Tappamista ja syrjintää rauhaisassa puutarhassa

Tavoitteena rehevä humala

Puutarhaharrastus on kaikkea muuta kuin hissukoiden tassuttelua nurmikentällä.
Harva se päivä minäkin, rauhallinen ja lempeä ihminen, väännän niskat nurin liljakukolta ja tukehdutan  lehtokotiloita vedellä, öljyllä ja etikalla.

Voikukan tuomiopäivä

Rotusyrjintää tai ainakin lajisyrjintää harrastan joka päivä. Tänäänkin raastoin iloisen keltaiset voikukat irti juuriltaan ja aion survoa ne jätesäkkiin muhimaan. Tosin niitä on vielä miljoona jäljellä.

Puutarhassa taistellaan koko ajan. Ihminen haluaa kasvattaa sitä ja tätä. Luonto levittäytyy mahdollisimman laajalle niin kuin sille on parasta lajin säilymisen kannalta. Ihmisen räpellyksen tuloksena kyllä monet luonnonkasvit saavat isomman jalansijan tässä luonnottomassa luonnossa kuin oikeassa luonnossa.

Vuohenputki on yksi harvoista kasveista, joka saa minut kiristelemään hampaita otsasuonet pullistuen. Oman toimintani tuloksena se on levinnyt lahjakkaasti ympäri pihaa. Muokatessani maata en ole nyppinyt jokaikistä valkoista rihmankokoista juurenpalaa. Lisäksi olen kompostoinnut maasta kaivelemani kasvit huonosti. Vuohenputkihan leviää pienistä juurenpalasista ja siemenistä.

Monet luonnonkasvit hyväksyn iloiten vapaamuotoiseen puutarhaani.
Maahumala, niittyhumala, vuokot ja kielo ovat tervetulleita maanpeittokasveja. Nokkosta kasvattelen muhennostarpeiksi. Tosin vadelmapensaiden seassa polttava viholainen on vihonviimeinen kumppani. Vuohenputkeakin käytin salaatin seassa, mutta sitten kuulin, että siitä on myös myrkyllinen lajike olemassa. En tosin ole saanut varmistusta asiaan.

Leviävien luonnonkasvien eli rikkaruohojen salainen ase on määrä ja nopea leviäminen. Puutarhaintoilijan ainoa ase on sinnikkyys ja poiston toisto, toisto, toisto ja toisto.

Kevätesikot vuohenputkihyöky ympärillään

Trendit hukassa

Illakko tuoksuu illalla.

Viimeistään tässä vaiheessa kesää huomaan, että puutarha toteuttaa itse itseään. Mitä ihmettä minä oikein yritän? Kostea keli on saanut kasvit rehottamaan ja leviämään. Ne kasvavat jättipituuteen ja rojahtelevat sateessa pitkin ja poikin.

Rikkakasviksi sanottujen kasvien poistaminen on turhuutta ja ajanhukkaa. Huomenna ne taas röyhyävät kukkapenkissä kuin omistaisivat koko maailman.

Rikkakasveja vastaan taistellaan niiden omilla aseilla: tarpeeksi peittävällä kasvustolla. Siksi helposti leviävät perennat ovat suosikkejani. Mikä onkaan sievempää kuin illakkoviidakko. Joku asiaa tuntematon kutsuu niitä horsmiksi. Mutta oletko koskaan haistellut illakkoja? Ne keräävät alkukesällä perhosia päivällä ja yöllä. Ne kylväytyvät itsestään, kunhan annat niiden olla rauhassa.

Tarha-alpia helpompaa kasvia ei olekaan. Se on iloisen keltainen ja leikkokukkanakin kestävä. Se lähtee kasvamaan pienestä juurenpalasta ja leviää ja leviää. Miksi se ei saisi ryöpytä ja valaista koko pihaa?

Tarha-alpi on leviävää sorttia.

Koska suosin vanhoja perennoja, en tiedä puutarhatrendeistä mitään. Kukkaruukkuihin ostan niin sanottuja kesäkukkia, yhden kesän kasvavia ilostuksia. Yleensä jämähdän samaan lajiin vuodesta toiseen.

Puutarhan kukkapenkeissä kasvaa vuosikymmeniä vanhoja kasveja eli niin sanottuja perinnekasveja. Joskus onnistun tappamaan niitäkin, kun siirrän niitä väärään aikaan.

Ukonhattu kuollahti heinäkuun alussa. Sen sijaan vaikeaksi mainittu pioni voi hyvin vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen. Arvioin pionin iäksi noin 30 vuotta. Se on kukoistanut kahdessa kohtaa pihallani, kun ensin siirsin sen kriikunan varjosta omenapuun varjoon ja  jaoin sen kymmenen vuotta sitten sitten. Yllärinä vain totesin, että pionini on kai kaksi erilaista pionia. Olin aina käsitellyt sitä yhtenä juurimönttinä, kun siirtelin sitä. Lehdet ovat samanlaiset ja kukkien väri on sama hempeä vaaleanpunainen. Mutta toisessa on miltei yksinkertaiset kukat, jotka vaalenevat paistetun kananmunan näköisiksi ja kokoisiksi. Toinen on kuin englantilaisen olohuoneen sohvan röyhelöinen pinkihtävä kukkakuvio. 

Pioni.

Se toinen pioni.