Taitaa aurinko paistaa

Porkkanakeitossa maistuu valkosipuli, oregano, timjami ja chiliripaus.

 

Hohhoijaa, olipa pitkä talviuni. Kovin on valoisaa ulkona jo.

Mitäs se karhu tekee, kun herää? No, sehän etsii hyvää syötävää. Ja paljon. Niin minäkin.

Onneksi minä, talvinuokuksissa ollut ihminen, olen osannut ennakoida kevättä. Olen kuivannut, säilönyt, kerännyt ja kasvattanut viime kasvukaudella monenlaisia herkkuja. Niitä syödessä voi muistella viimekesää ja suunnitella tulevaa.

Nyt villit ja kasvatetut yrtit maustavat soppaa ja pataa. Hunaja hellii makeanhimoista mörökölliä. Chili ja valkosipuli pistävät veret kiertämään pakkaspäivänä. Niitä on vielä kasapäin kaapissa ja kellarissa. Oi, sieniä ja tattejakin vielä. Pakasteessa luomulammasta pataruokiin. Lihan olen ostanut Reko-ruokarenkaalta. Itse en lihakarjaa kasvata (vielä).

Yrttejä, chiliä, valkosipulia ja omenalastuja.

Jälkiruokana useimmiten hunajalla maustettuja, itsekerättyjä tai kasvatettuja, marjoja rahkan kanssa. Otan tuikuksi murheeseen hunajalla maustettua väinönputkilikööriä ja herukka-aroniamehua.

Väinönputkilikööriä, herukkamehua ja hunajaa.

Kohta pääsen suunnittelemaan taimikasvatusta, mehiläisten hoitohommia ja villiyrttiretkiä. Elämme jännittäviä aikoja. Taas.

Syksy on kypsynyt

Satoa on korjattu jo: tomaatteja, hunajaa, kuivattua villivihannesrouhetta ja tatteja. 

 

 

 

 

 

 

 

Lämpöisen syksyn tuloksena tomaatit ehtivät punastua oikein hyvin lämmittämättömässä kasvihuoneessani. Monena syksynä olen tuonut tämän lemmikkikasvini hedelmiä sisälle vihreinä, kun yökylmät ovat uhanneet mitätöidä myöhäiskypsymistä.

Yrtit vihertävät vielä pihalla: salviasta, kyntelistä, rosmariinista ja venäläisestä rakuunasta käyn edelleen nyppäisemässä maustetta syksyn herkkuihin, vaikkapa kaalikääryleisiin ja luomulammaspataan. Maa-artisokka kukkii kohta ja saan kaivella sen mukuloita herkkukeittoihin.

Kanadanpiisku valaiseen koko pihan keltaisilla kukinnoillaan.

Pihoissa kukkivat nauhukset ja tarhapiiskut. Ne ovat hyödyllisiä kasveja. Aurinkoisina päivinä mehiläiseni keräävät vieläkin siitepölyä talven varastoihin, juuri näistä syksyn keltaisista kukkijoista. Viimeiset talvimehiläiset ovat kasvamassa ja odottamassa ruokaa kotikennostoissa. Olen antanut pesiin lisäruokaa syyskuun alkupäivät, että niillä olisi evästä kukattomaksi ajaksi. Syksyllä mehiläisten hoitaja tekee (taas) tärkeitä päätöksiä. Onko ruokaa riittävästi ja onko mehiläisiä tarpeeksi, että ne voivat pitää niin sanotun talvipallon lämpimänä pakkaskuukausina?

Gladiolukset kukkivat uskaliaasti syksyn kynnyksellä.

Viimeiset perennat kukkivat nyt. Daaliat, syysleimut ja gladiolukset ovat eksoottisisen värikkäitä ja kuitenkin niin kotoisia. Näitä kasvoi aina äidin ja ukin kukkapenkeissä. Näitä on ollut aikoinaan myös tällä vanhan talon tontilla ja rintamamiestalovaltaisessa naapurustossa marjapensaiden ja omenapuiden väleissä. Ne ovat olleet silloin arkielämän luksusta, koreutta ja kauneutta. Suomalaista kukkahulluutta.

Mesisadonkorjaajien sadon korjuu

Sieltä sitä terveellistä makeaa lorottaa. Siivilät keräävät suurimmat vahanokareet.

Oman hunajan nauttiminen on aloitettu sujuvasti. Tänäänkin nuoleskelin sekoituslastasta aamumakeat. Päivällä kerään jälkiruokakippoon rahkaa, vadelmia, punaherukoita ja lorotan hunajaa päälimmäiseksi. Illalla jokin muu ruoka saa hunajaa mausteekseen.

Mehiläispesien koko kesän kestäneen hoidon tuloksena sain lingottua ensimmäisen kerran omien hoidokkien hunajaa. Minulle tämä on ensimmäinen kerta, joten olin ihan tyytyväinen jo tähän yhteen ämpärilliseen. Koska kesä tulikin hiukan kalenteriin katsomatta, mehiläisillä on vielä täysi keruutohina päällä. Linkoan hunajaa vielä toisenkin kerran.

Hunajakennostoja, joihin mehiläiset ovat keränneet kukista mettä, otetaan pois sopiva määrä. Mehiläisiä ei saa suututtaa ja jättää nälkäiseksi. Jotain pitää jättää talvivarastoihin ja antaa vielä sokeria lisäksi, että ne jaksavat talven yli.

Haarukalla rapsuttelin vahaa pois kennoston hunajan päältä.

