Tappamista ja syrjintää rauhaisassa puutarhassa

Tavoitteena rehevä humala

Puutarhaharrastus on kaikkea muuta kuin hissukoiden tassuttelua nurmikentällä.
Harva se päivä minäkin, rauhallinen ja lempeä ihminen, väännän niskat nurin liljakukolta ja tukehdutan  lehtokotiloita vedellä, öljyllä ja etikalla.

Voikukan tuomiopäivä

Rotusyrjintää tai ainakin lajisyrjintää harrastan joka päivä. Tänäänkin raastoin iloisen keltaiset voikukat irti juuriltaan ja aion survoa ne jätesäkkiin muhimaan. Tosin niitä on vielä miljoona jäljellä.

Puutarhassa taistellaan koko ajan. Ihminen haluaa kasvattaa sitä ja tätä. Luonto levittäytyy mahdollisimman laajalle niin kuin sille on parasta lajin säilymisen kannalta. Ihmisen räpellyksen tuloksena kyllä monet luonnonkasvit saavat isomman jalansijan tässä luonnottomassa luonnossa kuin oikeassa luonnossa.

Vuohenputki on yksi harvoista kasveista, joka saa minut kiristelemään hampaita otsasuonet pullistuen. Oman toimintani tuloksena se on levinnyt lahjakkaasti ympäri pihaa. Muokatessani maata en ole nyppinyt jokaikistä valkoista rihmankokoista juurenpalaa. Lisäksi olen kompostoinnut maasta kaivelemani kasvit huonosti. Vuohenputkihan leviää pienistä juurenpalasista ja siemenistä.

Monet luonnonkasvit hyväksyn iloiten vapaamuotoiseen puutarhaani.
Maahumala, niittyhumala, vuokot ja kielo ovat tervetulleita maanpeittokasveja. Nokkosta kasvattelen muhennostarpeiksi. Tosin vadelmapensaiden seassa polttava viholainen on vihonviimeinen kumppani. Vuohenputkeakin käytin salaatin seassa, mutta sitten kuulin, että siitä on myös myrkyllinen lajike olemassa. En tosin ole saanut varmistusta asiaan.

Leviävien luonnonkasvien eli rikkaruohojen salainen ase on määrä ja nopea leviäminen. Puutarhaintoilijan ainoa ase on sinnikkyys ja poiston toisto, toisto, toisto ja toisto.

Kevätesikot vuohenputkihyöky ympärillään