Valkosipuli - rakkaani

Valkosipuleita käyttöön, istukkaaksi ja kylvöön. Pari valkoista kynttä kuorittuna.

Talvivalkosipulin naatit alkoivat kellastua pari viikoa sitten. Odottelin, että sadepäivät menevät ohi. Tämän viikon alussa alkoivat sadonkorjuusäät. Oli aurinkoista, tuulista ja lämmintä.

Kaivelin sipulimaata muutaman tunnin ajan ja sain kaikki näkyvillä olevat sipulit ylös. Kun maa hiukan kuivahtaa, näkee piiloon yrittävät sipulit. Varsinkin yksivuotiset, yksikyntiset pyöreät istukassipulit matkivat kiviä ja jäävät maahan. Sitten ne kasvavat siellä, mihin ne jäävät, vaikka puutarhailveilijä olisi siirtänyt sipulimaan muualle.

Keskikesällä valkosipulit kukkivat. Ne kasvattivat pitkän kaartuvan varren, jonka päässä oli itusilmujen koti. Napsin suurimman osan kukista pois, ettei kasvi tuhlaisi voimiaan sen kasvattamiseen. Syksyllä itusilmuja peittävä kuori rapisi pois ja silmut olivat pienenä pallona varren päässä. Niitä kylvämällä saa ensin taimet, joiden juuressa on tuollainen yksikyntinen sipuli.

Talvivalkosipuliniput tuulettuvat syyskesän auringossa.

Viimevuotinen valkosipulisato loppui juuri kesällä. Onneksi on taas uutta omaa satoa kuivumassa. Niput vien seuraavana saunapäivänä saunan lauteille. Ennen löylyjen heittoa ripustelen armaat valkosipulini viileään kellarivarastoon.

Kuivatus ohentaa kuorta ja sipulin kaulaa sekä tietysti parantaa säilyvyyttä. Minulla kasvava lajike lienee talvivalkosipulia nimeltänsä Alexandra. Siinä on tukevat varret, joista ei kuivatettunakaan voi punoa lettejä. Olen vaalinut tätä valkosipulia vuosikaudet, vuosikymmenet. Syön yhä enemmän valkosipulia joka vuosi. Vesi herahtaa kielelle, kun ajattelen ruokia, joissa on valkosipulia - paljon valkosipulia.

Laitan ensi kesän sadon toivossa istukkaat ja silmut vasta lokakuussa maahan. Niin se menee. Auringon pyörä kierähtää taas talveen, uuteen kevääseen ja kesään.

Makuja kasvamassa

Tämä chili kasvattaa hedelmänsä ylöspäin. Vaihtelu virkistää.

Puutarhassa alkavat vihannekset olla maistuvimmillaan. Kesäkurpitsat, chilit, tomaatit, vadelmat, viinimarjat ja yrtit jaksavat hyvin. Joka päivä saan erilaisen vihannesmössön lounaaksi ja marjajälkkäriä päälle.

Tosin chilejä ja paprikoita pitää vielä kypsytellä. Mutta olen testaillut jo muutamia vihreinä. Silkkaa tulta olivat jo nyt.

Chilinkasvatusmetodini oli tänä keväänä sellainen, että ruimaisin multaan kaikki kuivatuista chileistä tippuneet siemenet. Pidän aina kuivaamiani chilejä yhdessä astiassa lieden lähellä käden ulottuvilla. Loppukeväästä siinä astiassa oli vain siemeniä.

Ämpäreissä siemenistä kasvattamani ja vaihtarina tuttavalta saadut ovat nyt suloisesti sekaisin. Siispä en tiedä, mitä kasvaa missäkin. Joidenkin piti olla paprikoita. Jaa ja hmm.

Chilimaa.

Olen pitänyt miltei koko heinäkuun chiliämpäreitä ulkona. Ei kovin koristeellinen näky, mutta kasvit voivat hyvin ja hedelmiä puskee latvoista. Sehän on pääasia, eikä naapureiden kommentit.

