torstai 24. huhtikuuta 2014

Ensi kevään parsasato haaveissa

Yksivuotias parsan juurakko on lupaavan vahvan näköinen.
Vihdoinkin kevät on niin pitkällä, että pääsen kaivelemaan kasvimaata. Ensimmäinen työ on parsan juurakoiden siirto.

Kylvin parsan siemenet pieneen hiekkamultapenkkiin viime keväänä. Harvensin taimia kesän mittaan, että niitä jäi noin 15 senttimetrin välein kehittymään isommiksi. Vuodessa parsan juurakot ovat kasvaneet niin suuriksi, että voin siirtää ne vahvistumaan, kasvamaan ja tuottamaan satoa 10 vuodeksi. Näin gurut lupaavat.

Minulla on puutarhaharrastuksessani pääguruinani eli opettajina kaksi ylitse muiden. Ulla Lehtonen - tietysti. Toinen on Alanko. Ei Ismo eikä Ilkka, vaan Pentti. Heidän oppiensa mukaan kaivelin istutussyvennyksen, ruimin sinne lannoitteita, tipauttelin monihaaraiset parsajuurakot noin puolen metrin välein ja peitin hellästi mullalla.

Jokohan ensi vuonna saan tästä vihreätä parsaa? 
Vasta ensi keväänä, jos kaikki onnistuu oikein, voin leikellä maistiaisia omista vihreistä parsoistani.

Käännetty maa ei piisannut. Nyt minulla on parsanjuurakko-ongelma. Kokonaisen pellon saisin vielä istutettua. No, ystävät ja kylännaiset saavat taas lahjoja.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Sijaistoimintoja


Talvivalkosipulien kevätkirmaus.

Nyt pitäisi pestä ikkunoita, imuroida, paistaa kulitsaa ja lampaanreittä. Siivous alkoi kyllä järjestelmällisesti, kaikki työvälineet olivat jo esillä. Sitten alkoi lipeäminen ja sijaistoimintojen keksiminen.

Huomasin, että toisen makuuhuoneen pöydät olivat täyttyneet taimipurkeista. Nehän pitää kantaa sieltä pois, että nuoriso mahtuu sinne pääsiäsvisiitillään. Ainoa paikka, mihin taimet mahtuvat, on piharakennuksen pöydällä.

Kärrätessäni taimilaatikoita ja tarjottimia aittaan, jouduin maan taikapiiriin. Huomasin kantavani vettä alppiruusujen juurille, että juuriston ympärillä oleva maa sulaa ja naheat lehdet voivat ruveta yhteyttämään kevätauringossa.

Sieltä päädyin hyötykasvimaalle tarkkailemaan valkosipuli-, parsa- ja maa-artisokkapenkkejä. Ne kaikki olen kunnostanut ja istuttanut syksyllä.


Valkosipulit rehottavat hyvin - sielläkin, missä niiden ei pitäisi kasvaa. Niistä jää aina multaan kynsiä tai istukkaita, joista ne ponnahtavat maan pinnalle heti lumen sulettua.

Parsa on vasta toisen vuoden kasvussa. Niissä olin havaitsevinani lievää vihreää piippaa siellä täällä. Ovatkohan ne parsoja vai tavallisia heiniä?

Joku on keksinyt maa-artisokan herkullisuuden.
Maa-artisokka on hidas kasvaja, se odottaa kunnon kesää ja sateita ennen kuin työntää vihreätä mullan pinnalle. Nyt sillä on uusi vaara. Huomasin, että aputyövoimanani oleva pikkukoira kaiveli maata innokkaana ja pian rouskutti kuola roiskuen maa-artisokkaa. Montakohan uutta vartta kasvaa kesäksi, jos musta karva-ahmatti syö vaikka yhden artisokan mukulan päivässä?

Kokeilukasveistani kumina on ensimmäisenä näkyvissä.
Koeviljelylaatikoissa on vihreää ainakin kuminaosastossa. Väinönputkea ei vielä näy. Rohtosuopayrtti eli saippuakukka pinnistää jo pinnalle tai sitten se on rönsyleinnikkiä.

Jännittävää on muistella, mitä olen siirtänyt mihinkin. Aina ei muistu mieleen, siirsinkö kullerot, liljat tai ruusut tänne vai tuonne. Vasta sitten, kun kasvin lehdet näkyvät, ja joskus pitää odottaa jopa kukintaa, muistaa ja tunnistaa kierrätyskasvit. Siksi ei kannata olla liian kiireinen kevättouhujen kanssa. Vielä saan monta tekosyytä siivouksen sijaan, kun odottelen kasvukauden alkua.