Mesisadonkorjaajien sadon korjuu

Sieltä sitä terveellistä makeaa lorottaa. Siivilät keräävät suurimmat vahanokareet.

Oman hunajan nauttiminen on aloitettu sujuvasti. Tänäänkin nuoleskelin sekoituslastasta aamumakeat. Päivällä kerään jälkiruokakippoon rahkaa, vadelmia, punaherukoita ja lorotan hunajaa päälimmäiseksi. Illalla jokin muu ruoka saa hunajaa mausteekseen.

Mehiläispesien koko kesän kestäneen hoidon tuloksena sain lingottua ensimmäisen kerran omien hoidokkien hunajaa. Minulle tämä on ensimmäinen kerta, joten olin ihan tyytyväinen jo tähän yhteen ämpärilliseen. Koska kesä tulikin hiukan kalenteriin katsomatta, mehiläisillä on vielä täysi keruutohina päällä. Linkoan hunajaa vielä toisenkin kerran.

Hunajakennostoja, joihin mehiläiset ovat keränneet kukista mettä, otetaan pois sopiva määrä. Mehiläisiä ei saa suututtaa ja jättää nälkäiseksi. Jotain pitää jättää talvivarastoihin ja antaa vielä sokeria lisäksi, että ne jaksavat talven yli.

Haarukalla rapsuttelin vahaa pois kennoston hunajan päältä.

Pesistä pois otetut kennokakut kuorin peittovahasta ja linkosin miehen ollessa käyttövoimana hunajakoneella. Meillä linko on käsin veivattava kolmekehäinen eli siihen mahtuu vain kolme hunajakakkua. Hunaja selkeytetään, vaivataan ja pakataan purkkeihin. Minulla on nyt se vaivausvaihe menossa.

Me teemme kaikki työvaiheet käsin ja kaikenlaisia omia niksejä keksien. Linkoomo, pakkaamo, selkeytys tehdään tuossa omassa keittiössä. Viilennys ja säilytys kellarikerroksessa, joka ei ole aivan niin viileä kuin pitäisi. Syksyn mittaan se kyllä viilenee.

Joku äimisteli koirien ja mehiläisten sekä hunajan käsittelyn yhdistelmää. Ihan samalla tavalla voi epäillä koirien ja ruuanlaiton, puutarhan kaivelun ja ruuanlaiton, koirien ja omatarveviljelyn yhdistelmiä. Salasana on peseminen ja tunnusluku yksi (asia kerrallaan). Astiat ja kädet pitää pestä usein ja välillä, koiria voi pitää erossa kaikesta, mihin niiden ei pidä mennä, siisteys kannattaa muttei sitä tarvitse hysteriaksi kehittää ja maalaisjärki neuvoo enemmän kuin googlettaminen.

Kennohunaja oli ekstraa.

Itseäni kokeneemmilta mehiläistarhaajilta olen saanut kiitettävästi tietoa, neuvoja, kokemuskertomuksia, niksejä ja kannustusta. Tänään opin, että hunaja ei jäädy pakastekaapissa, vaan jähmettyy.

Koekaivauksia kasvimaalla

Aurinkoinen päivä yllytti mesomaan kasvimaalla ja puutarhassa. Ennen kuin saderintama taas tulee.
Tarkistin valkosipulien upean varsiston lupauksia. Oivallisia, kauniita sipuleita on tulossa. Tästä kuivattelen taas talven nautinnot. Voihan niitä jo nyt syödä, mutta koska näiden sipuleiden varsi ja kuori ovat vahvat, kuivatus ohentaa niitä, joten käsittely helpottuu. Ja mielestäni myös maku paranee.

Mäkimeirami eli oregano on minun ja mehiläisten mielimauste.

Kynteli kukkii.

Mausteyrtit rehottavat runsaista sateista huolimatta. Kaikissa kasvatusohjeissa kyllä sanotaan, että mausteyrtit pitävät laihasta maasta ja kestävät kuivuutta. Jopa salvia, kynteli ja rosmariini näyttävät  tyytyväiseltä kasvupaikoillaan. Kuivaan puutarhan mausteyrttejä talvikäytöön nippuina tai riivittyinä.

