Harrastajapuutarhurin kokemuksia omassa pihassa ja puutarhassa. Aiheina ovat maatiaisperennat ja muut perinnekasvit, kesäkukat, villikukat, villivihannekset, kasvihuone, puutarhamarjat, hedelmäpuut, puut ja pensaat yleensä. Ruokakasveista kerron valkosipulin, maa-artisokan, kesäkurpitsan ja tomaattien jokavuotisista kasvusta. Yleisaiheina ovat itsetehdyt puutarhan rakenteet, luomupuutarha ja kierrätyspuutarha. Lisäksi raportoin mehiläishoidon aloittamisesta.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päärynä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste päärynä. Näytä kaikki tekstit
maanantai 27. toukokuuta 2013
Valmistujaiskukkia
Hedelmäpuut alkoivat kukkia eilen. Pihallani ovat omenapuut, päärynä, kriikunat ja kirsikka valkoisenaan.
Minulle omenapuut ovat aina ylioppilasjuhlien merkki. Viikon päästä ylioppilaat saavat lakkinsa. Koululaiset lopettavat koulunsa. Monet ovat valmistuneet tai valmistumassa ammattiin. Maa on täynnä voimaa.
Kevät on hyvä aika päättää koulu ja aloittaa jotain uutta. Kesä on edessä, tulevaisuus on tulossa ihan kohta. Vielä ei ehkä ole näkyvissä muuta kuin lupaus. Mutta jotain on kukkimassa, jostakin tulee myöhemmin hedelmä.
Jos nuorilla ei olekaan töitä tai jatko-opiskelupaikkaa tiedossa, sanoisin heille, että olkaa onnellisia edes nuoruudesta ja uusista aluista. Aikuisille valmistuneille tai uuden elämänvaiheen aloittajille huomauttaisin, että vanhatkin puut kukkivat joka kevät.
Jos haluat antaa valmistuvalle muutakin kuin lämmintä kättä, ojenna omenankukka ja ehkä kestävä kaunis esine.
Tässä on taas rehellinen mainos: tuossa alla on yksi linkki, josta löytyy lahjaihanuuksia. Klikauttele siitä.
Osta Ristomatti Ratian suunnitelemia tuotteita täältä!
tiistai 2. lokakuuta 2012
Hyötykasvit ovat kauniita
![]() | |
| Maa-artisokan kukkaa piti taivuttaa alas kuvausta varten. |
![]() |
| Maa-artisokka kasvaa taivaaseen. |
Maa-artisokka alkaa vasta kukkia, mutta uskaltauduin kaivelemaan kasvien juuria ja sain tarpeeksi syötävää sieltä. Varsinaista satoa korjaan vasta kuukauden päästä, mutta artisokkakasvusto on nyt niin laajentunut, että raaskin syödä niitä tänä syksynä enemmän kuin aiemmin. Osa mukuloista jää maahan ja kasvattaa taas ensi vuonna uutta vartta ja satoa.
Piparjuurta kaivoin myös äsken maasta pitkät pätkät. Laitan sitä palasina pakasteeseen talven varalle.
Ruusupapu on kasvanut tavalliseen pituuteensa neljämetriseksi. Se nojailee pihapaviljongin tukirakenteisiin ja roikottaa jättipalkojaan vapaasti, koska muovíkangaskatto lahosi kosteudessa ja poistettiin näkymiä rumentamasta viime viikolla. Olen nähnyt tämän lemmikkiköynnökseni kukkivan aika harvoin tänä suvena. Mutta kai se on kukkinut salaa, koska siinä on nyt palkoja. Kerään ne ja syön keitettynä. Ruusupavun papu on kauniin ruusunpunainen raakana. Keittäminen vie siitä värin.
![]() |
| Ruusunpunaisia papuja. |
![]() |
| Ruusupapu kiipeilee tukea pitkin. |
![]() |
| Ompot karisevat sateessa. |
Omena-marja-aroniasosetta on pakasteessa talveksi. Se on hyvää aamupuurossa. Omenamehuakin on puserrettu litrakaupalla. Tutut ja vieraat saavat jokasyksyiseen tapaan mukaansa omenakasseja halutessaan ja vaikkeivät niin haluakaan.
Kasvihuone riutuu jo viimeisillään. Poimin loput vihreät tomaatit sisälle kypsymään. Olen kantanut muutamia chilikasveja sisälle. Toivon niiden kypsyttävän tulisia hedelmiään täyteen kesän aromia. Onpahan hiki edes niitä syödessä, jos ei kasvattaessa tänä kesänä kuuma tullutkaan.
![]() |
| Kypsytän tiivistettyä tulta chilin hedelmiin. |
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)







