Basilikat ovat vielä ihan vauvoja. |
Sademetsän alku on taas asennettu lasihuoneeseen, sillä eilen sain vihdoin kunnostettua kasvihuoneen. Istutin sinne tomaatintaimia, chiliä ja paprikaa. Ihan liikaa taas. Kyllähän ne näin kasvukauden alussa ovat kainosti ja siististi riveissä ja omilla paikoillaan. Kasvaessaan ne täyttävät koko tilan ja ulkoapäin näyttää kuin olisin vanginnut viidakon lasilaatikkoon. No, sehän se onkin tavoitteeni. Ehkä olen hiukan outo.
Chilit kasvavat nykyisin koko kesän ämpäreissä, sillä siirrän ne sisälle syyskylmien alettua. Kokemus on opettanut, että nelisen silloin tällöin puolilämmintä kuukautta ei oikein riitä chilisadolle. Kasvukautta saa jatkettua hiukan raahaamalla astiat kuistille saattohoitoon.
Vielä on tomeria taimia ilman kasvupaikkaa. Tuttavalle lupasin jo viisi isoa tomaatintainta. Toiselta tuttavalta sain valkosipulivaihtareilla suippopaprikaa. Kesäkurpitsat, avomaankurkut ja daaliat siirtyvät pihalle, kunhan luotan öiden hallattomuuteen.
Aamulla kävin kurkkaamassa kasvihuonetta. Tulipa taas tyytyväinen olo. Ja kun olen iloinen, jaksan ehkä tänään paremmin ratkaista mieltä kaivelevat ongelmat, järjestää mahdottomalta tuntuneet asiat ja kohdata vaikeat ihmiset.
Tomaatit saivat parhaat paikat. Chilit istutin ämpäreihin, jotka siirrän syksyllä sisälle. |
Mainostan tässä taas. Klikkaa, jos haluat katsella mitä nettitavaratalosta saa.
Uusin Prisma on avattu - verkossa
Kommentoin itse tuota kasvihuoneen kunnostusta: laitoin kasvihuoneeseen uutta multaa vanhan lisäksi, hevosenlantarakeita sekä höyheniä. Höyhenten käyttöä lannoitteena kannattaa ihailemani luomupuutarhaguru Ulla Lehtonen. Nuo valkoiset täplät kuvissa ovat vanhan höyhentyynyn sisuksia.
VastaaPoista