Joulua kaikille aisteille

Minun jouluni on makeaa, tuoksuvaa ja värejä. Suklaata ja kukkia.

Korvien joulu on lumen hiljaisuutta, koirien haukuntaa, kun ne telmivät hangessa. Minun jouluni on nostalgista ja haikeaa musiikkia, joka ei ole markettien tingeltangel joulurallatuksia tai ääntään värisyttäviä laulujulkkiksia.

Joulun kosketus on lämpimät villasukat jalassa. Saunan löylyt. Kuuma kahvi jouluyönä. Iholla tuntuva  pakkanen jouluaamun lenkillä, kun kaikki väki vielä nukkuu. Paitsi me koirien kävelyttäjät.

Talvikuukaudet ovat ulkona kasvaville kasveille lepoaikaa. Ne saavat olla rauhassa lumen tai talvisuojusten alla. Samanlaista hissuttelua toivon itsellenikin tähän aikaan vuodesta: talviunen pehmeätä hämärää, vaimeita ääniä, hidasta pohdiskelua ja pakotonta puuhailua. Hys. Tupulassa torkutaan.

Juurille

Maa-artisokan mukuloita on taas kylliksi.

Myöhäissyksyllä on vielä puutarhassa paljon ilon aiheita. Kun omenat on poimittu ja kriikunat syöty, kaivellaan vielä maasta aineksia ruokaan ja säilöntään.

Maa-artisokalla on monimuotoinen juuri. Ruoanlaittaja saattaa hermostua sen moniin koloihin ja ulokkeisiin. Vaivannäkö kannattaa. Sosekeitto on hillityn maukasta. Paistokset ovat pehmeän raikkaita.

Maa-artisokasta teen herkullisen lounaskeiton. Valkosipulit maustavat leipää.

Valkosipulin olen juuri saanut istutettua. Hyvin onnistuneesta kynsilaukkasadosta erottelin yksivuotiset sipulit ja jaoin muutaman auenneen ison sipulin istukkaiksi. Laitan valkosipulit aina  syksyllä hyvin muokattuun multaan, niin keväällä ne poksahtavat kasvuun heti lumien sulettua.

Toinen maanalainen superruoka on piparjuuri. Sillä on perimätiedon mukaan kaikenlaisia parantavia ominaisuuksia kolotuksista, keripukkiin ja flunssaan. Mutta, kun teen siitä piparjuuritahnaa, ajattelen vain omatekoisia susheja ja graavia lohta. Käytän piparjuuritahnaa ikäänkuin wasabin sijaisena.

Piparjuuri kukkii kesä-heinäkuussa.

Ärmäkän makuinen piparjuuri saa välillä kyyneleet silmiin. Kuorittuna sitä voi pakastaa. Ruokaan se pitää lisätä viimeiseksi, eikä sitä saa keittää.

Kaivelin piparjuuria maasta.

Kaikki nämä rakkaat mullanalaiset juurikasvuni: piparjuuri, maa-artisokka ja valkosipuli ovat vaivattomia kasveja. Ne vaativat tilaa levitä ja kasvaa. Tietysti muutaman vuoden välein uuden paikan ja säännöllisesti ravinteita.

Hunajan tekijät pihallani

Mehiläinen mäkimeiramin kukassa tietää tärkeää tippaa hunajan tekoon.

Kevättalvella kävin mehiläishoitokurssin. Oli ihan hilkulla, että hankin ensimmäisen mehiläisyhdyskuntani tönöttämään pönttöineen tuohon tontin takakulmalle. Vielä en kuitenkaan ostanut mehiläispesän sydäntä: mehiläisemoa ja sen työläisiä. Ehkä ensi keväänä.

Mehiläiskurssin jälkeen olen arvostanut hunajaa, mehiläisiä ja mehiläishoitajia entistä enemmän, milteipä palvoen ajatellut näitä ihmeidentekijöitä.

Hunajan suurkuluttajana päätin tehdä palveluksen mehiläisille. Nehän sen suurimman työn tekevät. Lentävät miljoonia kertoja kukkiin ja pesälle. Siksi jätin horsmia tontin nurkalle kasvamaan ja kukkimaan. Olen käynyt tällä viikolla monenena päivänä katselemassa kimalaisten ja mehiläisten aherrusta horsmankukissa.

