Raparperitaivas ja väsyneet taimet

Äsken oli vain pieni pyöreä kupla mullassa ja nyt kokonainen viidakko.

Onneksi on raparperia. Olisin epätoivon kuilussa juuri nyt, jos raparperit olisivat jättäneet tämän kevään väliin ja jääneet jumimaan maan pinnan alle.

Melkein kaikki siemenistä kasvatetut vihannesten taimet ovat mennyttä kalua. Avomaankurkku kuivahti alkuunsa, kesäkurpitsa uupui pikkuhiljaa ja toistaiseksi säilyneet tomaatin taimet ovat kitukasvuisia ja kalvakkaita kuin kellarissa kasvaneet perunan idut.

Kesäkurpitsa ei kesää näe.

Pitää lähteä puutarhakauppaan. Jos siellä vielä olisi tomeria taimia myynnissä, niin saisin ne kasvihuoneeseen rääkättäväksi.

Luonnonkasvit sen sijaan ovat reuhahtaneet yltiöpäiseen kasvuun. Vuohenputki kattaa viheriänä mattona joka puun ja pensaan alustat ja kukkamaat, nokkonen muodostaa viihtyisiä tuppaita kasviman reunoille. No, näitä olen myös voinut hyödyntää ravinnoksi. Hyviä mössöjä olen laitellut pari viikkoa. Silti niitä riittää pois revittäväksikin.

Sananjalan lehdet kiertyvät esille vahvan sulokkaina.

Luonnonvaraisessa tontin kaistaleessa alkavat kielot kohta kukkia. Sananjalat kiertyvät kielon lehtien keskeltä esiin kuin pienet nyrkit. Sitä onkin nimitetty kuolleenkouraksi. Minusta se on komea kasvi, jotenkin muinaisaikasen tuntuinen. Se on myrkyllinen, mutta joskus käytetty myös lääkintään. Japanilaiset syövät nuoria versoja keitettynä (en tiedä onko sama sananjalka vai joku eri lajike). Wikipediassa tiedetään, että sananjalkaa on käytetty esimerkkinä fraktaalirakenteesta. Älkää kysykö minulta tästä, en ole katsellut sananjalkaa sillä silmällä.

Tarinoiden mukaan sananjalka kukkii juhannusyönä, samalla se kehittää nopeasti katoavan siemenen. Kasvin siemenen kantaja saa taikavoimia. Kannattaa siis valvoa valoisin kesäyö rehevissä kosteahkoissa metsissä. Hyttysten kanssa.