Pesistä pois otetut kennokakut kuorin peittovahasta ja linkosin miehen ollessa käyttövoimana hunajakoneella. Meillä linko on käsin veivattava kolmekehäinen eli siihen mahtuu vain kolme hunajakakkua. Hunaja selkeytetään, vaivataan ja pakataan purkkeihin. Minulla on nyt se vaivausvaihe menossa.

Me teemme kaikki työvaiheet käsin ja kaikenlaisia omia niksejä keksien. Linkoomo, pakkaamo, selkeytys tehdään tuossa omassa keittiössä. Viilennys ja säilytys kellarikerroksessa, joka ei ole aivan niin viileä kuin pitäisi. Syksyn mittaan se kyllä viilenee.

Joku äimisteli koirien ja mehiläisten sekä hunajan käsittelyn yhdistelmää. Ihan samalla tavalla voi epäillä koirien ja ruuanlaiton, puutarhan kaivelun ja ruuanlaiton, koirien ja omatarveviljelyn yhdistelmiä. Salasana on peseminen ja tunnusluku yksi (asia kerrallaan). Astiat ja kädet pitää pestä usein ja välillä, koiria voi pitää erossa kaikesta, mihin niiden ei pidä mennä, siisteys kannattaa muttei sitä tarvitse hysteriaksi kehittää ja maalaisjärki neuvoo enemmän kuin googlettaminen.

Kennohunaja oli ekstraa.

Itseäni kokeneemmilta mehiläistarhaajilta olen saanut kiitettävästi tietoa, neuvoja, kokemuskertomuksia, niksejä ja kannustusta. Tänään opin, että hunaja ei jäädy pakastekaapissa, vaan jähmettyy.

Uusia kotieläimiä

Ikioma mehiläiseni aloitti työt.

  
Keväällähän pitäisi alkaa hölkätä tai laihduttaa. Minä aloin hoitaa mehiläisiä. Kyllä siinäkin saa aikaa ja rahaa kulumaan, kuten muissakin harrasteissa.

Aurinko vilkastutti pesän heti.

Eilen illalla hain pesän Vesilahdelta Mesimestarilta. Kolean sään vuoksi öttiäiset olivat hiljaa ja vaisuja vielä aamullakin. Yksi pöpperöinen hortoili oviaukosta ulos ja vieri maahan. Toinen kävi vain kurkkimassa aukosta eikä kukaan ollut moksiskaan liikkumisestani pesän ympärillä. Hätäilin jo, että mehiläiseni ovat paleltuneet, litistyneet tai kuolleet nälkään heti ensimmäisenä yönä.

Kun aurinko alkoi paistaa ja lämpötila kohosi huikeaan 10 asteeseen, mehiläisyhdyskunta heräsi pörräämään. Työn sankarit säntäsivät punaherukkapensaaseen ja niihin muutamiin voikukkiin, jotka ovat juuri avanneet keltaiset mykerönsä. Ehkä ne kävivät muutaman kilometrin päässäkin, koska aurinkoisia säitä on ollut tosi vähän.

Minä puuhasin yrtti-istutusten kanssa koirat seurassani, ja lentävät kotieläimeni aloittivat tärkeän siitepölyn keräämisen uusia mehiläisvauvoja varten. 

Kohta aukeavat hedelmäpuiden kukat. Niistä kannetaan sitten hunajan alkuainetta, mettä, pesään. Nyt on hyvä syy olla leikkaamatta voikukkia, horsmia, vuohenputkia pihalta: mehiläiset tarvitsevat niiden kukkia.

Hunajan tekijät pihallani

Mehiläinen mäkimeiramin kukassa tietää tärkeää tippaa hunajan tekoon.

Kevättalvella kävin mehiläishoitokurssin. Oli ihan hilkulla, että hankin ensimmäisen mehiläisyhdyskuntani tönöttämään pönttöineen tuohon tontin takakulmalle. Vielä en kuitenkaan ostanut mehiläispesän sydäntä: mehiläisemoa ja sen työläisiä. Ehkä ensi keväänä.

Mehiläiskurssin jälkeen olen arvostanut hunajaa, mehiläisiä ja mehiläishoitajia entistä enemmän, milteipä palvoen ajatellut näitä ihmeidentekijöitä.

Hunajan suurkuluttajana päätin tehdä palveluksen mehiläisille. Nehän sen suurimman työn tekevät. Lentävät miljoonia kertoja kukkiin ja pesälle. Siksi jätin horsmia tontin nurkalle kasvamaan ja kukkimaan. Olen käynyt tällä viikolla monenena päivänä katselemassa kimalaisten ja mehiläisten aherrusta horsmankukissa.

Horsmikko jäi pörriäisten iloksi.

Toinen pihani suosittu mesikasvi näyttää olevan maustekasvi, mäkimeirami eli oregano. Niissä kasvustoissa käy iloinen pörinä. Sensijan monet jalostetut, komeasti kukkivat kasvit eivät taida sisältää kallisarvoista mettä hunajantekoaineeksi. Ei niissä ainakaan näy pörisijöitä eikä edes ampiaisia.

Maatiaiskasvit, kuten harmaamalvikki, lienevät parhaita kasveja pörriäisille ja perhosille. Nurmikko saa kukkia valkoapilaa ja maahumalaa. Syksyn keltaiset kukkijat, hirvenjuuri ja pietaryrtti, vetoavat ainakin perhosiin.

Harmaamalvikki houkuttaa.

Lisää hunajasta ja mehiläisistä: http://www.hunaja.net/