Potattomaatti kypsyy.

Kasvihuoneessa ja kasvihuoneen ympärillä kypsyvät myös tomaatit. Taimia oli keväällä taas niin paljon, että tomaattia kasvaa miltei yhtä paljon ulkona kuin sisällä. Tämä lajike kuulemma viihtyykin paremmin ulkona. Minulla se on viihtynyt myös kasvihuoneen lasien alla. Tosin ovet ovat olleet levällään koko heinäkuun. Pari viikoa on syöty pelkästään omia tomaatteja.

Kultaiset kesäkurpitsat ovat parhaimmillaan.

Ihana on ollut heinäkuu. Nyt alan vahtia elokuun iltoja ja hallanvaaraa.

Vuorot sekaisin

Harmaamalvikki toipui ötököistä.

Naismuistiin ei ole sattunut sellaista, että joriinit, isohirvenjuuri, pihajasmike ja syysleimut kukkisivat heinäkuun lopulla samaan aikaan harmaamalvikin kanssa.

Harmaamalvikki syötiin viime kesänä ihan risaiseksi. Ötökkähyökkäys vei lehdet ja nuput. Minulla oli malvikkia kolme isoa puskaa. Yksi niistä toipui ja kukoistaa nyt hyvin. Kerään siemeniä joka syksy ja yritän levittää tätä hempeää ja sitkeää kasvia laajemmalle alueelle.

Joriini kiirehti kukintaansa.

Syksykukiksi mieltämäni joriini eli daalia, syysleimut ja hirvenjuuri ovat kyllä edellä aikaansa. Yleensä joriini ehtii juuri parhaimpaan kukkaansa ennen elokuun puolivälin yöhalloja. Mitäs kukkia minulla on elokuussa, kun kaikki kukkivat jo nyt?

Kärhö kiipeää pihajasmikkeessa.

Isohirvenjuuri kerää perhosia ja pörriäisiä aurinkoisina syyskesän päivinä, nyt heinäkuussa.

Kukka-auringot

Kehäkukat sopivat minun pihaani.

Minun kesässäni paistavat nyt kehäkukat, tarha-alpit, köynnöskrassit, kesäkurpitsat ja tyräkit. Se riittää.

Köynnöskrassi kiipeilee raudoitusverkossa.

Itken ja kitken

Karhunköynnöstä voi kitkeä ja repiä koko kesän. Siinäpä sinnikäs vastustaja.

Joskus harmittaa ja itkettää. Silloin menen puutarhaan ja rupean tekemään hyödyllisiä tai hyödyttömiä hommia. Kaikkein parasta ajatusten järjestelytyötä on kitkeminen. 

Pihalla ja puutarhassa on aina jotain, minkä voi repiä, katkaista, nyppästä. Jotain voi kaataa ja silputa. Aina voi iskeä lapion savimaahan - tai kiveen, niin että multa tai kipinät sinkoilevat. Ja villintyneet vuohenputket kaatuvat, nokkonen häviää, voikukka katoaa parin tunnin riehumisen jälkeen.

Parsojen ensimmäisenä kesänä kaiken pitää tapahtua pehmein ottein.

Hyötykasvimaalla joutuu olemaan tarkka, siellä pitää keskittyä oikean kasvin poistamiseen. Siellä on hengitettävä rauhallisesti, liikuttava tasaisesti, sillä hennot taimet, pienet raakileet ovat vasta alkuja, mahdollisuuksia. Kun vahtii ja lannoittaa, odottaa oikeaa aikaa, tapahtumaa tai tapahtumattomuutta, ajatukset pysyvät vain tässä hetkessä ja kasvissa.

Sateen jälkeen niittyhumala ja valkoapila ilahduttivat nurmikolla istujaa.

