perjantai 1. toukokuuta 2015

Onnellisia parsoja - kohta

Tarkkasilmäinen huomaa parsanverson.




Vuonna 2013 alkanut Suuri Parsaoperaatio alkaa tuottaa tulosta. Olen kyykistellyt monta viikkoa parsamaan vieressä ja tähyillyt silmät sirrillään joko versoja näkyy siellä, missä viime syksynä oli varsia. Vihdoin kevätsateiden jälkeen, eilen tai toissapäivänä: tuolla ja tuolla pungertaa pintaan parsan nuppu.

Ne ovat jokainen odotettuja, kaivattuja ja siten onnellisia parsoja. Mamin pikku pötkylät. Tulkaa tänne, niin minä syön teidät suuhuni.

Punertavat parsan alut ovat pikkusormeni paksuisia. Ehkä niitä ei kannattaisi vielä tänä vuonna ottaa syötäväksi. Mutta kun haluan maistaa niitä, niin otan muutaman, sitten kun ne ovat vihertyneet. Pidän vihreistä parsoista enemmän kuin valkoisista.

Parsan verso vihertyy, kun se saa olla valoisassa auringonpaisteessa.

tiistai 21. huhtikuuta 2015

Liian pientä tai liian suurta

Raparperit punnertavat maanpinnalle.


Silppuri laulaa taas.
Puutarhapuuhastelu on täydessä vauhdissa nyt toukokuussa.
Kaikki kasvit ovat valmiina kasvuharppaukseen heti, kun lämpö ja kosteus ovat sopivat. Mutta äskeinen viileä jakso pitää syötävät kasvit vielä kovin pieninä.

Raparperit ovat juuri ja juuri maan pinnalla. Nokkosia voi napsia kourallisen sieltä täältä. Hiirenkorvista puissa ei ole vielä tietoakaan.

Toiset kasvit taas ovat liian suureksi kasvaneita. On puiden ja pensaiden harvennuksen aika. Hedelmäpuista karsitaan taas oksia ja  vesiversopiiskoja. Mistä niitä aina riittääkin?

Liian suuriksi kasvaneet vaahterat saivat lähteä. Harmi, etten huomannut valuttaa niistä mahlaa ensin pois. Olisin saanut omien puiden vaahterasiirappia.

Keväisen ryskämisen jälkeen ei risujakaan heitetä pois. Eikä ainakaan tungeta roskikseen. Paksuimmat oksat kelpaavat polttopuiksi.

Omenapuun oksia jätän aina savustuslastuiksi tai tikuiksi. Teen kesällä maailman parasta savukalaa, vaikka sen itse sanonkin. On sitä sanoneet muutkin.

Hakettajalla saan silputtua isot määrät oksia monikäyttöiseksi hakkeeksi, jota käytän kompostoriin jätteen joukkoon seosaineeksi ja pensaiden juurille.

Tämä tässä oli vaahtera.

tiistai 24. maaliskuuta 2015

Salvia, basilika ja persilja poseeraavat aamuauringossa

Yrtit yllättivät nopealla itämisellä. Oikea kuun asento?
Kohta alkavat ikkunalaudat olla täynnä viljelyksiä. Nyt itävät persilja, basilikat, ruohosipuli ja salvia. Viikonloppuna kylvän tomaatit ja chilit, kirvelin, rakuunan ja rosmariinin. Sitten vuorossa ovat kesäkurpitsat, herneet ja muut lämpöisen ystävät. Voi tätä autuutta.
Väinönputki on uusi tuttavuus.

Pihallakin alkaa varovainen viherrys. Väinönputket, jotka olen kasvattanut siemenistä, työntävät maan pinnalle lehtiään. Talvivalkosipuli pönöttää jo penkissään. Sitten odotan vesi kielellä parsoja, joita olen kasvattanut jo pari vuotta. Joko nyt pääsen niitä syömään?

perjantai 27. helmikuuta 2015

Versoja ja kukkia lautaselleni

Oletko nähnyt vaahteran kukkia?
Toin vaahteran oksia maljakkoon sisälle. Ne alkoivat viikossa kukkia. Kun vaahterat kukkivat tuolla ulkona, tuskin olen niitä niin tarkkaan katsellut kuin nyt piirongin päällä olevia oksia. Ne ovat niin keväisen kellanvihreitä. Täydellisiä.

Internetin villiruokasivustoilta haeskelin tietoa, että voisiko vaahteran kukkia syödä. Eivät ne kuulemma ole myrkyllisiä, mutta ei niitä tarvitse ihan kauhalla mättää lautaselle. Maistaa voi ja laittaa koristeeksi salaattiin tai lautasen reunalle. Laitoin äsken kukkia kermaviilikastikkeeseen, jonka syömme pian kalan kanssa.

