Pihatönkijän vauhti kiihtyy mutta kevät jarruttelee

Väinönputki on aromaattinen villi- tai minulla vain puolivilliyrtti. 

Kuisti täyttyy esikasvatettavista taimista. Basilika, ranskalainen rakuuna, persilja, chilit, tomaatit, kurkku ja kurpitsa odottelevat leutoja kevätsäitä. Niillä tuntuu olevan vielä pitkä odotus. Tänä viikonloppuna kolea pohjoisvirtaus muistuttelee, että puutarhan kevät ei ole vielä täällä.

Persilja aloitti riehakkaasti kasvun kuistilla ja tarvitsee pian isomman ruukun.

Villivihannesten ystävän katse kiertää oman pihamaan ja joutomaiden reunoja. Joko sieltä löytyisi syötävää? Harmaan heinän seassa, lehdettömien oksien alla vihertää jo. Pikkunokkosia voisi jo leikata muhennokseen. Poimulehden suppuiset lehdet ovat tunnistettavissa vuohenputken seasta.

Poimulehti heräilee ulkona.

Nokkosia on pian kasvimaan reunat täynnä.

Tietysti puolivilli väinönputki, tuttavien kesken 'Väinö', ilahduttaa jo kasvattajaansa. Puolivilli se on siksi, että se kasvaa villinä Lapissa, mutta hiukan kesytettynä tontillani. Se on voimakasmakuinen,  siksi sen käyttöä pitää hiukan miettiä ja kokeilla varovasti.

Ensimmäiset

Kevään ensimmäinen sinivuokko on näyttäytynyt. Kävin aitan päädyssä tähyilemässä tänään ihan vartavasten. Rakennuksen vieressä on hiukan nouseva rinne, joten aurinko sulattaa sen aikaisin ja kevään kukat nousevat siihen aikaisin.

Basilikaviljelmäni kasvaa kohisten taimetusastiassa. Persiljatkin ovat sirkkataimella. Chilit ja tomaatit olen jo koulinnut isompiin astioihin.

Mehiläispesillä on kova kuhina, kun kävin siellä ryskämässä ja häiriköimässä. Ei ollut tarkoitus heitellä kehiä, mutta kun ne olivat kiinni toisissaan, niin yläkertaa nostaessani tippuivat alakerran kehät hiukan hallitsemattomasti. Mutta onneksi pesän päälle eikä maahan.

Tämä on se huonompi pesä. Hyvin sekin pörrää.

Mehiläiset saivat kostettua häirinnän. Otin kovettuneet, kömpeöt rukkaset pois kädestäni ottaakseni kuvia. Kun laitoin rukkasta takaisin käteen, niin yksi oli piiloutunut hanskan sisään ja pisti. Se oli tämän vuoden ensimmäinen pistos. Pistos tietää pistäjälle hengen menoa. Ei niin, että pistetty hiutaisisi sen kuoliaaksi, vaan mehiläiseltä irtoaa piikki ja se kuolee. Siksi ne pistävät vain häirittäessä ja puolustautuakseen.

Eloisamman pesän mehit piilottavat alleen peittosikiöitä.

Toisen pesän mehiläiset ovat alkaneet jo lisääntymisen. Tai oikeastaan pirteä viimekesäinen emo muninnan. Kuukauden päästä ne jo lentävät, jos säät ovat suotuisat ja sopivia kukkia maisemissa.

Vihreän kaipuu iski taas

Oli ihan pakko idättää vehnänjyviä. Ne alkoivat vihertää viikossa ja toivat pika-avun vihreän kaipuuseen.

Vehnänorasta voi syödä, mutta minä taidan pitää nämä vain koristeena. Nappaan silloin tällöin lehden suuhuni ja kuvittelen, että on jo kesä. Pääsiäiseksi idätän toisen vehnäpellon johonkin isolle laakealle tarjottimelle.

Kuistin ikkunalla rehottaa vahva pelakuu. Otan siitä oksan tai kaksi juurtumaan, niin saan kesäksi ulos lisää vaaleanpunakukkaisia kaunistuksia.

Muovikuvun alla itävät chilit. Laitoin kahta laatua itämään: kummassakin on jo muutama alku mullan pinnalla. Katsokaa vaikka, tuossa vasemmalla näkyvät pienet elävät sirkkalehdet.

Ikkunalla saviruukuissa näivettyvät sisällä talvehtineet mausteyrtit. Rosmariineista viimeisin kuivahti elottomaksi helmikuussa. Basilikassa on vieläkin yksi vaivainen varsi ja siinä pari lehteä. Ei se enää haittaa, nythän voi jo kasvattaa uusia, kun kevätpäivät ovat jo pitkiä ja lumi heijastamassa valoa sisällekin.