Horsmikko jäi pörriäisten iloksi.

Toinen pihani suosittu mesikasvi näyttää olevan maustekasvi, mäkimeirami eli oregano. Niissä kasvustoissa käy iloinen pörinä. Sensijan monet jalostetut, komeasti kukkivat kasvit eivät taida sisältää kallisarvoista mettä hunajantekoaineeksi. Ei niissä ainakaan näy pörisijöitä eikä edes ampiaisia.

Maatiaiskasvit, kuten harmaamalvikki, lienevät parhaita kasveja pörriäisille ja perhosille. Nurmikko saa kukkia valkoapilaa ja maahumalaa. Syksyn keltaiset kukkijat, hirvenjuuri ja pietaryrtti, vetoavat ainakin perhosiin.

Harmaamalvikki houkuttaa.

Lisää hunajasta ja mehiläisistä: http://www.hunaja.net/

Sormijakoinen, suikea, puikea, vastapuikea

Sananjalka, humala ja horsma viidakossani.

Eipä juuri mikään kuki nyt, eikä mikään kypsy. Viileät yöt ovat saaneet kasvit hidastelemaan kukintaansa. Riittävä kosteus kuitenkin kasvattaa kasveja ihan riittävästi. Yritän nauttia vihreydestä ja monenlaisista lehtien muodoista. Lehtilavan muodot ovat yhtä ihastuttavia kuin niiden muotoa määrittelevät nimitykset: tasasoukka, herttamainen, soikea, suikea, puikea, sormijakoinen, lusikkamainen, tasasoukka, keihäsmäinen ja niin edelleen.

Tomaatit kukkivat arasti kasvihuoneessa. Kesäkurpitsa pukkaa vasta ensimmäisiä isoja lehtiä. Viinimarjat ja mansikat vihertävät lupaavasti. Raakileita on paljon. Muutama aurinkoinen päivä kypsyttäisi marjat pikavauhtia. Vein torilta hankitun mansikan malliksi, että tällä tavalla punastutaan. En tiedä uskoivatko.

Ottakaapas mallia tästä.

Alppiruusupuiston ainokainen

Alppiruusut aamuauringossa.

Alppiruusupuistoni sijaitsee syreenin varjossa. Noin 3 x 6 metrisessä puistossa on vasta yksi rodo ja paljon sananjalkoja.

Sananajalat ympäröivät alppiruusupensaan.

Olen ottanut ehkä liian tosissani tämän kehotuksen, että alppiruusun juurella pitää olla kasvillisuutta suojaamassa sen juuria liialta lämmöltä. Puistossa on myös yksi pähkinäpensas, seljapensaita, pieni tammi ja ehkä näsiäkin, jos rusakot eivät ole niitä rusikoineet. En raaski mennä kahlailemaan tiiviiseen saniaisviidakkoon juuri nyt tarkistamaan puuvartisten kasvien selviytymistä. Mutta tämä kahteen suuntaan kurkottava rhododendron, rodo, alppiruusu viihtyy ja kukoistaa.

Risukasa kasvaa herneitä

Pensaspapuja ja härkäpapua kasvaa risujen päällä kohopenkissä.

Risuja oli kertynyt taas monta kasaa pihan reunoille. Hakkeena siitä menee osa kompostin kuohkeuttajaksi ja osa katteeksi kukkien juurelle. Mutta mitenkäs nämä piikkiset orapihlajat, ruusun oksat ja onttovartiset kasvien varret hyödynnettäisiin?

Tavattomia risuröykkiöitä kasattu koirien avustamana.

Laitoin takkuiset ja hyödyttömät kasat joutomaalle tontin reunalle, saksin pienemmiksi palasiksi pisimmät oksat ja välillä tepastelin kasan päällä. Annoin sateen kastella ja tiivistää. Lisäsin oksakasan päälle vielä heinävartisten kasvien jämiä, saven päältä irrotettuja turpeita ja muuta tarpeetonta orgaanista ainetta. Viileä kevät antoi aikaa kasailla savea risujen päälle. Välillä kastelin risukakkua pelkällä vedellä tai typpipitoisella lannoitevedellä. Siinä se mataloitui vähitellen.

