Heräämisen alku

Tässä kuusessa on vielä paljon askarreltavaa.

Iso kuusi on kaadettu pihalta. Nyt oli sopiva aika tehdä se, ennen kuin harakka alkaa pesiä ja munia kuusessa olevassa pesässään. Viime keväänä ei päästy puunkaatoon, koska emme halunneet tuhota kenenkään kotia. Ei edes harakan, joka oli innoissaan rakentamassa pesää ja lauleskelemassa suloisesti aamuisin makuuhuoneen ikkunan takana.

Kompostori herää höyryten kevääseen.

Täällä onni piilee.

Puu kaatuu nopeasti. Karsiminen, rungon pätkiminen ja oksien hakettaminen siinä ovat aikaa vievää touhua. Tämä avoimella paikalla kasvanut kuusi oli ehkä 25-vuotias, mutta koska sen juuret ylsivät kompostilla lannoitettuun kasvimaahani, se oli kasvanut ja laajentunut ja tuuhentunut nopeasti aivan liian suureksi.

Jätän tuon kannon "kukkapöydäksi". Keksin kevään mittaan jotain puun juurelle muodostuneeseen kasveista vapaaseen ympyrään.

Toiset kasvit poistetaan ja toisia kasvatetaan tilalle.

Tällä viikolla tilasin ison määrän kasvien siemeniä Maatiaisen siemenluettelosta. Iloitsen luettelon kasvinimistä, joita ei ole ylikansallisisissa puutarhasekatavararautakauppamyymälöissä. Odotan postipaketista rohtosuopayrttiä, näsiää, morsinkoa, steviaa, kuopiolaista viiniköynnöstä ja parsaa. Ne kaikki alkavat kasvaa ehkä tänä kesänä, sitten niitä hellitään ja tuetaan vuosi, pari, kolme tai neljä, ennen kuin ne kukkivat tai tuottavat satoa.

On olemassa tavallisten ihmisten aikakäsitys ja sitten on olemassa puutarhurin aikakäsitys. Olen tyytyväinen, että istutin varjoa antavan vaahtera lähelle grillauspaikkaa vuonna 1997. Se on jo ainakin kolmena vuotena antanut kuumina kesinä suloisen varjonsa puutarhakeinulle ja ruokapaikalle. Kyllä minä korjaan vihreätä tankoparsaa varmasti jo viiden vuoden päästä. Maiskis.

Päivän mainos: Hiekkalaatikkohiekat ja kivituhkat pihan laittoon löydät molemmat KodinTerrasta.Tilaa jo tänään kotiintoimituksella! 

Piha kauneimmillaan

Juuri nyt puutarha kukoistaa ja ilahduttaa. Se on sellainen kuin sen pitäisi aina olla. Siisti mutta runsas.

Miten hienoja pihat ja puutarhat ovatkaan. Suunnitelmissamme.

Näethän, miten kasvimaa työntää mehukasta satoa tuolla vasemmalla. Pavut kiipeävät kasvulaatikostaan. Kurpitsat ovat suuria kuin täysikuu, nehän hädin tuskin mahtuvat enää ravinteikkaalla mullalla täytettyihin puukehikoihin. 

Katso, vadelmat kypsyvät kilpaa mansikoiden kanssa tuolla takana. Hienoa, että olen saanut neuvoteltua räkättirastaat naapurikuntaan marjojen kypsymisen ajaksi.

Köynnöspinaatin vihreä ryöppy peittää kasvihuoneen puolittain. Ja krassit, keltaiset kultaiset krassit kiertelevät seiniä. Kasvihuoneen täyttävät tomaatit, paprikat ja chilit.

Eihän siellä pihalla olekaan enää ylisuurta kuusta ja kuivanutta tuijaa, vaan siihen on putkahtanut lammikko suihkulähteineen.

Miten ihmeessä tuo nurmikkokin on niin tasainen ja tuuhea kuin englantilaisten kartanoiden puutarhoissa?

Eikä missään näy rikkaruohoja.

Oikeasti nyt kasvatellaan vain jääkukkia.

Myöhäissyksyn värejä luonnossa

Hevoskastanjan lehtiä.

Marraskuu on väriltään ruskeaa, harmaata, melkein mustaa, mutta myös vihreää, valkoista ja jopa punaista. Kun sää on harmaa ja sumuinen,  silmäni hakevat väriä joka puolelta.

Hevoskastanjan hedelmiä nurmikolla.

Kurtturuusun kiulukat.

Hevoskastanjan lehdet vihreällä nurmikolla ovat  punaruskeita. Puusta tipahtaneet kastanjan hedelmät ovat hämmästyttävän värikkäitä.

Ruusunmarjat ovat oikeasti punaisia. Niitä vain on tavattoman vähän tänä syksynä. Lienevätkö linnut syöneet ne vai onko ne vain mädäntyneet ennen aikojaan?

Lintuparvet puhdistivat pihlajat jo marjoista. Tosin tiputtelivat paljon maahankin, josta mustarastaat niitä noukkivat, kunnes lumi peittää maisemat.