Vitamiinitarpeeseen syötäväksi kasvatan taas herneen versoja. Idätysastia näyttää vielä ruotsalaiselta hernekeitolta, mutta kohta idut vihertävät ja saan rouskutella rapeita varsia ja lehtiä leivän päällä ja salaatin joukossa. Viime vuonna aloitin versottamisen ilmeisesti aikaisemmin (pikkukuva) ja versot olivat jo syötäviä maaliskuun alussa. Idätykseen sopivat herneet, joita saa ruokakaupasta ison pussin hyvin edullisesti. Minun idätykseen käyttämäni herneet ovat tosi vanhoja ja kaapissa kuivaneita. Niihin on silti pakkautunut elämisen voimaa, että ne alkavat kasvaa, kun saavat sopivasti vettä, valoa ja lämmintä.

Taitaa aurinko paistaa

Porkkanakeitossa maistuu valkosipuli, oregano, timjami ja chiliripaus.

 

Hohhoijaa, olipa pitkä talviuni. Kovin on valoisaa ulkona jo.

Mitäs se karhu tekee, kun herää? No, sehän etsii hyvää syötävää. Ja paljon. Niin minäkin.

Onneksi minä, talvinuokuksissa ollut ihminen, olen osannut ennakoida kevättä. Olen kuivannut, säilönyt, kerännyt ja kasvattanut viime kasvukaudella monenlaisia herkkuja. Niitä syödessä voi muistella viimekesää ja suunnitella tulevaa.

Nyt villit ja kasvatetut yrtit maustavat soppaa ja pataa. Hunaja hellii makeanhimoista mörökölliä. Chili ja valkosipuli pistävät veret kiertämään pakkaspäivänä. Niitä on vielä kasapäin kaapissa ja kellarissa. Oi, sieniä ja tattejakin vielä. Pakasteessa luomulammasta pataruokiin. Lihan olen ostanut Reko-ruokarenkaalta. Itse en lihakarjaa kasvata (vielä).

Yrttejä, chiliä, valkosipulia ja omenalastuja.

Jälkiruokana useimmiten hunajalla maustettuja, itsekerättyjä tai kasvatettuja, marjoja rahkan kanssa. Otan tuikuksi murheeseen hunajalla maustettua väinönputkilikööriä ja herukka-aroniamehua.

Väinönputkilikööriä, herukkamehua ja hunajaa.

Kohta pääsen suunnittelemaan taimikasvatusta, mehiläisten hoitohommia ja villiyrttiretkiä. Elämme jännittäviä aikoja. Taas.

Syksy on kypsynyt

Satoa on korjattu jo: tomaatteja, hunajaa, kuivattua villivihannesrouhetta ja tatteja. 

 

 

 

 

 

 

 

Lämpöisen syksyn tuloksena tomaatit ehtivät punastua oikein hyvin lämmittämättömässä kasvihuoneessani. Monena syksynä olen tuonut tämän lemmikkikasvini hedelmiä sisälle vihreinä, kun yökylmät ovat uhanneet mitätöidä myöhäiskypsymistä.

Yrtit vihertävät vielä pihalla: salviasta, kyntelistä, rosmariinista ja venäläisestä rakuunasta käyn edelleen nyppäisemässä maustetta syksyn herkkuihin, vaikkapa kaalikääryleisiin ja luomulammaspataan. Maa-artisokka kukkii kohta ja saan kaivella sen mukuloita herkkukeittoihin.

Kanadanpiisku valaiseen koko pihan keltaisilla kukinnoillaan.

Pihoissa kukkivat nauhukset ja tarhapiiskut. Ne ovat hyödyllisiä kasveja. Aurinkoisina päivinä mehiläiseni keräävät vieläkin siitepölyä talven varastoihin, juuri näistä syksyn keltaisista kukkijoista. Viimeiset talvimehiläiset ovat kasvamassa ja odottamassa ruokaa kotikennostoissa. Olen antanut pesiin lisäruokaa syyskuun alkupäivät, että niillä olisi evästä kukattomaksi ajaksi. Syksyllä mehiläisten hoitaja tekee (taas) tärkeitä päätöksiä. Onko ruokaa riittävästi ja onko mehiläisiä tarpeeksi, että ne voivat pitää niin sanotun talvipallon lämpimänä pakkaskuukausina?

Gladiolukset kukkivat uskaliaasti syksyn kynnyksellä.

Viimeiset perennat kukkivat nyt. Daaliat, syysleimut ja gladiolukset ovat eksoottisisen värikkäitä ja kuitenkin niin kotoisia. Näitä kasvoi aina äidin ja ukin kukkapenkeissä. Näitä on ollut aikoinaan myös tällä vanhan talon tontilla ja rintamamiestalovaltaisessa naapurustossa marjapensaiden ja omenapuiden väleissä. Ne ovat olleet silloin arkielämän luksusta, koreutta ja kauneutta. Suomalaista kukkahulluutta.

