Ilon ja ikävän kukat

Annikin kullero

Jotkut kasvit puutarhassani tuovat mieleen niiden antajat. Olen saanut paljon kasveja monilta ihmisiltä. Heistä monet ovat nyt kuolleet, joku on ison A:n takana taudin sumuisissa labyrinteissa, joku on muuttanut kauas tai muuten vain hävinnyt elämästäni. Mutta kukat kukkivat vuodesta toiseen. Ne tuovat iloa elämääni, mutta myös hippusen surua ja ikävää, kun muistelen Annikkia, Paavoa, Kirstiä, Salmea, Pekkaa, Ullaa ja Esteriä.

Esterin pioni

He ovat aikanaan hoitaneet näitä kasveja ja nauttineet niiden kauneudesta. He ovat luottaneet siihen, että minä olen näiden kasvien arvoinen. Jotkut kasvit olen saanut pilattua ja hävitettyä väärällä hoidolla. Jotkut kukoistavat edelleen, kun niiden antajien muistokin alkaa haalentua. Mutta aina kun kukat aukeavat, minä muistan.

Kirstin jaloritarinkannus

Salmen joriini

Korkeat, koreat kukkijat kukkivat

Jaloritarinkannus leviää.

Lomaviikon aikana kasvit saivat näköjään runsaasti vettä. Kiitos sadepilville. Kaikki kasvaa ja kukoistaa, varsinkin isot ja komeat. Nyt kukkivat sormustinkukat, jaloritarinkannnus, lehtosinilatva, särkynytsydän, varjoliljat, ruusut ja jaloangervo.

Yllätysritarinkannukseni on levittäytynyt epämääräisessä kasvupaikassaan ison raidan alla metsän rajassa savikummulla. Yllätys se oli viime vuonna, kun annoin minulle tuntemattoman kasvin kasvaa ja kukkia. Hepsanhoi, sehän oli jalo ja iso ritarinkannus. Olen tuonut sen Pohjois-Karjalasta 2009 myöhään syksyllä. Luulin tuovani ukonhattua. Unohdin sen pariksi vuodeksi. Se on siementänyt ja lisääntynyt, kun muistin keväällä vähän lannoitella ja antaa multaa juurille, ettei ihan pelkässä savessa tarvitse tököttää.





Punaiset ja valkoiset varjoliljat ovat aukaiseet kukkansa huolimatta liljakukkojen hyökkäyksistä. Monena aamuna kesäkuussa taistelinkin ensin kirkkaanpunaisten, vilkkaiden otusten kanssa ja sitten lehtiin liimautuneiden limaklönttien eli toukkien kanssa. Taitaa juuri alkaa toinen kierros. Tänään näin taas kaksi punaista liljakukkoa päällekkäin ihanassa liljankukassa. Pitänee metsästää niitä taas aamuisin ja iltaisin. Hanskakäsi heilahtaa ja saippuavesi suihkuaa.

Sormustinkukan kauneus vaatii kyykistelyä.

Varjoliljarykelmä kukassa kaikesta huolimatta.

                                                                                                       

Jos haluaa kauneuselämyksen heti aamulla, voi katsoa sormustinkukan kukan sisään. Ensin tosin pitää nöyrtyä, laskeutua melkein polvilleen ja kääntää katseensa sieltä ylöspäin kukan salaperäiseen kelloon.

Sormustinkukkia kukkii ainakin kolmessa eri paikassa pihallani. Minä pidän sormustinkukista. Jotkut eivät halua niitä puutarhaansa, koska ne ovat niin vallattomia. Tästä aiheesta kirjoitan ehkä huomenna tai ylihuomenna. Miksi vaikeasti kasvatettava on muka arvokkaampi kuin helposti leviävä?

Valamonruusu lepää.

Sade on innostanut pensasruusuja kasvuun. Valamonruusu päätti heittäytyä pitkälleen, kun huoleton tarhuri oli luullut entisten tukinarujen riittävän. Tavallisesti valamonruusu muodostaa paviljonkiimme yhden seinämän yhdessä mustialanruusun kanssa.

Tämähän vaatii toimenpiteitä. Huolimatta hautovasta helteestä pitänee pukea pitkähihainen pusero ja tukevat hanskat, että voi lähteä kohottelemaan pensasta reippaampaan asentoon.