Verkotin punaherukan.

Vadelmat ja herukat kypsyttävät jo mehukkaita marjoja. Perinteisesti piilotan ainoan punaherukkapensaani moskiittoverkkoihin. Ovat toimineet hyvin vuosikausia.

Tämän kesän yllätyksenä pihassani kukkii vitivalkoinen sormustinkukka .

Lopuksi kukkakauneutta. En tiedä taaskaan, mistä pihalleni tupsahti valkoinen, suuri sormustinkukka, mutta hyvä kun tupsahti. Silloin tällöin olen kyllä tilaillut sormustinkukkien siemeniä ja kylvänyt niitä sinne ja tänne. Kukka on kaksivuotinen, joten sen paikan ehdin usein unohtaa. Se myös kylväytyy itsenäisesti ja nousee ihan minne vain. Yllättäen. Jopa naapurin puolelle pensasaitaa. Naapurissa ne ovat tänä vuonna vaaleanpunaisia.

Sademetsä pihassani

Mantsurian jalopähkinä kasvaa kohti Tampereen taivasta.

Onpa ollut vaihtelevat säät kesän alussa. On ollut sadetta, paljon sadetta ja välillä vähemmän sadetta. Tässä pihaviljelijäraukka vääntelee käsiään: miksei vesimelooni kasva, miksei tomaatti jo kuki ja miksi heinä peittää kukkapenkin? Mutta varsinkin villit ja puolivillit kasvit ovat sopeutuneet viileään ja märkäänkin Suomen kesään. Puutarhakasveista sipulit ovat mahtikasvussa, samoin parsan varret ja yrtit. Ei siis mitään katastrofia ole tapahtunut.

Pihani puissa on mahtavat vuosikasvut. Kuusen kerkät suorastaan taipuvat pituutensa vuoksi. Mantsurian jalopähkinä varjostaa kohta suurella lehvästöllään pihan keskiosaa ja siinä kasvavia pensaita. Valkoisen syreenin jouduin poistamaan jo keväällä: se näivettyi ja kuihtui pois. Lumipalloheisi kukkii kuitenkin edelleen komeasti jalopähkinän kainalossa.

Mehiäiset suosivat vuorikaunokkia.

Nyt kun hoitelen mehiläisiä, pohdin kukkia ja kasveja mehiläisten kannalta. Vuorikaunokki, hedelmäpuut, mäkimeirami, syreeni, voikukka, vadelma ja valkoapila näyttävät olevan mehiläisten TOP 10 -listan kärjessä.

Muutaman päivän lämmin jakso sai mehiläiset ahertamaan meden keruussa. Sen huomasi jo muutaman päivän jälkeen pesän kerroslaatikoiden painosta.

Kuumina päivinä mehiläiseni ovat keränneet ahkerasti mettä.

Pesiä ei tienkään tarvitse eikä kannata käydä ronkkimassa liian usein. Mehiläisille pitää antaa työrauha. Mutta uusien tilanteiden vuoksi kävin tarkistamassa pesien tilanteen. Huom. pesien.



Minua kokeneempien mehiläistarhaajien mukaan kolme vuotta vanha emo alkaa olla jo hedelmällisen aikansa ehtoopuolella. Ostin keväällä pesän ja sen emo on parivuotias. Ensi vuonna se olisi jo eläkeläinen. Niinpä tein vanhalle rouvalle eläkekodin eli jaokkeen, joten minulla on nyt yllättäen kaksi pesätornia. Vanha pesä saa kasvattaa uuden kuningattaren, joka jaksaa munia uusia työläisiä pesään. Tai voi se uusi emo hävitä taivaan tuuliinkin parveilun aikana. Mistä nämä osaa etukäteen arvata.

