torstai 1. elokuuta 2013

Makuja kasvamassa

Tämä chili kasvattaa hedelmänsä ylöspäin. Vaihtelu virkistää.
Puutarhassa alkavat vihannekset olla maistuvimmillaan. Kesäkurpitsat, chilit, tomaatit, vadelmat, viinimarjat ja yrtit jaksavat hyvin. Joka päivä saan erilaisen vihannesmössön lounaaksi ja marjajälkkäriä päälle.

Tosin chilejä ja paprikoita pitää vielä kypsytellä. Mutta olen testaillut jo muutamia vihreinä. Silkkaa tulta olivat jo nyt.

Chilinkasvatusmetodini oli tänä keväänä sellainen, että ruimaisin multaan kaikki kuivatuista chileistä tippuneet siemenet. Pidän aina kuivaamiani chilejä yhdessä astiassa lieden lähellä käden ulottuvilla. Loppukeväästä siinä astiassa oli vain siemeniä.

Ämpäreissä siemenistä kasvattamani ja vaihtarina tuttavalta saadut ovat nyt suloisesti sekaisin. Siispä en tiedä, mitä kasvaa missäkin. Joidenkin piti olla paprikoita. Jaa ja hmm.

Chilimaa.

Olen pitänyt miltei koko heinäkuun chiliämpäreitä ulkona. Ei kovin koristeellinen näky, mutta kasvit voivat hyvin ja hedelmiä puskee latvoista. Sehän on pääasia, eikä naapureiden kommentit.

Potattomaatti kypsyy.

Kasvihuoneessa ja kasvihuoneen ympärillä kypsyvät myös tomaatit. Taimia oli keväällä taas niin paljon, että tomaattia kasvaa miltei yhtä paljon ulkona kuin sisällä. Tämä lajike kuulemma viihtyykin paremmin ulkona. Minulla se on viihtynyt myös kasvihuoneen lasien alla. Tosin ovet ovat olleet levällään koko heinäkuun. Pari viikoa on syöty pelkästään omia tomaatteja.

Kultaiset kesäkurpitsat ovat parhaimmillaan.

Ihana on ollut heinäkuu. Nyt alan vahtia elokuun iltoja ja hallanvaaraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti