torstai 22. toukokuuta 2014

Raparperitaivas ja väsyneet taimet

Äsken oli vain pieni pyöreä kupla mullassa ja nyt kokonainen viidakko.
Onneksi on raparperia. Olisin epätoivon kuilussa juuri nyt, jos raparperit olisivat jättäneet tämän kevään väliin ja jääneet jumimaan maan pinnan alle.

Melkein kaikki siemenistä kasvatetut vihannesten taimet ovat mennyttä kalua. Avomaankurkku kuivahti alkuunsa, kesäkurpitsa uupui pikkuhiljaa ja toistaiseksi säilyneet tomaatin taimet ovat kitukasvuisia ja kalvakkaita kuin kellarissa kasvaneet perunan idut.
Kesäkurpitsa ei kesää näe.
Pitää lähteä puutarhakauppaan. Jos siellä vielä olisi tomeria taimia myynnissä, niin saisin ne kasvihuoneeseen rääkättäväksi.

Luonnonkasvit sen sijaan ovat reuhahtaneet yltiöpäiseen kasvuun. Vuohenputki kattaa viheriänä mattona joka puun ja pensaan alustat ja kukkamaat, nokkonen muodostaa viihtyisiä tuppaita kasviman reunoille. No, näitä olen myös voinut hyödyntää ravinnoksi. Hyviä mössöjä olen laitellut pari viikkoa. Silti niitä riittää pois revittäväksikin.
Sananjalan lehdet kiertyvät esille vahvan sulokkaina.

Luonnonvaraisessa tontin kaistaleessa alkavat kielot kohta kukkia. Sananjalat kiertyvät kielon lehtien keskeltä esiin kuin pienet nyrkit. Sitä onkin nimitetty kuolleenkouraksi. Minusta se on komea kasvi, jotenkin muinaisaikasen tuntuinen. Se on myrkyllinen, mutta joskus käytetty myös lääkintään. Japanilaiset syövät nuoria versoja keitettynä (en tiedä onko sama sananjalka vai joku eri lajike). Wikipediassa tiedetään, että sananjalkaa on käytetty esimerkkinä fraktaalirakenteesta. Älkää kysykö minulta tästä, en ole katsellut sananjalkaa sillä silmällä.

Tarinoiden mukaan sananjalka kukkii juhannusyönä, samalla se kehittää nopeasti katoavan siemenen. Kasvin siemenen kantaja saa taikavoimia. Kannattaa siis valvoa valoisin kesäyö rehevissä kosteahkoissa metsissä. Hyttysten kanssa.


torstai 24. huhtikuuta 2014

Ensi kevään parsasato haaveissa

Yksivuotias parsan juurakko on lupaavan vahvan näköinen.
Vihdoinkin kevät on niin pitkällä, että pääsen kaivelemaan kasvimaata. Ensimmäinen työ on parsan juurakoiden siirto.

Kylvin parsan siemenet pieneen hiekkamultapenkkiin viime keväänä. Harvensin taimia kesän mittaan, että niitä jäi noin 15 senttimetrin välein kehittymään isommiksi. Vuodessa parsan juurakot ovat kasvaneet niin suuriksi, että voin siirtää ne vahvistumaan, kasvamaan ja tuottamaan satoa 10 vuodeksi. Näin gurut lupaavat.

Minulla on puutarhaharrastuksessani pääguruinani eli opettajina kaksi ylitse muiden. Ulla Lehtonen - tietysti. Toinen on Alanko. Ei Ismo eikä Ilkka, vaan Pentti. Heidän oppiensa mukaan kaivelin istutussyvennyksen, ruimin sinne lannoitteita, tipauttelin monihaaraiset parsajuurakot noin puolen metrin välein ja peitin hellästi mullalla.

Jokohan ensi vuonna saan tästä vihreätä parsaa? 
Vasta ensi keväänä, jos kaikki onnistuu oikein, voin leikellä maistiaisia omista vihreistä parsoistani.

Käännetty maa ei piisannut. Nyt minulla on parsanjuurakko-ongelma. Kokonaisen pellon saisin vielä istutettua. No, ystävät ja kylännaiset saavat taas lahjoja.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Sijaistoimintoja


Talvivalkosipulien kevätkirmaus.

Nyt pitäisi pestä ikkunoita, imuroida, paistaa kulitsaa ja lampaanreittä. Siivous alkoi kyllä järjestelmällisesti, kaikki työvälineet olivat jo esillä. Sitten alkoi lipeäminen ja sijaistoimintojen keksiminen.

Huomasin, että toisen makuuhuoneen pöydät olivat täyttyneet taimipurkeista. Nehän pitää kantaa sieltä pois, että nuoriso mahtuu sinne pääsiäsvisiitillään. Ainoa paikka, mihin taimet mahtuvat, on piharakennuksen pöydällä.

Kärrätessäni taimilaatikoita ja tarjottimia aittaan, jouduin maan taikapiiriin. Huomasin kantavani vettä alppiruusujen juurille, että juuriston ympärillä oleva maa sulaa ja naheat lehdet voivat ruveta yhteyttämään kevätauringossa.

Sieltä päädyin hyötykasvimaalle tarkkailemaan valkosipuli-, parsa- ja maa-artisokkapenkkejä. Ne kaikki olen kunnostanut ja istuttanut syksyllä.


Valkosipulit rehottavat hyvin - sielläkin, missä niiden ei pitäisi kasvaa. Niistä jää aina multaan kynsiä tai istukkaita, joista ne ponnahtavat maan pinnalle heti lumen sulettua.

Parsa on vasta toisen vuoden kasvussa. Niissä olin havaitsevinani lievää vihreää piippaa siellä täällä. Ovatkohan ne parsoja vai tavallisia heiniä?

Joku on keksinyt maa-artisokan herkullisuuden.
Maa-artisokka on hidas kasvaja, se odottaa kunnon kesää ja sateita ennen kuin työntää vihreätä mullan pinnalle. Nyt sillä on uusi vaara. Huomasin, että aputyövoimanani oleva pikkukoira kaiveli maata innokkaana ja pian rouskutti kuola roiskuen maa-artisokkaa. Montakohan uutta vartta kasvaa kesäksi, jos musta karva-ahmatti syö vaikka yhden artisokan mukulan päivässä?

Kokeilukasveistani kumina on ensimmäisenä näkyvissä.
Koeviljelylaatikoissa on vihreää ainakin kuminaosastossa. Väinönputkea ei vielä näy. Rohtosuopayrtti eli saippuakukka pinnistää jo pinnalle tai sitten se on rönsyleinnikkiä.

Jännittävää on muistella, mitä olen siirtänyt mihinkin. Aina ei muistu mieleen, siirsinkö kullerot, liljat tai ruusut tänne vai tuonne. Vasta sitten, kun kasvin lehdet näkyvät, ja joskus pitää odottaa jopa kukintaa, muistaa ja tunnistaa kierrätyskasvit. Siksi ei kannata olla liian kiireinen kevättouhujen kanssa. Vielä saan monta tekosyytä siivouksen sijaan, kun odottelen kasvukauden alkua.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Vihreää näkyvissä

Ohraa purnukassa silmän iloksi.

Sisätaimistossa alkaa vihertää. Kevät. Se elvyttää kasvit ja ihmisen. Kohta alkaa meikäläisen maaninen vuodenaika: unen tarve vähenee, polvet notkistuvat valmiiksi pihalla kyykkimistä varten, omenapuissa kiipeilyote palautuu lihasmuistiin, sieraimet leviävät haistamaan erilaiset mullat ja maan kosteusasteet.

Vauvachilit.
Hyötykasvien siemenet ovat ponkaiseet mullan pinnalle nopeasti. Oli sittenkin oikea aika kylvää siemenet neuvojen mukaan yläkuulla. Vai oliko se sittenkin alakuu?

Pienille sirkkalehdille tekee mieli lässyttää vauvakielellä. Voi armaat, kun olette hentoja ja hauraita. Ja yhtä ihmeellisiä kuin ihmistaimet tai eläinten pennut.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Tulppaani-iloa tupaan ja työhuoneeseen


Ulkona ei vielä kuki mikään. Sisälle ostin ison kimpun leikkotulppaaneja taas, kuten joka kevät. Varinaista tulppaanimaniaa ei minulla sentään ole, vaikka kimppu pitää saada, kun maa paljastuu lumen alta ja ikkunoiden pölykerrokset alkavat häiritä.

Olipa edullinen iso tuplakimppu tuossa läheisessä Honkasen puutarhan myymälässä. Jaoin sen moneen maljakkoon. Tämä osakimppu on keittiössä. Yksi maljakollinen pirteitä kukkia on työhuoneessa siten, että sen näkee, kun kohottaa silmänsä tästä tietokoneen näytöltä. Väriterapiaa silmille ja sielulle.

Omenapuiden alla tunkevat krookuksen lehtipiipat varovasti esiin. Ne epäröivät vielä - onhan luvattu viileitä kevätsäitä vielä. Kyllä ne tietävät. Ei vielä kannata rehottaa, vaikka aurinko vähän paistaakin.

Parina aamuna olen tarkkaillut jouluruusuja. Joko ne kukkivat? Joillakin jouluruusut kukkivat tosiaan jo jouluna, koska ei ollut lunta eikä pakkasta. Minun kasveissani ei näy vielä nuppujakaan.

Viime vuonna kuvasin vaaleaa joulurusua (Helleborus Niger) huhtikuussa. Olisiko tämä kukahtanut väärään aikaan eli ennen talven tuloa?



torstai 30. tammikuuta 2014

Valon paluu

Valo on tullut takaisin. Se saattaa merkitä kevään ennettä. Käännän kasvot aurinkoon päin ja yritän imeä ihon kautta energiaa. Pian alkavat puutarhasuunnitelmat itää kalpean nahkani alla ja hilseilevän pääkoppani pimennoissa. Nyt on käynnistelyvaihe menossa. Hiukan köhien, nivelet natisten puutarhahurahtanut muistelee viime kasvukautta ja kaivelee muistilappuja ja viljelykansiotaan. Mitä minun pitikään tehdä ensi kesänä? Mitä kaikkea siirsin viime vuodelta tähän kevääseen?

Lumi moninkertaistaa valon määrän. Taivas kuvastuu hankeen ja hanki heijastuu taivalle. Nythän tässä suorastaan kylvetään valossa. Olen huomannut, että hanki loistaa itsekseen yössä.
Kasvit tietävät, että nyt kannattaa olla levossa. Alppiruusut vetävät hartiat kyyryyn ja lumimyssyt päähän. Hengittämättä, hiljaa, toiminta seis. Kukkanuput ovat valmiit jo syksyllä, mutta pakkanen ja kevätaurinko eivät saa runnella kasvia, muuten elämännesteiden virtaus loppuu, silloin lehdet ja nuput kuivuvat.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Talven taikasauva

Pakkasen siveltimenvetoja keittiön ikkunassa.
Pakkanen on koristellut puutarhan. Talvi viljelee lumihangessa koristeitaan ja kasvattaa kukkiaan sileille pinnoille.
Tavallinen lätäkkö on muuttunut taideteokseksi.    


Vesi muuttaa muotoaan puoleksi vuodeksi. Talvi on täällä. Ja pimeys. Mutta myös tähdet, revontulet ja lumisade.
 
Varjoliljojen siemenkodat talvitörrössä.

 Puutarhaintoilija ottaa mallia kasveista, yrittää rauhoittua ja vaipua lumen hiljaisuuteen.