Näytetään tekstit, joissa on tunniste mäkimeirami. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste mäkimeirami. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 5. elokuuta 2015

Koekaivauksia kasvimaalla


Aurinkoinen päivä yllytti mesomaan kasvimaalla ja puutarhassa. Ennen kuin saderintama taas tulee.
Tarkistin valkosipulien upean varsiston lupauksia. Oivallisia, kauniita sipuleita on tulossa. Tästä kuivattelen taas talven nautinnot. Voihan niitä jo nyt syödä, mutta koska näiden sipuleiden varsi ja kuori ovat vahvat, kuivatus ohentaa niitä, joten käsittely helpottuu. Ja mielestäni myös maku paranee.

Mäkimeirami eli oregano on minun ja mehiläisten mielimauste.

Kynteli kukkii.
Mausteyrtit rehottavat runsaista sateista huolimatta. Kaikissa kasvatusohjeissa kyllä sanotaan, että mausteyrtit pitävät laihasta maasta ja kestävät kuivuutta. Jopa salvia, kynteli ja rosmariini näyttävät  tyytyväiseltä kasvupaikoillaan. Kuivaan puutarhan mausteyrttejä talvikäytöön nippuina tai riivittyinä.

Verkotin punaherukan.
Vadelmat ja herukat kypsyttävät jo mehukkaita marjoja. Perinteisesti piilotan ainoan punaherukkapensaani moskiittoverkkoihin. Ovat toimineet hyvin vuosikausia.


Tämän kesän yllätyksenä pihassani kukkii vitivalkoinen sormustinkukka .
Lopuksi kukkakauneutta. En tiedä taaskaan, mistä pihalleni tupsahti valkoinen, suuri sormustinkukka, mutta hyvä kun tupsahti. Silloin tällöin olen kyllä tilaillut sormustinkukkien siemeniä ja kylvänyt niitä sinne ja tänne. Kukka on kaksivuotinen, joten sen paikan ehdin usein unohtaa. Se myös kylväytyy itsenäisesti ja nousee ihan minne vain. Yllättäen. Jopa naapurin puolelle pensasaitaa. Naapurissa ne ovat tänä vuonna vaaleanpunaisia.


maanantai 28. heinäkuuta 2014

Hunajan tekijät pihallani

Mehiläinen mäkimeiramin kukassa tietää tärkeää tippaa hunajan tekoon.

Kevättalvella kävin mehiläishoitokurssin. Oli ihan hilkulla, että hankin ensimmäisen mehiläisyhdyskuntani tönöttämään pönttöineen tuohon tontin takakulmalle. Vielä en kuitenkaan ostanut mehiläispesän sydäntä: mehiläisemoa ja sen työläisiä. Ehkä ensi keväänä.

Mehiläiskurssin jälkeen olen arvostanut hunajaa, mehiläisiä ja mehiläishoitajia entistä enemmän, milteipä palvoen ajatellut näitä ihmeidentekijöitä.

Hunajan suurkuluttajana päätin tehdä palveluksen mehiläisille. Nehän sen suurimman työn tekevät. Lentävät miljoonia kertoja kukkiin ja pesälle. Siksi jätin horsmia tontin nurkalle kasvamaan ja kukkimaan. Olen käynyt tällä viikolla monenena päivänä katselemassa kimalaisten ja mehiläisten aherrusta horsmankukissa.
Horsmikko jäi pörriäisten iloksi.
Toinen pihani suosittu mesikasvi näyttää olevan maustekasvi, mäkimeirami eli oregano. Niissä kasvustoissa käy iloinen pörinä. Sensijan monet jalostetut, komeasti kukkivat kasvit eivät taida sisältää kallisarvoista mettä hunajantekoaineeksi. Ei niissä ainakaan näy pörisijöitä eikä edes ampiaisia.

Maatiaiskasvit, kuten harmaamalvikki, lienevät parhaita kasveja pörriäisille ja perhosille. Nurmikko saa kukkia valkoapilaa ja maahumalaa. Syksyn keltaiset kukkijat, hirvenjuuri ja pietaryrtti, vetoavat ainakin perhosiin.
Harmaamalvikki houkuttaa.
Lisää hunajasta ja mehiläisistä: http://www.hunaja.net/