Onnellisia parsoja - kohta

Tarkkasilmäinen huomaa parsanverson.

Vuonna 2013 alkanut Suuri Parsaoperaatio alkaa tuottaa tulosta. Olen kyykistellyt monta viikkoa parsamaan vieressä ja tähyillyt silmät sirrillään joko versoja näkyy siellä, missä viime syksynä oli varsia. Vihdoin kevätsateiden jälkeen, eilen tai toissapäivänä: tuolla ja tuolla pungertaa pintaan parsan nuppu.

Ne ovat jokainen odotettuja, kaivattuja ja siten onnellisia parsoja. Mamin pikku pötkylät. Tulkaa tänne, niin minä syön teidät suuhuni.

Punertavat parsan alut ovat pikkusormeni paksuisia. Ehkä niitä ei kannattaisi vielä tänä vuonna ottaa syötäväksi. Mutta kun haluan maistaa niitä, niin otan muutaman, sitten kun ne ovat vihertyneet. Pidän vihreistä parsoista enemmän kuin valkoisista.

Parsan verso vihertyy, kun se saa olla valoisassa auringonpaisteessa.

Ensi kevään parsasato haaveissa

Yksivuotias parsan juurakko on lupaavan vahvan näköinen.

Vihdoinkin kevät on niin pitkällä, että pääsen kaivelemaan kasvimaata. Ensimmäinen työ on parsan juurakoiden siirto.

Kylvin parsan siemenet pieneen hiekkamultapenkkiin viime keväänä. Harvensin taimia kesän mittaan, että niitä jäi noin 15 senttimetrin välein kehittymään isommiksi. Vuodessa parsan juurakot ovat kasvaneet niin suuriksi, että voin siirtää ne vahvistumaan, kasvamaan ja tuottamaan satoa 10 vuodeksi. Näin gurut lupaavat.

Minulla on puutarhaharrastuksessani pääguruinani eli opettajina kaksi ylitse muiden. Ulla Lehtonen - tietysti. Toinen on Alanko. Ei Ismo eikä Ilkka, vaan Pentti. Heidän oppiensa mukaan kaivelin istutussyvennyksen, ruimin sinne lannoitteita, tipauttelin monihaaraiset parsajuurakot noin puolen metrin välein ja peitin hellästi mullalla.

Jokohan ensi vuonna saan tästä vihreätä parsaa?

 

Vasta ensi keväänä, jos kaikki onnistuu oikein, voin leikellä maistiaisia omista vihreistä parsoistani.

Käännetty maa ei piisannut. Nyt minulla on parsanjuurakko-ongelma. Kokonaisen pellon saisin vielä istutettua. No, ystävät ja kylännaiset saavat taas lahjoja.