Joka syksy mieleni tekee ruveta kutomaan villapuseroa. Siihen tulisi jäkälän harmaata, koivunlehtien keltaista, kuusen vihreää, kulottuneen heinän ruskeaa ja maatuvien lehtien tummanruskeaa. Sitten tulee kaamosmasennus ja alakulo enkä jaksa aloittaa kutomista. Siirrän käsityöinnostuksen seuraavaan syksyyn.

Maa-artisokan mukulat.

Oman puutarhani syksyn viimeinen sato jaksaa ilahduttaa kyllä, vaikka taivas ei tunnu valkenevan enää keskipäivälläkään. Koska maa ei ole jäätynyt, piparjuurta saan vielä kalan mausteeksi.

Isoja vaaleita maa-artisokan mukuloita kaivan niljaisesta savimullasta vielä monen herkullisen keiton aineksiksi.

Minä en ole mikään syksyintoilija enkä harrastuspirteilijä tähän aikaan vuodesta. Turha yrittää piristää tai tsempata. Hyi hitsi. Antakaa jo olla. Hidastun ja haukottelen, kun valon määrä vähenee. Minä taidan mennä talviunille. Ei tarvitse herättää, kyllä minä havahdun, kun tammikuun aurinko paistaa sisään ikkunasta. Silloinhan pitää valita ensi kesän kasvien siemenet.

Hyötykasvit ovat kauniita

Maa-artisokan kukkaa piti taivuttaa alas kuvausta varten. 

Maa-artisokka kasvaa taivaaseen.

Äsken söin maa-artisokkakeittoa ja omenan. Oman puutarhan tuotteita, itse kasvatettuja. Olen onnellinen, kun saan näitä herkkuja syksyisin.

Maa-artisokka alkaa vasta kukkia, mutta uskaltauduin kaivelemaan kasvien juuria ja sain tarpeeksi syötävää sieltä. Varsinaista satoa korjaan vasta kuukauden päästä, mutta artisokkakasvusto on nyt niin laajentunut, että raaskin syödä niitä tänä syksynä enemmän kuin aiemmin. Osa mukuloista jää maahan ja kasvattaa taas ensi vuonna uutta vartta ja satoa.

Piparjuurta kaivoin myös äsken maasta pitkät pätkät. Laitan sitä palasina pakasteeseen talven varalle.

Ruusupapu on kasvanut tavalliseen pituuteensa neljämetriseksi. Se nojailee pihapaviljongin tukirakenteisiin ja roikottaa jättipalkojaan vapaasti, koska muovíkangaskatto lahosi kosteudessa ja poistettiin näkymiä rumentamasta viime viikolla. Olen nähnyt tämän lemmikkiköynnökseni kukkivan aika harvoin tänä suvena. Mutta kai se on kukkinut salaa, koska siinä on nyt palkoja. Kerään ne ja syön keitettynä. Ruusupavun papu on kauniin ruusunpunainen raakana. Keittäminen vie siitä värin.

Ruusunpunaisia papuja.

Ruusupapu kiipeilee tukea pitkin.

Ompot karisevat sateessa.

Hedelmäpuut ovat vielä kauniita: täynnä omenia, luumuja ja päärynöitä. Sateet ja tuuli tiputtavat niitä valitettavasti pitkin nurmikoita joka syksy. Parhaiten tuntuvat pysyvän puussa kaneliomenat. Kriikunapuiden alle levitän pressuja, joiden avulla pelastan osan sadosta.

Omena-marja-aroniasosetta on pakasteessa talveksi. Se on hyvää aamupuurossa. Omenamehuakin on  puserrettu litrakaupalla. Tutut ja vieraat saavat jokasyksyiseen tapaan  mukaansa omenakasseja halutessaan ja vaikkeivät niin haluakaan.

Kasvihuone riutuu jo viimeisillään. Poimin loput vihreät tomaatit sisälle kypsymään. Olen kantanut muutamia chilikasveja sisälle. Toivon niiden kypsyttävän tulisia hedelmiään täyteen kesän aromia. Onpahan hiki edes niitä syödessä, jos ei kasvattaessa tänä kesänä kuuma tullutkaan.

Kypsytän tiivistettyä tulta chilin hedelmiin.

 

Katjalta saatu tunnustus

Kiitos Katja blogista Viherpiiperrystä sun muuta.

Sadonkorjuuko alkaa?

Kaikki alkaa kypsyä. Niin tosin Tupu-tätikin. Myöhäisen kesäntulon jälkeisen sadekauden päätteeksi tulevat hallayöt. Jos ravinnon saanti olisi riippuvainen omista viljelyksistäni, taitaisin nähdä nälkää ensi talvena.

Kasvihuonetomaatit ja chilisatoni jäävät vihreiksi tänä kesänä. Aurinkoa ne olisivat tarvinneet ja lämpöä. Kaupassakin huomaa, kuinka kotimaisen tomaatin kilohinta on pompsahtanut 3 euroon. Hallelujaa. Tähän aikaan vuodesta tomaattisadon pitäisi olla hehkeimmillään ja edullisimmillaan.

