Suuntana kesä ja aurinko

Tästä voi oikaista kesään tai takatalveen.

Minulla on ikävä kesää. Haistelen multaa, rapistelen siemenpusseja ja haikailen kesäkuvien äärellä.
Pari aurinkoista päivää reväyttää kotitarveviljelijän unelmat ruutupaperille. Tuolta siirrän ja tuonne teen lisää sipulipenkkiä. Vauhti vain kiihtyy toukokuuta kohti.

Nyt helmikuun lopulla aloitan taimien kasvatuksen. Kylvän persiljan ja basilikan ainakin. Liian aikaisin en tohdi taimettaa tomaatteja ja kesäkurpitsoita. Niitä ei saa ulos kasvamaan ennen kuin touko-kesäkuun vaihteessa.

Kesäkurpitsat kylvän vasta maaliskuussa.

 

 

 

 

Vihreän himossa idätän oraita ja versoja maaliskuussa. Luonnossa on paljon syötävää jo toukokuussa. Villivihanneksiksikin niitä kutsutaan. Trendikkäitä kuuluvat olevan.

Maahumala on sievä peittokasvi ja mausteinen villiyrtti.

Koska hurahdin kasveihin jo teininä, otin selvää myös villistä luonnosta saatavista rohdoista ja ruokakasveista. Lueskelin Lönnrotin, Rautavaaran sekä Ulla Lehtosen viisauksia jo viime vuosituhannella ja pistelin poskeeni suurella mielihyvällä nokkosta, maahumalaa, maitohorsmanversoja ja vuohenputkea. Vesiheinääkin taisin nyhtää lautaselle ja voikukan nuppuja. Rouskutin ruusujen terälehtiä ja krassien siemeniä. Liritin koivuista mahlaa kyytipojaksi.

Tänä keväänä opastan muita hyödyntämään luonnon vihanneksia. Tervetuloa yrttiretkilleni. Kohta lumet sulavat ja alkaa ensimmäinen satokausi.

Joulua kaikille aisteille

Minun jouluni on makeaa, tuoksuvaa ja värejä. Suklaata ja kukkia.

Korvien joulu on lumen hiljaisuutta, koirien haukuntaa, kun ne telmivät hangessa. Minun jouluni on nostalgista ja haikeaa musiikkia, joka ei ole markettien tingeltangel joulurallatuksia tai ääntään värisyttäviä laulujulkkiksia.

Joulun kosketus on lämpimät villasukat jalassa. Saunan löylyt. Kuuma kahvi jouluyönä. Iholla tuntuva  pakkanen jouluaamun lenkillä, kun kaikki väki vielä nukkuu. Paitsi me koirien kävelyttäjät.

Talvikuukaudet ovat ulkona kasvaville kasveille lepoaikaa. Ne saavat olla rauhassa lumen tai talvisuojusten alla. Samanlaista hissuttelua toivon itsellenikin tähän aikaan vuodesta: talviunen pehmeätä hämärää, vaimeita ääniä, hidasta pohdiskelua ja pakotonta puuhailua. Hys. Tupulassa torkutaan.

Juurille

Maa-artisokan mukuloita on taas kylliksi.

Myöhäissyksyllä on vielä puutarhassa paljon ilon aiheita. Kun omenat on poimittu ja kriikunat syöty, kaivellaan vielä maasta aineksia ruokaan ja säilöntään.

Maa-artisokalla on monimuotoinen juuri. Ruoanlaittaja saattaa hermostua sen moniin koloihin ja ulokkeisiin. Vaivannäkö kannattaa. Sosekeitto on hillityn maukasta. Paistokset ovat pehmeän raikkaita.

Maa-artisokasta teen herkullisen lounaskeiton. Valkosipulit maustavat leipää.

Valkosipulin olen juuri saanut istutettua. Hyvin onnistuneesta kynsilaukkasadosta erottelin yksivuotiset sipulit ja jaoin muutaman auenneen ison sipulin istukkaiksi. Laitan valkosipulit aina  syksyllä hyvin muokattuun multaan, niin keväällä ne poksahtavat kasvuun heti lumien sulettua.

Toinen maanalainen superruoka on piparjuuri. Sillä on perimätiedon mukaan kaikenlaisia parantavia ominaisuuksia kolotuksista, keripukkiin ja flunssaan. Mutta, kun teen siitä piparjuuritahnaa, ajattelen vain omatekoisia susheja ja graavia lohta. Käytän piparjuuritahnaa ikäänkuin wasabin sijaisena.

Piparjuuri kukkii kesä-heinäkuussa.

Ärmäkän makuinen piparjuuri saa välillä kyyneleet silmiin. Kuorittuna sitä voi pakastaa. Ruokaan se pitää lisätä viimeiseksi, eikä sitä saa keittää.

Kaivelin piparjuuria maasta.

Kaikki nämä rakkaat mullanalaiset juurikasvuni: piparjuuri, maa-artisokka ja valkosipuli ovat vaivattomia kasveja. Ne vaativat tilaa levitä ja kasvaa. Tietysti muutaman vuoden välein uuden paikan ja säännöllisesti ravinteita.

Hunajan tekijät pihallani

Mehiläinen mäkimeiramin kukassa tietää tärkeää tippaa hunajan tekoon.

Kevättalvella kävin mehiläishoitokurssin. Oli ihan hilkulla, että hankin ensimmäisen mehiläisyhdyskuntani tönöttämään pönttöineen tuohon tontin takakulmalle. Vielä en kuitenkaan ostanut mehiläispesän sydäntä: mehiläisemoa ja sen työläisiä. Ehkä ensi keväänä.

Mehiläiskurssin jälkeen olen arvostanut hunajaa, mehiläisiä ja mehiläishoitajia entistä enemmän, milteipä palvoen ajatellut näitä ihmeidentekijöitä.