Vanha emo saa tehdä töitä uudessa boksissaan ilman vallankaappauksen uhkaa.

Punaisella merkitty emo on vielä vikkelä eukko.

Mielelläni olisin opetellut ensin yhden kesän ilman tämänkaltaisia pohdintoja, että mistä sen emon ottaa milloin. Mutta näitä päätöksen paikkoja tulee enemmän ja vähemmän koko ajan.

Ja koko ajan oppii lisää. Tällä viikolla olen oppinut sen ettei verkkohattu päässä pidä sylkäistä.

Kaikki kasvaa - ainakin vähän

Puna-ailakki on levinnyt perennojen joukkoon.

Kesäkuun säät ovat olleet aika vaihetelevia: sadetta, tuulta, muutama lämmin aurinkopäivä. Ruokakasavit ovat hitaahkosti kasvussa. Mutta villit ja puolivillit reuhottavat kyllä komeasti kukassa. Kaikki kukkii ehkä hieman myöhässä mutta viileiden säiden vuoksi pitkään ja hartaasti.

Ihana syreenin tuoksu leijaillee aamuisin ja iltaisin pihalla.

Syreenit ovat nyt parhaimmillaan, puna-ailakit, kielot, kullerot ja metsäkurjenpolvet. Pitkästä aikaa puistoatsaleani hehkuu pinkkinä väriläiskänä männyn juurella. Suojasin sen huolellisesti kanaverkolla talven ajaksi ja poistin verkon vasta toukokuussa. Rusakot tuppaavat maistelemaan atsaleankin nuppuja, jos ne ovat paljaaltaan hankien keskellä.

Puistoatsaleaa eivät rusakot rusikoineet viime talvena.

Mehiläishoito on äärettömän mielenkiintoista. Pitää oikein ajatella ja miettiä, mitä seuraavaksi teen. Pähkäilyn aiheita nykyisin: onko niillä tarpeeksi tilaa, ei kai ne lähde litomaan pesästä muille maille, esimerksiksi naapurin pihakoivuun (tätä sanotaan parveiluksi), onkohan niillä liian kylmä, pitääkö niistä rapsuttaa villirakenteet pois, mitä teen kuhnurikennoilla (joita poistetaan säännöllisesti), pitääkö hankkia jo lisää rakennettavia kehiä, savutanko vaiko en, joko on mennyt viikko viime käynnistä? Hunajaa saa vasta elokuun alkupuolella, kun mehiläisyhdyskuntani on sen valmistanut.

Hmm, jaa, mitäs täällä on tehty?

Villiä menoa sydänkeväässä

Kesäkurpitsalla on oma lava. Toisessa kasvaa salviaa, kynteliä ja venäläistä rakuunaa.

Vilkas on toukokuu. Onneksi on ollut melko viileätä välillä, etteivät kaikki kasvit ole räjähtäneet kerralla kasvuun. Hitaampikin pihamyllääjä on pysynyt kevään perässä.

Hurjistuinko ja kasvatinko liikaa kaikkea? Kyllä joo. Ylimääräisiä tomaatin ja vesimelonin (!) taimia on vielä vaikka lampaat söis. No, lampaat eivät syö. Eivät edes vuohenputkea. Itse se täytyy syödä tai repiä kasvatettujen kasvien väleistä.

Villivihannesinnostus leviää todella villinä. Kohta jää vain musta multa villiruokaa mässyttävien  retkueiden jäljiltä. Minäkin syön horsmat, vuohenputket, poimulehdet, nokkosista puhumattakaan. Väinönputkesta kehittelen herkullisia ruokia: hillokkeita, kalan sisään lehtimuhennosta ja liköörin maustajaa. Tosin olen kasvattanut Väinöni ihan itse. Joten se on kesytettyä Väinöä eikä villiä.

Kesytetystä väinönputkesta, raparperista ja saksankirvelistä tulee aromikas hilloke sitruunahyytelön päälle.

