maanantai 14. toukokuuta 2012

Kasvit siirtyilevät

Nämä lienevät sormustinkukkia. Ovat taas omin luvin kasvaneet omituisiin paikkoihin.
Lapiohommat ovat sitten alkaneet. Kasvit alkoivat siirtyillä paikasta toiseen viime viikolla. Ison kukkapenkin ulkopuolelle oli putkahdellut monta karvalehtistä kasvia. Siirtelin niitä sopivampiin paikkoihin. Oletan niiden olevan sormustinkukkia, joten ne kasvavat korkeiksi eivätkä sovi oikein rehottamaan kukkapenkin etureunassa.

Sain äitienpäivälahjaksi kuopan. Siirsin siihen yhden tosi vanhan karviaispensaan. Se on ainoa punamarjainen karviainen meillä. Minä pidän sen mausta, vaikka marjat ovat pienemmät kuin vihreämarjaisissa pensaissa.

Etualan joriini tekee jo nuppua.
Sisällä kasvavilla taimilla on johonkin vimmattu kiire. Ne venyvät kohti kattoa ja vaativat lisää elintilaa, vettä ja lannoitteita. Ne haluavat viidakoitumaan ulos kasvihuoneeseen. Mutta en vielä laske niitä kylmään maailmaan. Minähän en pihinä ihmisenä lämmitä hataraa kasvihuonetta keinotekoisesti. Sitten, kun aurinkoenergia pitää lasikamarin päivät ja yöt lämpöisenä, pääsevät trooppiset kasvini pihalle toteuttamaan elämäntehtäväänsä.

Myös joriinit eli daaliat ovat päässeet vauhtiin sisäastioissa. Yksi huimapää tuuppaa jo nuppua latvaansa. Ehei, ei ihan vielä pääse sekään ulos. Daalia on yhtä arka kylmälle kuin peruna.

Kielon lehdet ovat tötteröllä vielä.
Vanhan kansan sanontojen mukaan viimeiset hallat tulevat kesäkuun 10. päivän tienoilla. Minä tosin taidan viedä nuo kaikki viherystäväni ulos ensi viikolla, että kuistille mahtuu kääntymään. Peittelen sitten hallayön uhatessa arkoja kasveja hallaharsoilla, matoilla ja sanomalehdillä.

Sade ärsytti viikonloppuna ulkoilevaa ihmislasta, mutta hemmotteli maata ja sai sen yhdessä hujauksessa vihertämään. Kielokko tököttää nyt pystyssä valkovuokkojen ja viimeisten sinivuokkojen seassa.

2 kommenttia:

  1. Vesisade teki kyllä hyvää luonnolle :)

    Mulla oli daaliassa jo nuppu aukeamassa,kun tuo esikoiseni vaningossa katkaisi kasvista latvan. Mrrrr...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisällä kasvatetut ovat hauraita. Pitäisi kai ulkoiluttaa kaikkia taimia päivällä. Meillä on ollut vielä hallaöitä.

      Poista