Etualalla näkyy kerrosrakenne: risuja ja heiniä, savea ja multaa.

Joskus toukokuun lopulla kasasin hyvää multaa ja hyvin kompostointunutta hevosenlantaa kasvupenkiksi muuttuneen risukasan päälle. Päätin istuttaa palkokasveja, koska ne tarvitsevat lämpimän maan. Suomen kesähän on arvaamaton ja säiden vaihdellessa maa lämpenee hitaasti.

Risupenkin idea on siinä, että sen pitäisi oksien lahotessa lämmetä ja lisätä siten kasvuaikaa viileissäkin olosuhteissa. Lisäksi se nostaa kuohkean kasvutason irti savimaasta. Maan pinnalle rakennettu viljelypaikka pelastaa laiskan muokkaajan selkävaivoilta ja on tehokasta risujen hyötykäyttöä.

Permakulttuurissa kohopenkki mainitaan erittäin tärkeänä viljelyn apuna. Jossakin mainitaan, että kohopenkki olisi kiinalainen keksintö. Olipa se idästä tai lännestä kotoisin, se tuntuu hyvältä tavalta lisätä kasvuaikaa ja kasvimaata.

Raparperitaivas ja väsyneet taimet

Äsken oli vain pieni pyöreä kupla mullassa ja nyt kokonainen viidakko.

Onneksi on raparperia. Olisin epätoivon kuilussa juuri nyt, jos raparperit olisivat jättäneet tämän kevään väliin ja jääneet jumimaan maan pinnan alle.

Melkein kaikki siemenistä kasvatetut vihannesten taimet ovat mennyttä kalua. Avomaankurkku kuivahti alkuunsa, kesäkurpitsa uupui pikkuhiljaa ja toistaiseksi säilyneet tomaatin taimet ovat kitukasvuisia ja kalvakkaita kuin kellarissa kasvaneet perunan idut.

Kesäkurpitsa ei kesää näe.

Pitää lähteä puutarhakauppaan. Jos siellä vielä olisi tomeria taimia myynnissä, niin saisin ne kasvihuoneeseen rääkättäväksi.

Luonnonkasvit sen sijaan ovat reuhahtaneet yltiöpäiseen kasvuun. Vuohenputki kattaa viheriänä mattona joka puun ja pensaan alustat ja kukkamaat, nokkonen muodostaa viihtyisiä tuppaita kasviman reunoille. No, näitä olen myös voinut hyödyntää ravinnoksi. Hyviä mössöjä olen laitellut pari viikkoa. Silti niitä riittää pois revittäväksikin.

Sananjalan lehdet kiertyvät esille vahvan sulokkaina.

Luonnonvaraisessa tontin kaistaleessa alkavat kielot kohta kukkia. Sananjalat kiertyvät kielon lehtien keskeltä esiin kuin pienet nyrkit. Sitä onkin nimitetty kuolleenkouraksi. Minusta se on komea kasvi, jotenkin muinaisaikasen tuntuinen. Se on myrkyllinen, mutta joskus käytetty myös lääkintään. Japanilaiset syövät nuoria versoja keitettynä (en tiedä onko sama sananjalka vai joku eri lajike). Wikipediassa tiedetään, että sananjalkaa on käytetty esimerkkinä fraktaalirakenteesta. Älkää kysykö minulta tästä, en ole katsellut sananjalkaa sillä silmällä.

Tarinoiden mukaan sananjalka kukkii juhannusyönä, samalla se kehittää nopeasti katoavan siemenen. Kasvin siemenen kantaja saa taikavoimia. Kannattaa siis valvoa valoisin kesäyö rehevissä kosteahkoissa metsissä. Hyttysten kanssa.

Ensi kevään parsasato haaveissa

Yksivuotias parsan juurakko on lupaavan vahvan näköinen.

