Näytetään tekstit, joissa on tunniste raparperi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste raparperi. Näytä kaikki tekstit

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Liian pientä tai liian suurta

Raparperit punnertavat maanpinnalle.


Silppuri laulaa taas.
Puutarhapuuhastelu on täydessä vauhdissa nyt toukokuussa.
Kaikki kasvit ovat valmiina kasvuharppaukseen heti, kun lämpö ja kosteus ovat sopivat. Mutta äskeinen viileä jakso pitää syötävät kasvit vielä kovin pieninä.

Raparperit ovat juuri ja juuri maan pinnalla. Nokkosia voi napsia kourallisen sieltä täältä. Hiirenkorvista puissa ei ole vielä tietoakaan.

Toiset kasvit taas ovat liian suureksi kasvaneita. On puiden ja pensaiden harvennuksen aika. Hedelmäpuista karsitaan taas oksia ja  vesiversopiiskoja. Mistä niitä aina riittääkin?

Liian suuriksi kasvaneet vaahterat saivat lähteä. Harmi, etten huomannut valuttaa niistä mahlaa ensin pois. Olisin saanut omien puiden vaahterasiirappia.

Keväisen ryskämisen jälkeen ei risujakaan heitetä pois. Eikä ainakaan tungeta roskikseen. Paksuimmat oksat kelpaavat polttopuiksi.

Omenapuun oksia jätän aina savustuslastuiksi tai tikuiksi. Teen kesällä maailman parasta savukalaa, vaikka sen itse sanonkin. On sitä sanoneet muutkin.

Hakettajalla saan silputtua isot määrät oksia monikäyttöiseksi hakkeeksi, jota käytän kompostoriin jätteen joukkoon seosaineeksi ja pensaiden juurille.

Tämä tässä oli vaahtera.

torstai 22. toukokuuta 2014

Raparperitaivas ja väsyneet taimet

Äsken oli vain pieni pyöreä kupla mullassa ja nyt kokonainen viidakko.
Onneksi on raparperia. Olisin epätoivon kuilussa juuri nyt, jos raparperit olisivat jättäneet tämän kevään väliin ja jääneet jumimaan maan pinnan alle.

Melkein kaikki siemenistä kasvatetut vihannesten taimet ovat mennyttä kalua. Avomaankurkku kuivahti alkuunsa, kesäkurpitsa uupui pikkuhiljaa ja toistaiseksi säilyneet tomaatin taimet ovat kitukasvuisia ja kalvakkaita kuin kellarissa kasvaneet perunan idut.
Kesäkurpitsa ei kesää näe.
Pitää lähteä puutarhakauppaan. Jos siellä vielä olisi tomeria taimia myynnissä, niin saisin ne kasvihuoneeseen rääkättäväksi.

Luonnonkasvit sen sijaan ovat reuhahtaneet yltiöpäiseen kasvuun. Vuohenputki kattaa viheriänä mattona joka puun ja pensaan alustat ja kukkamaat, nokkonen muodostaa viihtyisiä tuppaita kasviman reunoille. No, näitä olen myös voinut hyödyntää ravinnoksi. Hyviä mössöjä olen laitellut pari viikkoa. Silti niitä riittää pois revittäväksikin.
Sananjalan lehdet kiertyvät esille vahvan sulokkaina.

Luonnonvaraisessa tontin kaistaleessa alkavat kielot kohta kukkia. Sananjalat kiertyvät kielon lehtien keskeltä esiin kuin pienet nyrkit. Sitä onkin nimitetty kuolleenkouraksi. Minusta se on komea kasvi, jotenkin muinaisaikasen tuntuinen. Se on myrkyllinen, mutta joskus käytetty myös lääkintään. Japanilaiset syövät nuoria versoja keitettynä (en tiedä onko sama sananjalka vai joku eri lajike). Wikipediassa tiedetään, että sananjalkaa on käytetty esimerkkinä fraktaalirakenteesta. Älkää kysykö minulta tästä, en ole katsellut sananjalkaa sillä silmällä.

Tarinoiden mukaan sananjalka kukkii juhannusyönä, samalla se kehittää nopeasti katoavan siemenen. Kasvin siemenen kantaja saa taikavoimia. Kannattaa siis valvoa valoisin kesäyö rehevissä kosteahkoissa metsissä. Hyttysten kanssa.


tiistai 16. huhtikuuta 2013

Nehän elävät

Särkyneensydämen alut kuoriutuvat kapaloistaan.

Lumihankeen on sulanut pälviä. Niissä näkyy elämää. Nyt löydän jo istutukseni, joita ei viikko sitten erottanut lumikinoksista ollenkaan. Vaaleanpunaista pilkottaa multaläikässä. Ne ovat särkyneensydämen alkuja, kasvivauvoja. Kuin pieniä sormia tai kuonoja pystyssä. 

Toisaalla kuplivat raparperin uhkarohkeat ummut. Ihan pähkähullua porukkaa. Siihen vain keskelle lunta aikovat aueta.

Tää tulis tästä nyttttt. Raparperi starttaa kevääseen.




Pari päivää sitten ei sinivuokkoja näkynyt tontillamme. Tänään niitä oli jo monta. Hyvin hentoina, hyvin yksinäisinä. Miltei jokaisen kuvasin. Odotan innolla, että näiden ensimmäisten uskalikkojen jälkeen muutkin tupsahtavat näkyville isoina tuppaina ja värittävät harmaanruskean metsikön.

Ensimmäinen?

Hötöinen lumi häviää vauhdilla ja myöhästyneet krookukset pääsevät valoon ja aurinkoon. Minulla ei vielä kuki yksikään sipulikukka. Kukkimisvuorot ovat menneet sekaisin, kun lumi peitti niin pitkään sipulikukkien maastot. Naapurissa aurinkoisessa rinteessä kukkivat jo jouluruusut, joilla ei ole mitään tekemistä joulun eikä ruusujen kanssa.

Krookusten ja tasettien alut vakipaikallaan kriikunoiden alla.

Mainos:
Portti puutarhasi hyvinvointiin!