Hunajan suurkuluttajana päätin tehdä palveluksen mehiläisille. Nehän sen suurimman työn tekevät. Lentävät miljoonia kertoja kukkiin ja pesälle. Siksi jätin horsmia tontin nurkalle kasvamaan ja kukkimaan. Olen käynyt tällä viikolla monenena päivänä katselemassa kimalaisten ja mehiläisten aherrusta horsmankukissa.

Horsmikko jäi pörriäisten iloksi.

Toinen pihani suosittu mesikasvi näyttää olevan maustekasvi, mäkimeirami eli oregano. Niissä kasvustoissa käy iloinen pörinä. Sensijan monet jalostetut, komeasti kukkivat kasvit eivät taida sisältää kallisarvoista mettä hunajantekoaineeksi. Ei niissä ainakaan näy pörisijöitä eikä edes ampiaisia.

Maatiaiskasvit, kuten harmaamalvikki, lienevät parhaita kasveja pörriäisille ja perhosille. Nurmikko saa kukkia valkoapilaa ja maahumalaa. Syksyn keltaiset kukkijat, hirvenjuuri ja pietaryrtti, vetoavat ainakin perhosiin.

Harmaamalvikki houkuttaa.

Lisää hunajasta ja mehiläisistä: http://www.hunaja.net/

Sormijakoinen, suikea, puikea, vastapuikea

Sananjalka, humala ja horsma viidakossani.

Eipä juuri mikään kuki nyt, eikä mikään kypsy. Viileät yöt ovat saaneet kasvit hidastelemaan kukintaansa. Riittävä kosteus kuitenkin kasvattaa kasveja ihan riittävästi. Yritän nauttia vihreydestä ja monenlaisista lehtien muodoista. Lehtilavan muodot ovat yhtä ihastuttavia kuin niiden muotoa määrittelevät nimitykset: tasasoukka, herttamainen, soikea, suikea, puikea, sormijakoinen, lusikkamainen, tasasoukka, keihäsmäinen ja niin edelleen.

Tomaatit kukkivat arasti kasvihuoneessa. Kesäkurpitsa pukkaa vasta ensimmäisiä isoja lehtiä. Viinimarjat ja mansikat vihertävät lupaavasti. Raakileita on paljon. Muutama aurinkoinen päivä kypsyttäisi marjat pikavauhtia. Vein torilta hankitun mansikan malliksi, että tällä tavalla punastutaan. En tiedä uskoivatko.

Ottakaapas mallia tästä.

Alppiruusupuiston ainokainen

Alppiruusut aamuauringossa.

Alppiruusupuistoni sijaitsee syreenin varjossa. Noin 3 x 6 metrisessä puistossa on vasta yksi rodo ja paljon sananjalkoja.

Sananajalat ympäröivät alppiruusupensaan.

Olen ottanut ehkä liian tosissani tämän kehotuksen, että alppiruusun juurella pitää olla kasvillisuutta suojaamassa sen juuria liialta lämmöltä. Puistossa on myös yksi pähkinäpensas, seljapensaita, pieni tammi ja ehkä näsiäkin, jos rusakot eivät ole niitä rusikoineet. En raaski mennä kahlailemaan tiiviiseen saniaisviidakkoon juuri nyt tarkistamaan puuvartisten kasvien selviytymistä. Mutta tämä kahteen suuntaan kurkottava rhododendron, rodo, alppiruusu viihtyy ja kukoistaa.

Risukasa kasvaa herneitä

Pensaspapuja ja härkäpapua kasvaa risujen päällä kohopenkissä.

Risuja oli kertynyt taas monta kasaa pihan reunoille. Hakkeena siitä menee osa kompostin kuohkeuttajaksi ja osa katteeksi kukkien juurelle. Mutta mitenkäs nämä piikkiset orapihlajat, ruusun oksat ja onttovartiset kasvien varret hyödynnettäisiin?

Tavattomia risuröykkiöitä kasattu koirien avustamana.

Laitoin takkuiset ja hyödyttömät kasat joutomaalle tontin reunalle, saksin pienemmiksi palasiksi pisimmät oksat ja välillä tepastelin kasan päällä. Annoin sateen kastella ja tiivistää. Lisäsin oksakasan päälle vielä heinävartisten kasvien jämiä, saven päältä irrotettuja turpeita ja muuta tarpeetonta orgaanista ainetta. Viileä kevät antoi aikaa kasailla savea risujen päälle. Välillä kastelin risukakkua pelkällä vedellä tai typpipitoisella lannoitevedellä. Siinä se mataloitui vähitellen.

Etualalla näkyy kerrosrakenne: risuja ja heiniä, savea ja multaa.

Joskus toukokuun lopulla kasasin hyvää multaa ja hyvin kompostointunutta hevosenlantaa kasvupenkiksi muuttuneen risukasan päälle. Päätin istuttaa palkokasveja, koska ne tarvitsevat lämpimän maan. Suomen kesähän on arvaamaton ja säiden vaihdellessa maa lämpenee hitaasti.

Risupenkin idea on siinä, että sen pitäisi oksien lahotessa lämmetä ja lisätä siten kasvuaikaa viileissäkin olosuhteissa. Lisäksi se nostaa kuohkean kasvutason irti savimaasta. Maan pinnalle rakennettu viljelypaikka pelastaa laiskan muokkaajan selkävaivoilta ja on tehokasta risujen hyötykäyttöä.

Permakulttuurissa kohopenkki mainitaan erittäin tärkeänä viljelyn apuna. Jossakin mainitaan, että kohopenkki olisi kiinalainen keksintö. Olipa se idästä tai lännestä kotoisin, se tuntuu hyvältä tavalta lisätä kasvuaikaa ja kasvimaata.