olen arvostanut hunajaa, mehiläisiä ja mehiläishoitajia entistä enemmän, milteipä palvoen ajatellut näitä ihmeidentekijöitä.

Hunajan suurkuluttajana päätin tehdä palveluksen mehiläisille. Nehän sen suurimman työn tekevät. Lentävät miljoonia kertoja kukkiin ja pesälle. Siksi jätin horsmia tontin nurkalle kasvamaan ja kukkimaan. Olen käynyt tällä viikolla monenena päivänä katselemassa kimalaisten ja mehiläisten aherrusta horsmankukissa.
Horsmikko jäi pörriäisten iloksi.
Toinen pihani suosittu mesikasvi näyttää olevan maustekasvi, mäkimeirami eli oregano. Niissä kasvustoissa käy iloinen pörinä. Sensijan monet jalostetut, komeasti kukkivat kasvit eivät taida sisältää kallisarvoista mettä hunajantekoaineeksi. Ei niissä ainakaan näy pörisijöitä eikä edes ampiaisia.

Maatiaiskasvit, kuten harmaamalvikki, lienevät parhaita kasveja pörriäisille ja perhosille. Nurmikko saa kukkia valkoapilaa ja maahumalaa. Syksyn keltaiset kukkijat, hirvenjuuri ja pietaryrtti, vetoavat ainakin perhosiin.
Harmaamalvikki houkuttaa.
Lisää hunajasta ja mehiläisistä: http://www.hunaja.net/