Innokkaat herneen versot huojuvat ylöspäin.
Herneen versot rouskahtavat mukavasti hampaissa ja maistuvat vihreältä ja terveelliseltä. Kasvatan versoja kerroskattilan reikäosassa. Alla olevassa kattilassa on vettä, johon herneiden juuret jo yltävät reikien kautta. Multaa ei ole ollenkaan. Reikäkattilassa minusta on helppo huuhdella herneet ja versot. Niihin muodostuu muuten helposti hometta. Ja sehän ei ole terveellistä ollenkaan.

perjantai 20. helmikuuta 2015

Suuntana kesä ja aurinko

Tästä voi oikaista kesään tai takatalveen.
Minulla on ikävä kesää. Haistelen multaa, rapistelen siemenpusseja ja haikailen kesäkuvien äärellä.
Pari aurinkoista päivää reväyttää kotitarveviljelijän unelmat ruutupaperille. Tuolta siirrän ja tuonne teen lisää sipulipenkkiä. Vauhti vain kiihtyy toukokuuta kohti.

Nyt helmikuun lopulla aloitan taimien kasvatuksen. Kylvän persiljan ja basilikan ainakin. Liian aikaisin en tohdi taimettaa tomaatteja ja kesäkurpitsoita. Niitä ei saa ulos kasvamaan ennen kuin touko-kesäkuun vaihteessa.

Kesäkurpitsat kylvän vasta maaliskuussa.    



Vihreän himossa idätän oraita ja versoja maaliskuussa. Luonnossa on paljon syötävää jo toukokuussa. Villivihanneksiksikin niitä kutsutaan. Trendikkäitä kuuluvat olevan.
Maahumala on sievä peittokasvi ja mausteinen villiyrtti.
Koska hurahdin kasveihin jo teininä, otin selvää myös villistä luonnosta saatavista rohdoista ja ruokakasveista. Lueskelin Lönnrotin, Rautavaaran sekä Ulla Lehtosen viisauksia jo viime vuosituhannella ja pistelin poskeeni suurella mielihyvällä nokkosta, maahumalaa, maitohorsmanversoja ja vuohenputkea. Vesiheinääkin taisin nyhtää lautaselle ja voikukan nuppuja. Rouskutin ruusujen terälehtiä ja krassien siemeniä. Liritin koivuista mahlaa kyytipojaksi.

Tänä keväänä opastan muita hyödyntämään luonnon vihanneksia. Tervetuloa yrttiretkilleni. Kohta lumet sulavat ja alkaa ensimmäinen satokausi.


keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Joulua kaikille aisteille


Minun jouluni on makeaa, tuoksuvaa ja värejä. Suklaata ja kukkia.



Korvien joulu on lumen hiljaisuutta, koirien haukuntaa, kun ne telmivät hangessa. Minun jouluni on nostalgista ja haikeaa musiikkia, joka ei ole markettien tingeltangel joulurallatuksia tai ääntään värisyttäviä laulujulkkiksia.


Joulun kosketus on lämpimät villasukat jalassa. Saunan löylyt. Kuuma kahvi jouluyönä. Iholla tuntuva  pakkanen jouluaamun lenkillä, kun kaikki väki vielä nukkuu. Paitsi me koirien kävelyttäjät.

Talvikuukaudet ovat ulkona kasvaville kasveille lepoaikaa. Ne saavat olla rauhassa lumen tai talvisuojusten alla. Samanlaista hissuttelua toivon itsellenikin tähän aikaan vuodesta: talviunen pehmeätä hämärää, vaimeita ääniä, hidasta pohdiskelua ja pakotonta puuhailua. Hys. Tupulassa torkutaan.


keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Juurille

Maa-artisokan mukuloita on taas kylliksi.
Myöhäissyksyllä on vielä puutarhassa paljon ilon aiheita. Kun omenat on poimittu ja kriikunat syöty, kaivellaan vielä maasta aineksia ruokaan ja säilöntään.

Maa-artisokalla on monimuotoinen juuri. Ruoanlaittaja saattaa hermostua sen moniin koloihin ja ulokkeisiin. Vaivannäkö kannattaa. Sosekeitto on hillityn maukasta. Paistokset ovat pehmeän raikkaita.

Maa-artisokasta teen herkullisen lounaskeiton. Valkosipulit maustavat leipää.

Valkosipulin olen juuri saanut istutettua. Hyvin onnistuneesta kynsilaukkasadosta erottelin yksivuotiset sipulit ja jaoin muutaman auenneen ison sipulin istukkaiksi. Laitan valkosipulit aina  syksyllä hyvin muokattuun multaan, niin keväällä ne poksahtavat kasvuun heti lumien sulettua.

Toinen maanalainen superruoka on piparjuuri. Sillä on perimätiedon mukaan kaikenlaisia parantavia ominaisuuksia kolotuksista, keripukkiin ja flunssaan. Mutta, kun teen siitä piparjuuritahnaa, ajattelen vain omatekoisia susheja ja graavia lohta. Käytän piparjuuritahnaa ikäänkuin wasabin sijaisena.
Piparjuuri kukkii kesä-heinäkuussa.
Ärmäkän makuinen piparjuuri saa välillä kyyneleet silmiin. Kuorittuna sitä voi pakastaa. Ruokaan se pitää lisätä viimeiseksi, eikä sitä saa keittää.
Kaivelin piparjuuria maasta.
Kaikki nämä rakkaat mullanalaiset juurikasvuni: piparjuuri, maa-artisokka ja valkosipuli ovat vaivattomia kasveja. Ne vaativat tilaa levitä ja kasvaa. Tietysti muutaman vuoden välein uuden paikan ja säännöllisesti ravinteita.