Vihdoinkin kevät on niin pitkällä, että pääsen kaivelemaan kasvimaata. Ensimmäinen työ on parsan juurakoiden siirto.

Kylvin parsan siemenet pieneen hiekkamultapenkkiin viime keväänä. Harvensin taimia kesän mittaan, että niitä jäi noin 15 senttimetrin välein kehittymään isommiksi. Vuodessa parsan juurakot ovat kasvaneet niin suuriksi, että voin siirtää ne vahvistumaan, kasvamaan ja tuottamaan satoa 10 vuodeksi. Näin gurut lupaavat.

Minulla on puutarhaharrastuksessani pääguruinani eli opettajina kaksi ylitse muiden. Ulla Lehtonen - tietysti. Toinen on Alanko. Ei Ismo eikä Ilkka, vaan Pentti. Heidän oppiensa mukaan kaivelin istutussyvennyksen, ruimin sinne lannoitteita, tipauttelin monihaaraiset parsajuurakot noin puolen metrin välein ja peitin hellästi mullalla.

Jokohan ensi vuonna saan tästä vihreätä parsaa?

 

Vasta ensi keväänä, jos kaikki onnistuu oikein, voin leikellä maistiaisia omista vihreistä parsoistani.

Käännetty maa ei piisannut. Nyt minulla on parsanjuurakko-ongelma. Kokonaisen pellon saisin vielä istutettua. No, ystävät ja kylännaiset saavat taas lahjoja.

Sijaistoimintoja

Talvivalkosipulien kevätkirmaus.

Nyt pitäisi pestä ikkunoita, imuroida, paistaa kulitsaa ja lampaanreittä. Siivous alkoi kyllä järjestelmällisesti, kaikki työvälineet olivat jo esillä. Sitten alkoi lipeäminen ja sijaistoimintojen keksiminen.

Huomasin, että toisen makuuhuoneen pöydät olivat täyttyneet taimipurkeista. Nehän pitää kantaa sieltä pois, että nuoriso mahtuu sinne pääsiäsvisiitillään. Ainoa paikka, mihin taimet mahtuvat, on piharakennuksen pöydällä.

Kärrätessäni taimilaatikoita ja tarjottimia aittaan, jouduin maan taikapiiriin. Huomasin kantavani vettä alppiruusujen juurille, että juuriston ympärillä oleva maa sulaa ja naheat lehdet voivat ruveta yhteyttämään kevätauringossa.

Sieltä päädyin hyötykasvimaalle tarkkailemaan valkosipuli-, parsa- ja maa-artisokkapenkkejä. Ne kaikki olen kunnostanut ja istuttanut syksyllä.

Valkosipulit rehottavat hyvin - sielläkin, missä niiden ei pitäisi kasvaa. Niistä jää aina multaan kynsiä tai istukkaita, joista ne ponnahtavat maan pinnalle heti lumen sulettua.

Parsa on vasta toisen vuoden kasvussa. Niissä olin havaitsevinani lievää vihreää piippaa siellä täällä. Ovatkohan ne parsoja vai tavallisia heiniä?

Joku on keksinyt maa-artisokan herkullisuuden.

Maa-artisokka on hidas kasvaja, se odottaa kunnon kesää ja sateita ennen kuin työntää vihreätä mullan pinnalle. Nyt sillä on uusi vaara. Huomasin, että aputyövoimanani oleva pikkukoira kaiveli maata innokkaana ja pian rouskutti kuola roiskuen maa-artisokkaa. Montakohan uutta vartta kasvaa kesäksi, jos musta karva-ahmatti syö vaikka yhden artisokan mukulan päivässä?

Kokeilukasveistani kumina on ensimmäisenä näkyvissä.

Koeviljelylaatikoissa on vihreää ainakin kuminaosastossa. Väinönputkea ei vielä näy. Rohtosuopayrtti eli saippuakukka pinnistää jo pinnalle tai sitten se on rönsyleinnikkiä.

