Sieltä se tulee sittenkin

Raparperit tunkevat esiin kaikesta huolimatta.

Tautivuoteella vietettynä viikkona kevät on humahtanut pihalle. Kuumeisena en ole voinut yhtyä omakotiasujien hillittömään kevätpusaamiseen. Rauhassa ovat saaneet olla haravat ja puutarhasakset. Kevät on näköjään tullut rapsuttamatta ja riehumatta ihan yhtä nopsaan ja valmiina kuin ennenkin.

Valkosipulit laitan jo syksyllä maahan.

Talvivalkosipulit yllättävät keväisin pontevuudellaan ja aikaisella kasvullaan. Nyt varret ovat jo huikean pitkiä. Ehkä pitää vähän huiskia tuhkaa peltotilkkuun ja pikkuisen raapia kuorettunutta multapintaa rikki, niin sadekosteus pääsee elähdyttämään kasvua.

Luvassa herkullisia valkosipulihetkiä jo heinäkuussa. Loput sipulit kuivaan ja syön talven aikana. Yli kymmenen vuotta olen syönyt näitä lähisipuleita kaikki talvet. Välillä ovat pieniä ja välillä isoja. Mutta aina ovat hyviä.

Kesällä otan talteen siemeniä, syksyllä yksivuotisia sipuleita ja muutamia kynsiäkin. Laitan ne muokattuun ja lannoitettuun maahan lokakuussa tai marraskuussa ennen pakkasia. Ja keväällä, hups, niiden varren alut ovat vihreinä maan pinnalla, kun lumi sulaa.

Valokuvaan mielelläni kaikki kasvini puutarhassa. Koira on huomionkipeänä aina siinä kohdassa, mitä yritän kaivella tai kuvata. Niin nytkin, ainakin häntä on kukkakuvissa liehahtamassa.

Linssilude tunkee kuvaan ylävasemmalta.

Sipulikukat ovat aukeamassa. Rusakot kävivät kai syömässä krookukset heti ensi ihastuksen jälkeen.
Mutta narsisseja ja tulpaaneja ne eivät taida hamuta.

Myyriä ei ole näkynyt eikä niiden tuhoja puutarhassa.
Ei koira turhaan ole muka puutarha-apuna.
On sillä oikeakin työ: se metsästää myyriä.