Pelkkä nurmikkokin saa itkupillin rauhoitettua. Hampaita kiristellen voi jynssätä ja jyrätä ruohonleikkurilla, vinguttaa trimmeriä ja huitoa ruohosaksilla, niin pitkään, että pelkästä uupumuksesta unohtaa surun aiheuttajat. Jonain päivänä, yllättäen, nurmikko kukkii sinisenä ja valkoisena. Silloin istun vain nurmikolle ja annan vihan, katkeruuden ja surun liueta kukkaistuoksuun.

Vanhojen perennojen lumo

Varjoliljat aukesivat juhannuksena. Ne ovat vanhaa kantaa jostain Kangasalan takaa. Tarkkaa ikää en tiedä, kun en laittanut muistiin  edes sitä milloin nämä kaivoin ensimmäisen kerran oman pihani multaan. Minulla ne ovat olleet näkyvimmässä kukkapenkissä ehkä hiukan yli 10 vuotta. Vanha sukulainen, jolta ne sain, on hakenut ne kesäasuntonsa kukkapenkkiin viime vuosituhannen puolella autiotalon pihapiiristä. Koska talo oli ollut autiona parikymmentä vuotta, voisi laskeskella kasvikannan iäksi ainakin 40-45 vuotta.

Ikävä kyllä en voi enää tarkistaa asioita. Niin se käy. Silloin, kun olisi mahdollisuus ei ehdi, muista tai viitsi kysyä. Kaikista  vanhoista kasveista voisi kysyä niin paljon tietoja kuin mahdollista ja kirjoittaa tiedot johonkin muistikirjaansa.

Maatiaisperennat, maalaisperennat, vanhat perennat ovat kasvikantoja, jotka ovat säilyneet vuosikymmeniä vanhoissa pihapiireissä. Niiden arvo on siinä, että ne ovat ilmastoomme sopeutuneita kantoja ja osa kulttuurihistoriaa. Ne ovat kasveja, jotka ovat kukkineet isovanhempien pihoilla ja olleet osa kesäistä sileunmaisemaamme.

Vanhoja kasvikantoja vaalivat ja keräävät muun muassa Maatiainen ry (www.maatiainen.fi) ja Pirkanmaan perinnepiha -hanke (www.perinnepiha.fi). Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT kokoaa myös vanhoja maatiaiskasvikantoja (www.mtt.fi/kasvigeenivarat).

Ilman muiden tukea - pitäisi kasvaa maata myöten

Humala pääsi vauhtiin, kuten joka kesä.

Köynnökset ovat sinnikkyyden ja suuruudenhulluuden perikuvia. Ensin ne kurkottavat ilman suuntaa sinne tänne ja sitten ne heittäytyvät kasvukiihkolla kohti kaikkia mahdollisia tukipilareita. Kiertyvät, kiipeävät, kasvavat, kukkivat.

Köynnöspinaatti.

Kelasköynnös.

Toiset tietysti ovat nopeampia kasvamaan kuin toiset. Kaariportin toisella puolella humala on humahtanut juhannukseen mennessä huippupisteeseen. Toisella puolella kelasköynnös äheltää juuri ja juuri siinä, mihin se viime syksynä pääsi. Siltä kuivuivat tai paleltuivat latvat, joten puuvartisen kiipijän on kasvatettava suurella vaivalla uusia oksia.

Köynnöspinaatti kasvaa yhtä rehvakkaasti kuin vaaleanpunakukkainen karhunköynnös. Yritän pitää karhunköynnöstä kurissa, mutta aina juurissa on voimaa levitä kukkamaahan ja pensaikkoihin. Kaunishan sen kukka on.

Köynnöspinaattia voi syödä kuten tavallista pinaattia. Kukat ovat vaaleanvihreää röyhyä.

Köynnöskrassin pyöreä lehti.

Yksi kiipeilevä suosikkikasvini on köynnöskrassi. Kukat ovat iloisen väriset, mutta siinä on kaunismuotoiset lehdetkin.

Köynnöspinaatin kukkaröyhyt.