Jännittävää on muistella, mitä olen siirtänyt mihinkin. Aina ei muistu mieleen, siirsinkö kullerot, liljat tai ruusut tänne vai tuonne. Vasta sitten, kun kasvin lehdet näkyvät, ja joskus pitää odottaa jopa kukintaa, muistaa ja tunnistaa kierrätyskasvit. Siksi ei kannata olla liian kiireinen kevättouhujen kanssa. Vielä saan monta tekosyytä siivouksen sijaan, kun odottelen kasvukauden alkua.

Vihreää näkyvissä

Ohraa purnukassa silmän iloksi.

Sisätaimistossa alkaa vihertää. Kevät. Se elvyttää kasvit ja ihmisen. Kohta alkaa meikäläisen maaninen vuodenaika: unen tarve vähenee, polvet notkistuvat valmiiksi pihalla kyykkimistä varten, omenapuissa kiipeilyote palautuu lihasmuistiin, sieraimet leviävät haistamaan erilaiset mullat ja maan kosteusasteet.

Vauvachilit.

Hyötykasvien siemenet ovat ponkaiseet mullan pinnalle nopeasti. Oli sittenkin oikea aika kylvää siemenet neuvojen mukaan yläkuulla. Vai oliko se sittenkin alakuu?

Pienille sirkkalehdille tekee mieli lässyttää vauvakielellä. Voi armaat, kun olette hentoja ja hauraita. Ja yhtä ihmeellisiä kuin ihmistaimet tai eläinten pennut.

Tulppaani-iloa tupaan ja työhuoneeseen

Ulkona ei vielä kuki mikään. Sisälle ostin ison kimpun leikkotulppaaneja taas, kuten joka kevät. Varinaista tulppaanimaniaa ei minulla sentään ole, vaikka kimppu pitää saada, kun maa paljastuu lumen alta ja ikkunoiden pölykerrokset alkavat häiritä.

Olipa edullinen iso tuplakimppu tuossa läheisessä Honkasen puutarhan myymälässä. Jaoin sen moneen maljakkoon. Tämä osakimppu on keittiössä. Yksi maljakollinen pirteitä kukkia on työhuoneessa siten, että sen näkee, kun kohottaa silmänsä tästä tietokoneen näytöltä. Väriterapiaa silmille ja sielulle.

Omenapuiden alla tunkevat krookuksen lehtipiipat varovasti esiin. Ne epäröivät vielä - onhan luvattu viileitä kevätsäitä vielä. Kyllä ne tietävät. Ei vielä kannata rehottaa, vaikka aurinko vähän paistaakin.

Parina aamuna olen tarkkaillut jouluruusuja. Joko ne kukkivat? Joillakin jouluruusut kukkivat tosiaan jo jouluna, koska ei ollut lunta eikä pakkasta. Minun kasveissani ei näy vielä nuppujakaan.

Viime vuonna kuvasin vaaleaa joulurusua (Helleborus Niger) huhtikuussa. Olisiko tämä kukahtanut väärään aikaan eli ennen talven tuloa?

Valon paluu

Valo on tullut takaisin. Se saattaa merkitä kevään ennettä. Käännän kasvot aurinkoon päin ja yritän imeä ihon kautta energiaa. Pian alkavat puutarhasuunnitelmat itää kalpean nahkani alla ja hilseilevän pääkoppani pimennoissa. Nyt on käynnistelyvaihe menossa. Hiukan köhien, nivelet natisten puutarhahurahtanut muistelee viime kasvukautta ja kaivelee muistilappuja ja viljelykansiotaan. Mitä minun pitikään tehdä ensi kesänä? Mitä kaikkea siirsin viime vuodelta tähän kevääseen?

Lumi moninkertaistaa valon määrän. Taivas kuvastuu hankeen ja hanki heijastuu taivalle. Nythän tässä suorastaan kylvetään valossa. Olen huomannut, että hanki loistaa itsekseen yössä.

Kasvit tietävät, että nyt kannattaa olla levossa. Alppiruusut vetävät hartiat kyyryyn ja lumimyssyt päähän. Hengittämättä, hiljaa, toiminta seis. Kukkanuput ovat valmiit jo syksyllä, mutta pakkanen ja kevätaurinko eivät saa runnella kasvia, muuten elämännesteiden virtaus loppuu, silloin lehdet ja nuput kuivuvat.