Koira ei pidä chilistä

Kaikki tämän kevään kylvökset ovat vielä saunan pesuhuoneessa pimeässä muovipussein peitettynä. Välillä niitä pitää tuulettaa, etteivät hennot alut homehdu. Välillä niitä pitää kastella suihkupullolla etteivät taimen alut kuivetu. Kohta, kun ne ovat selvästi mullan pinnalla, ne kiikutetaan valoisaan paikkaan, että kasvit alkavat kasvaa.

Minulla on ilonani koira. Se osallistuu suurella innolla kaikkiin puutahan töihin. Erityisesti kaivamiseen. Usein saan sen houkuteltua kaivamaan juuri siitä, mistä haluan. Joskus se kaivaa ihan itsenäisesti kuoppia keskelle kulkuväylää tai tai hautaa luunsa kukkapenkkiin, jossa on pehmeä multa ja paljon kasveja peittämässä sen salamyhkäisiä puuhia. Mutta se on vain hauskaa eikä millään tavalla ole vaarantanut puutarhaharrastustani.

Kukkapenkistä perattuja koivunjuuria ja muuta ylimääräistä.

Minun puutarhassani ei ole mitään sellaista, minkä päällä koira ei saisi istua tai maata. Kasvit ovat vain kasveja ja yleensä niitä on niin paljon, ettei muutaman varren katkeamista edes huomaa. Melkein kaikki syötävät kasvit kasvatan kasvihuoneessa, kasvikehikoissa, lavoissa tai muissa koiralta estetyissä paikoissa ettei se käy nostelemassa jalkaansa esimerkiksi salaattipenkissä.

Kasvimaassa kasvatan ruokaa myös koiralleni. Se saa paljon juureksia, salaatteja, kesäkurpitsaa, karviaisia, kriikunoita ja omenoita kesän lopulla. Villivihanneksia eli monia niin sanottuja rikkaruohoja se saa myös silputtuna ruokakuppiinsa lihan tai kalan sekaan. Parhaita ovat vesiheinät, vuohenputken lehdet, nokkonen, savikka ja jopa saraheinät. Joitakin kasveja ei saa laittaa vahingossakaan koiran ruokaan. Erityisesti pitää varoa myrkyllisiä leinikkikasveja, joita on paljon  niittyleinikeistä vuokkoihin.

Intoilemistani kasveista ainoastaan chili ja koira eivät sovi yhteen. Jos yrittää kouluttaa koiraa chilinmakuisin sormin, aiheuttaa varmasti ei-toivottua käytöstä. Koiraparka ei varmasti tee, mitä siltä yritetään vaatia, jos palkkiomakupala maistuu siitä epämiellyttävän polttavalta.