Sademetsä pihassani

Mantsurian jalopähkinä kasvaa kohti Tampereen taivasta.

Onpa ollut vaihtelevat säät kesän alussa. On ollut sadetta, paljon sadetta ja välillä vähemmän sadetta. Tässä pihaviljelijäraukka vääntelee käsiään: miksei vesimelooni kasva, miksei tomaatti jo kuki ja miksi heinä peittää kukkapenkin? Mutta varsinkin villit ja puolivillit kasvit ovat sopeutuneet viileään ja märkäänkin Suomen kesään. Puutarhakasveista sipulit ovat mahtikasvussa, samoin parsan varret ja yrtit. Ei siis mitään katastrofia ole tapahtunut.

Pihani puissa on mahtavat vuosikasvut. Kuusen kerkät suorastaan taipuvat pituutensa vuoksi. Mantsurian jalopähkinä varjostaa kohta suurella lehvästöllään pihan keskiosaa ja siinä kasvavia pensaita. Valkoisen syreenin jouduin poistamaan jo keväällä: se näivettyi ja kuihtui pois. Lumipalloheisi kukkii kuitenkin edelleen komeasti jalopähkinän kainalossa.

Mehiäiset suosivat vuorikaunokkia.

Nyt kun hoitelen mehiläisiä, pohdin kukkia ja kasveja mehiläisten kannalta. Vuorikaunokki, hedelmäpuut, mäkimeirami, syreeni, voikukka, vadelma ja valkoapila näyttävät olevan mehiläisten TOP 10 -listan kärjessä.

Muutaman päivän lämmin jakso sai mehiläiset ahertamaan meden keruussa. Sen huomasi jo muutaman päivän jälkeen pesän kerroslaatikoiden painosta.

Kuumina päivinä mehiläiseni ovat keränneet ahkerasti mettä.

Pesiä ei tienkään tarvitse eikä kannata käydä ronkkimassa liian usein. Mehiläisille pitää antaa työrauha. Mutta uusien tilanteiden vuoksi kävin tarkistamassa pesien tilanteen. Huom. pesien.



Minua kokeneempien mehiläistarhaajien mukaan kolme vuotta vanha emo alkaa olla jo hedelmällisen aikansa ehtoopuolella. Ostin keväällä pesän ja sen emo on parivuotias. Ensi vuonna se olisi jo eläkeläinen. Niinpä tein vanhalle rouvalle eläkekodin eli jaokkeen, joten minulla on nyt yllättäen kaksi pesätornia. Vanha pesä saa kasvattaa uuden kuningattaren, joka jaksaa munia uusia työläisiä pesään. Tai voi se uusi emo hävitä taivaan tuuliinkin parveilun aikana. Mistä nämä osaa etukäteen arvata.

Vanha emo saa tehdä töitä uudessa boksissaan ilman vallankaappauksen uhkaa.

Punaisella merkitty emo on vielä vikkelä eukko.

Mielelläni olisin opetellut ensin yhden kesän ilman tämänkaltaisia pohdintoja, että mistä sen emon ottaa milloin. Mutta näitä päätöksen paikkoja tulee enemmän ja vähemmän koko ajan.

Ja koko ajan oppii lisää. Tällä viikolla olen oppinut sen ettei verkkohattu päässä pidä sylkäistä.