Valkosipuli - rakkaani

Valkosipuleita käyttöön, istukkaaksi ja kylvöön. Pari valkoista kynttä kuorittuna.

Talvivalkosipulin naatit alkoivat kellastua pari viikoa sitten. Odottelin, että sadepäivät menevät ohi. Tämän viikon alussa alkoivat sadonkorjuusäät. Oli aurinkoista, tuulista ja lämmintä.

Kaivelin sipulimaata muutaman tunnin ajan ja sain kaikki näkyvillä olevat sipulit ylös. Kun maa hiukan kuivahtaa, näkee piiloon yrittävät sipulit. Varsinkin yksivuotiset, yksikyntiset pyöreät istukassipulit matkivat kiviä ja jäävät maahan. Sitten ne kasvavat siellä, mihin ne jäävät, vaikka puutarhailveilijä olisi siirtänyt sipulimaan muualle.

Keskikesällä valkosipulit kukkivat. Ne kasvattivat pitkän kaartuvan varren, jonka päässä oli itusilmujen koti. Napsin suurimman osan kukista pois, ettei kasvi tuhlaisi voimiaan sen kasvattamiseen. Syksyllä itusilmuja peittävä kuori rapisi pois ja silmut olivat pienenä pallona varren päässä. Niitä kylvämällä saa ensin taimet, joiden juuressa on tuollainen yksikyntinen sipuli.

Talvivalkosipuliniput tuulettuvat syyskesän auringossa.

Viimevuotinen valkosipulisato loppui juuri kesällä. Onneksi on taas uutta omaa satoa kuivumassa. Niput vien seuraavana saunapäivänä saunan lauteille. Ennen löylyjen heittoa ripustelen armaat valkosipulini viileään kellarivarastoon.

Kuivatus ohentaa kuorta ja sipulin kaulaa sekä tietysti parantaa säilyvyyttä. Minulla kasvava lajike lienee talvivalkosipulia nimeltänsä Alexandra. Siinä on tukevat varret, joista ei kuivatettunakaan voi punoa lettejä. Olen vaalinut tätä valkosipulia vuosikaudet, vuosikymmenet. Syön yhä enemmän valkosipulia joka vuosi. Vesi herahtaa kielelle, kun ajattelen ruokia, joissa on valkosipulia - paljon valkosipulia.

Laitan ensi kesän sadon toivossa istukkaat ja silmut vasta lokakuussa maahan. Niin se menee. Auringon pyörä kierähtää taas talveen, uuteen kevääseen ja kesään.