perjantai 22. huhtikuuta 2016

Pihatönkijän vauhti kiihtyy mutta kevät jarruttelee

Väinönputki on aromaattinen villi- tai minulla vain puolivilliyrtti. 

Kuisti täyttyy esikasvatettavista taimista. Basilika, ranskalainen rakuuna, persilja, chilit, tomaatit, kurkku ja kurpitsa odottelevat leutoja kevätsäitä. Niillä tuntuu olevan vielä pitkä odotus. Tänä viikonloppuna kolea pohjoisvirtaus muistuttelee, että puutarhan kevät ei ole vielä täällä.

Persilja aloitti riehakkaasti kasvun kuistilla ja tarvitsee pian isomman ruukun.
Villivihannesten ystävän katse kiertää oman pihamaan ja joutomaiden reunoja. Joko sieltä löytyisi syötävää? Harmaan heinän seassa, lehdettömien oksien alla vihertää jo. Pikkunokkosia voisi jo leikata muhennokseen. Poimulehden suppuiset lehdet ovat tunnistettavissa vuohenputken seasta.
Poimulehti heräilee ulkona.


Nokkosia on pian kasvimaan reunat täynnä.
Tietysti puolivilli väinönputki, tuttavien kesken 'Väinö', ilahduttaa jo kasvattajaansa. Puolivilli se on siksi, että se kasvaa villinä Lapissa, mutta hiukan kesytettynä tontillani. Se on voimakasmakuinen,  siksi sen käyttöä pitää hiukan miettiä ja kokeilla varovasti.

tiistai 29. maaliskuuta 2016

Ensimmäiset


Kevään ensimmäinen sinivuokko on näyttäytynyt. Kävin aitan päädyssä tähyilemässä tänään ihan vartavasten. Rakennuksen vieressä on hiukan nouseva rinne, joten aurinko sulattaa sen aikaisin ja kevään kukat nousevat siihen aikaisin.

Basilikaviljelmäni kasvaa kohisten taimetusastiassa. Persiljatkin ovat sirkkataimella. Chilit ja tomaatit olen jo koulinnut isompiin astioihin.

Mehiläispesillä on kova kuhina, kun kävin siellä ryskämässä ja häiriköimässä. Ei ollut tarkoitus heitellä kehiä, mutta kun ne olivat kiinni toisissaan, niin yläkertaa nostaessani tippuivat alakerran kehät hiukan hallitsemattomasti. Mutta onneksi pesän päälle eikä maahan.

Tämä on se huonompi pesä. Hyvin sekin pörrää.
Mehiläiset saivat kostettua häirinnän. Otin kovettuneet, kömpeöt rukkaset pois kädestäni ottaakseni kuvia. Kun laitoin rukkasta takaisin käteen, niin yksi oli piiloutunut hanskan sisään ja pisti. Se oli tämän vuoden ensimmäinen pistos. Pistos tietää pistäjälle hengen menoa. Ei niin, että pistetty hiutaisisi sen kuoliaaksi, vaan mehiläiseltä irtoaa piikki ja se kuolee. Siksi ne pistävät vain häirittäessä ja puolustautuakseen.

Eloisamman pesän mehit piilottavat alleen peittosikiöitä.

Toisen pesän mehiläiset ovat alkaneet jo lisääntymisen. Tai oikeastaan pirteä viimekesäinen emo muninnan. Kuukauden päästä ne jo lentävät, jos säät ovat suotuisat ja sopivia kukkia maisemissa.


tiistai 1. maaliskuuta 2016

Vihreän kaipuu iski taas

Oli ihan pakko idättää vehnänjyviä. Ne alkoivat vihertää viikossa ja toivat pika-avun vihreän kaipuuseen.

Vehnänorasta voi syödä, mutta minä taidan pitää nämä vain koristeena. Nappaan silloin tällöin lehden suuhuni ja kuvittelen, että on jo kesä. Pääsiäiseksi idätän toisen vehnäpellon johonkin isolle laakealle tarjottimelle.

Kuistin ikkunalla rehottaa vahva pelakuu. Otan siitä oksan tai kaksi juurtumaan, niin saan kesäksi ulos lisää vaaleanpunakukkaisia kaunistuksia.

Muovikuvun alla itävät chilit. Laitoin kahta laatua itämään: kummassakin on jo muutama alku mullan pinnalla. Katsokaa vaikka, tuossa vasemmalla näkyvät pienet elävät sirkkalehdet.

Ikkunalla saviruukuissa näivettyvät sisällä talvehtineet mausteyrtit. Rosmariineista viimeisin kuivahti elottomaksi helmikuussa. Basilikassa on vieläkin yksi vaivainen varsi ja siinä pari lehteä. Ei se enää haittaa, nythän voi jo kasvattaa uusia, kun kevätpäivät ovat jo pitkiä ja lumi heijastamassa valoa sisällekin.


Vitamiinitarpeeseen syötäväksi kasvatan taas herneen versoja. Idätysastia näyttää vielä ruotsalaiselta hernekeitolta, mutta kohta idut vihertävät ja saan rouskutella rapeita varsia ja lehtiä leivän päällä ja salaatin joukossa. Viime vuonna aloitin versottamisen ilmeisesti aikaisemmin (pikkukuva) ja versot olivat jo syötäviä maaliskuun alussa. Idätykseen sopivat herneet, joita saa ruokakaupasta ison pussin hyvin edullisesti. Minun idätykseen käyttämäni herneet ovat tosi vanhoja ja kaapissa kuivaneita. Niihin on silti pakkautunut elämisen voimaa, että ne alkavat kasvaa, kun saavat sopivasti vettä, valoa ja lämmintä.




maanantai 1. helmikuuta 2016

Taitaa aurinko paistaa


Porkkanakeitossa maistuu valkosipuli, oregano, timjami ja chiliripaus.
 
Hohhoijaa, olipa pitkä talviuni. Kovin on valoisaa ulkona jo.

Mitäs se karhu tekee, kun herää? No, sehän etsii hyvää syötävää. Ja paljon. Niin minäkin.

Onneksi minä, talvinuokuksissa ollut ihminen, olen osannut ennakoida kevättä. Olen kuivannut, säilönyt, kerännyt ja kasvattanut viime kasvukaudella monenlaisia herkkuja. Niitä syödessä voi muistella viimekesää ja suunnitella tulevaa.

Nyt villit ja kasvatetut yrtit maustavat soppaa ja pataa. Hunaja hellii makeanhimoista mörökölliä. Chili ja valkosipuli pistävät veret kiertämään pakkaspäivänä. Niitä on vielä kasapäin kaapissa ja kellarissa. Oi, sieniä ja tattejakin vielä. Pakasteessa luomulammasta pataruokiin. Lihan olen ostanut Reko-ruokarenkaalta. Itse en lihakarjaa kasvata (vielä).
Yrttejä, chiliä, valkosipulia ja omenalastuja.
Jälkiruokana useimmiten hunajalla maustettuja, itsekerättyjä tai kasvatettuja, marjoja rahkan kanssa. Otan tuikuksi murheeseen hunajalla maustettua väinönputkilikööriä ja herukka-aroniamehua.
Väinönputkilikööriä, herukkamehua ja hunajaa.
Kohta pääsen suunnittelemaan taimikasvatusta, mehiläisten hoitohommia ja villiyrttiretkiä. Elämme jännittäviä aikoja. Taas.