Kesäkurpitsa on hyötynyt sateesta, mutta ei niin paljon kuin luulisi. Kyllä sieltä tasaiseen tahtiin on silti saanut kullankeltaisia pötkylötä hakea keittiöön. Olen laittanut kesäkurpitsakeittoa, uunissa gratinoituja kesäkurpitsoita sekä paistinpannulla ja mikrolla kypsennettyjä kurpitsakiekkoja. Ne ovat hyvää syötävää esimerkiksi valkosipulin kanssa. Onneksi valkosipulit tuottivat hyvän sadon ja ovat jämäkästi miltei nyrkinkokoisia - niin kuin aina.

Marjat ovat olleet kiireissään. Ensin ei meinannut tulla valmista ollenkaan ja sitten, hups, ne olivat kypsiä, ja toinen hups, ne olivat ylikypsiä. Vadelmia saa syödä vielä, kun muistaa käydä aamulypsyllä joka päivä.

Pavuilla en saa herkutella tänä syksynä. Papupenkissä oli tänä kesänä hyvin vähän elämää. Vain muutama piippa nousi mullan pinnalle, eikä yksikään kukkinut ja tehnyt satoa. Joku tuttavani kertoi, että pavun siemenet olivat huonoja edellisten rutikuivien kesien vuoksi.

Kylvin keväällä kolme vesimelonin siementä. Kaksi niistä alkoi kasvaa. Toinen taimi näivettyi, eikä se viimeinen toivokaan ehtinyt edes kukkaan. Vielä se luikero on elossa kasvilavassaan, mutta peli on jo menetetty tältä kesältä.

Omenoiden lopullista kypsymistä odotelleessa hankin käsin väännettävän mehustimen. Puussa kypsyvän omenan päätyminen mehuksi lasiin vaatii omat niksinsä laitteen yksinkertaisuudesta huolimatta. Mieskin oli apuna laittamassa masiinaa käyttökuntoon ja pähkäilemässä eri vaiheiden sujuvuutta. Tunti tunaroitiin ennen kuin alkoi lyyti kirjoittaa. Aika näyttää, kuinka näppärä ja käyttökelpoinen omenamylly on. Mehu on kyllä hyvää.

Trendit hukassa

Illakko tuoksuu illalla.

Viimeistään tässä vaiheessa kesää huomaan, että puutarha toteuttaa itse itseään. Mitä ihmettä minä oikein yritän? Kostea keli on saanut kasvit rehottamaan ja leviämään. Ne kasvavat jättipituuteen ja rojahtelevat sateessa pitkin ja poikin.

Rikkakasviksi sanottujen kasvien poistaminen on turhuutta ja ajanhukkaa. Huomenna ne taas röyhyävät kukkapenkissä kuin omistaisivat koko maailman.

Rikkakasveja vastaan taistellaan niiden omilla aseilla: tarpeeksi peittävällä kasvustolla. Siksi helposti leviävät perennat ovat suosikkejani. Mikä onkaan sievempää kuin illakkoviidakko. Joku asiaa tuntematon kutsuu niitä horsmiksi. Mutta oletko koskaan haistellut illakkoja? Ne keräävät alkukesällä perhosia päivällä ja yöllä. Ne kylväytyvät itsestään, kunhan annat niiden olla rauhassa.

Tarha-alpia helpompaa kasvia ei olekaan. Se on iloisen keltainen ja leikkokukkanakin kestävä. Se lähtee kasvamaan pienestä juurenpalasta ja leviää ja leviää. Miksi se ei saisi ryöpytä ja valaista koko pihaa?

Tarha-alpi on leviävää sorttia.

Koska suosin vanhoja perennoja, en tiedä puutarhatrendeistä mitään. Kukkaruukkuihin ostan niin sanottuja kesäkukkia, yhden kesän kasvavia ilostuksia. Yleensä jämähdän samaan lajiin vuodesta toiseen.

Puutarhan kukkapenkeissä kasvaa vuosikymmeniä vanhoja kasveja eli niin sanottuja perinnekasveja. Joskus onnistun tappamaan niitäkin, kun siirrän niitä väärään aikaan.

Ukonhattu kuollahti heinäkuun alussa. Sen sijaan vaikeaksi mainittu pioni voi hyvin vuodesta toiseen ja vuosikymmenestä toiseen. Arvioin pionin iäksi noin 30 vuotta. Se on kukoistanut kahdessa kohtaa pihallani, kun ensin siirsin sen kriikunan varjosta omenapuun varjoon ja  jaoin sen kymmenen vuotta sitten sitten. Yllärinä vain totesin, että pionini on kai kaksi erilaista pionia. Olin aina käsitellyt sitä yhtenä juurimönttinä, kun siirtelin sitä. Lehdet ovat samanlaiset ja kukkien väri on sama hempeä vaaleanpunainen. Mutta toisessa on miltei yksinkertaiset kukat, jotka vaalenevat paistetun kananmunan näköisiksi ja kokoisiksi. Toinen on kuin englantilaisen olohuoneen sohvan röyhelöinen pinkihtävä kukkakuvio. 

Pioni.

Se toinen pioni.