Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenapuu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste omenapuu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Niska kenossa omenapuun juurella

Kuinka monta omenapuuta tässä näet? Vastaus: yksi puu, joka haarautuu ja haarautuu ja haarautuu.

On olemassa perheomenapuita, säleikköomenapuita, villejä ja jalostettuja omenapuita. Sitten on myös ryteikköomenapuita. Keväällä niissä on tuhansia kukkia ja syksyllä tuhansia omenoita. Niiden paksuille sikinsokin kasvaville oksille mahtuu kesällä monta linnunpesää. Puiden suuressa varjossa on hellepäivinä ikuinen viileä hämärä.

Tuotesijoittelua puunrunkoa vasten.
Jäkälää puun rungolla.
Pihani omenapuut ovat saaneet elää yli viisikymmentä vuotta suhteellisen vallattomina. Niiden kurissapitäminen ei oikein onnistu keneltäkään. Mutta ne tekevät niin hyviä hedelmiä, että kukaan ei halua edes ajatella niiden kaatamista.

Eilen kaivettiin taas leikkurit, sahat, tikapuut ja sekatöörit esille. Vain moottorisaha puuttui. Sitäkin ehkä tarvitaan, jos iso runko pitää saada poikki tuosta isosta monirunkoisesta puusta.

Siinä sitten parina kauniina pääsiäispäivänä koko perhe kiipeili, kurkotteli ja leikkeli.

Leikkaamisella yritetään saada typistettyä huikean pitkät oksat ja kilpalatvat. Jospa leikkaamisella saisi myös harvennettua kukintaa ja hedelmien määrää, joka ehkä suurentaisi omenien kokoa. Makuhan niissä on aina ollut taivaallinen.

Leikkelystä puut yleensä vain innostuvat, tuuppaavat vesioksia villinä viidakkona taivasta kohti.

Satoihin ei leikkaaminen ole paljonkaan vaikuttanut. Suurimmasta puusta on poistettu paksujakin oksia eikä se silti ole kovin näyttävästi pitänyt satotaukoa. Tämä on näitä vanhoja lajikkeita, jonka aiemmat sukupolvet ovat istuttaneet tälle tontille. Oletan, että se on joku kaneliomena, mutta voi olla, että tähän on vartettu joku toinenkin hyvän makuinen lajike.

Tämä on mainos, jos joku haluais vaikka uuden moottorisahan.
Moottorisahat netistä Dolmar moottorisahat suoraan hyllystä. Laaja valikoima moottorisahoja!

torstai 31. toukokuuta 2012

Valkoisten kukkien kevät


Päärynäpuu 'Aune' innostui tänä keväänä.
Tuntemattoman omenalajikkeen kukkia.
Nyt kukkivat pihassani kaikki valkokukkaiset hedelmäpuut: omenapuut, kirsikka, kriikunat ja päärynä.

Omenapuut ovat ikivanhoja (liki 40-vuotiaita), mutta satoisia ja niiden hedelmät ovat maukkaita. Ne ovat kaikki omalla tavallaan hyvän makuisia: valkea kuulas, kaneliomena ja tuntemattomaksi jäänyt kirkkaan punaisia hedelmiä tekevä omena.

Olen tarkkaillut omenapuideni kukkia ja huomannut, että monet ovat vaaleanpunaisia nupussa, mutta valkenevat auetessaan. Eroja on paitsi valkoisen sävyissä, myös terälehtien muodoissa ja asennossa. Ja ne tuoksuvat. Varsinkin nämä vanhojen omenalajikkeiden kukat. Uusista lajikkeista en tiedä, kun sellaisia ei minulla ole.
Valkean kuulaan nuppuja.


Koristepuista valkoisessaan havisee myös tuomi, joka muutama vuosi sitten lensi siemenenä jostakin ja juurtui  pihaani. Onhan se kaunis puu kukkiessaan. Ja huomattavan nopeakasvuinen.

Kauan ja hartaasti vaalimani hevoskastanja on putkauttanut ensimmäiset kukat esille tänä keväänä. Istutin pihaani anopin alkukasvattamia kastanjoita 12 -15 vuotta sitten. Villieläin söi muut pikku taimet, mutta tätä jäljelle jäänyttä suojelin kuin äiti lastaan ja ympäröin sen katiskaverkoilla ja muilla suoja-aineilla kymmenen vuotta. Nyt pikku-hapsulehti on niin iso, etteivät rusakot yllä latvan silmuja typistämään. Rungon kuoreen ne eivät näköjään koske.
Kirsikkapuu on täynnä kukkia.

Hevoskastanjani ensimmäiset pystyt kukinnot.









Tuomi tuoksuaa.











Nyt odottelen seuraavia valkoisia kukkijoita: lumipalloheisiä, puistosyreeniä, juhannusruusua ja pihajasmiketta.