Sitten ovat nämä minun elukkani. Koirat tietysti kaikessa apuna. Linnunpöntöissä pesivät kirjosieppo, sinitiainen ja varpunen. Männyssä taitaa olla räksänpesä. Työkaluvajassa asuu punarinta kaikkien vaarallisten teräaseiden keskellä.

Punarinnan poikaset ovat kuoriutuneet sahan ja sirppien varjossa.

Sitten vielä nämä mehipörisijät. Voikukka helottaa ja mehiläiset kantavat pussihousut pulleina siitepölyä kennoihin ja toukille. Ronkin liikaakin kait heidän asumustaan alkuinnostuneena. Tein hoitotöitä tänään: poistin kuhnurikehästä palasen pois ja nipistin kaksi emokennoa sekä lisäsin yhden kerroksen peään. Olen ylpeä itsestäni. Kuningatartani en nähnyt, vaikka tarkistin jokaisen kennokakun. Missä on emoseni?

Tämä on alempi kerros kaksikerroksisesta mehiläispesästä. Humina käy.

Uusia kotieläimiä

Ikioma mehiläiseni aloitti työt.

  
Keväällähän pitäisi alkaa hölkätä tai laihduttaa. Minä aloin hoitaa mehiläisiä. Kyllä siinäkin saa aikaa ja rahaa kulumaan, kuten muissakin harrasteissa.

Aurinko vilkastutti pesän heti.

Eilen illalla hain pesän Vesilahdelta Mesimestarilta. Kolean sään vuoksi öttiäiset olivat hiljaa ja vaisuja vielä aamullakin. Yksi pöpperöinen hortoili oviaukosta ulos ja vieri maahan. Toinen kävi vain kurkkimassa aukosta eikä kukaan ollut moksiskaan liikkumisestani pesän ympärillä. Hätäilin jo, että mehiläiseni ovat paleltuneet, litistyneet tai kuolleet nälkään heti ensimmäisenä yönä.

Kun aurinko alkoi paistaa ja lämpötila kohosi huikeaan 10 asteeseen, mehiläisyhdyskunta heräsi pörräämään. Työn sankarit säntäsivät punaherukkapensaaseen ja niihin muutamiin voikukkiin, jotka ovat juuri avanneet keltaiset mykerönsä. Ehkä ne kävivät muutaman kilometrin päässäkin, koska aurinkoisia säitä on ollut tosi vähän.

Minä puuhasin yrtti-istutusten kanssa koirat seurassani, ja lentävät kotieläimeni aloittivat tärkeän siitepölyn keräämisen uusia mehiläisvauvoja varten. 

Kohta aukeavat hedelmäpuiden kukat. Niistä kannetaan sitten hunajan alkuainetta, mettä, pesään. Nyt on hyvä syy olla leikkaamatta voikukkia, horsmia, vuohenputkia pihalta: mehiläiset tarvitsevat niiden kukkia.

Onnellisia parsoja - kohta

Tarkkasilmäinen huomaa parsanverson.

Vuonna 2013 alkanut Suuri Parsaoperaatio alkaa tuottaa tulosta. Olen kyykistellyt monta viikkoa parsamaan vieressä ja tähyillyt silmät sirrillään joko versoja näkyy siellä, missä viime syksynä oli varsia. Vihdoin kevätsateiden jälkeen, eilen tai toissapäivänä: tuolla ja tuolla pungertaa pintaan parsan nuppu.

Ne ovat jokainen odotettuja, kaivattuja ja siten onnellisia parsoja. Mamin pikku pötkylät. Tulkaa tänne, niin minä syön teidät suuhuni.

Punertavat parsan alut ovat pikkusormeni paksuisia. Ehkä niitä ei kannattaisi vielä tänä vuonna ottaa syötäväksi. Mutta kun haluan maistaa niitä, niin otan muutaman, sitten kun ne ovat vihertyneet. Pidän vihreistä parsoista enemmän kuin valkoisista.

Parsan verso vihertyy, kun se saa olla valoisassa auringonpaisteessa.