Mesisadonkorjaajien sadon korjuu

Sieltä sitä terveellistä makeaa lorottaa. Siivilät keräävät suurimmat vahanokareet.

Oman hunajan nauttiminen on aloitettu sujuvasti. Tänäänkin nuoleskelin sekoituslastasta aamumakeat. Päivällä kerään jälkiruokakippoon rahkaa, vadelmia, punaherukoita ja lorotan hunajaa päälimmäiseksi. Illalla jokin muu ruoka saa hunajaa mausteekseen.

Mehiläispesien koko kesän kestäneen hoidon tuloksena sain lingottua ensimmäisen kerran omien hoidokkien hunajaa. Minulle tämä on ensimmäinen kerta, joten olin ihan tyytyväinen jo tähän yhteen ämpärilliseen. Koska kesä tulikin hiukan kalenteriin katsomatta, mehiläisillä on vielä täysi keruutohina päällä. Linkoan hunajaa vielä toisenkin kerran.

Hunajakennostoja, joihin mehiläiset ovat keränneet kukista mettä, otetaan pois sopiva määrä. Mehiläisiä ei saa suututtaa ja jättää nälkäiseksi. Jotain pitää jättää talvivarastoihin ja antaa vielä sokeria lisäksi, että ne jaksavat talven yli.

Haarukalla rapsuttelin vahaa pois kennoston hunajan päältä.

Pesistä pois otetut kennokakut kuorin peittovahasta ja linkosin miehen ollessa käyttövoimana hunajakoneella. Meillä linko on käsin veivattava kolmekehäinen eli siihen mahtuu vain kolme hunajakakkua. Hunaja selkeytetään, vaivataan ja pakataan purkkeihin. Minulla on nyt se vaivausvaihe menossa.

Me teemme kaikki työvaiheet käsin ja kaikenlaisia omia niksejä keksien. Linkoomo, pakkaamo, selkeytys tehdään tuossa omassa keittiössä. Viilennys ja säilytys kellarikerroksessa, joka ei ole aivan niin viileä kuin pitäisi. Syksyn mittaan se kyllä viilenee.

Joku äimisteli koirien ja mehiläisten sekä hunajan käsittelyn yhdistelmää. Ihan samalla tavalla voi epäillä koirien ja ruuanlaiton, puutarhan kaivelun ja ruuanlaiton, koirien ja omatarveviljelyn yhdistelmiä. Salasana on peseminen ja tunnusluku yksi (asia kerrallaan). Astiat ja kädet pitää pestä usein ja välillä, koiria voi pitää erossa kaikesta, mihin niiden ei pidä mennä, siisteys kannattaa muttei sitä tarvitse hysteriaksi kehittää ja maalaisjärki neuvoo enemmän kuin googlettaminen.

Kennohunaja oli ekstraa.

Itseäni kokeneemmilta mehiläistarhaajilta olen saanut kiitettävästi tietoa, neuvoja, kokemuskertomuksia, niksejä ja kannustusta. Tänään opin, että hunaja ei jäädy pakastekaapissa, vaan jähmettyy.

Koekaivauksia kasvimaalla

Aurinkoinen päivä yllytti mesomaan kasvimaalla ja puutarhassa. Ennen kuin saderintama taas tulee.
Tarkistin valkosipulien upean varsiston lupauksia. Oivallisia, kauniita sipuleita on tulossa. Tästä kuivattelen taas talven nautinnot. Voihan niitä jo nyt syödä, mutta koska näiden sipuleiden varsi ja kuori ovat vahvat, kuivatus ohentaa niitä, joten käsittely helpottuu. Ja mielestäni myös maku paranee.

Mäkimeirami eli oregano on minun ja mehiläisten mielimauste.

Kynteli kukkii.

Mausteyrtit rehottavat runsaista sateista huolimatta. Kaikissa kasvatusohjeissa kyllä sanotaan, että mausteyrtit pitävät laihasta maasta ja kestävät kuivuutta. Jopa salvia, kynteli ja rosmariini näyttävät  tyytyväiseltä kasvupaikoillaan. Kuivaan puutarhan mausteyrttejä talvikäytöön nippuina tai riivittyinä.

Verkotin punaherukan.

Vadelmat ja herukat kypsyttävät jo mehukkaita marjoja. Perinteisesti piilotan ainoan punaherukkapensaani moskiittoverkkoihin. Ovat toimineet hyvin vuosikausia.

Tämän kesän yllätyksenä pihassani kukkii vitivalkoinen sormustinkukka .

Lopuksi kukkakauneutta. En tiedä taaskaan, mistä pihalleni tupsahti valkoinen, suuri sormustinkukka, mutta hyvä kun tupsahti. Silloin tällöin olen kyllä tilaillut sormustinkukkien siemeniä ja kylvänyt niitä sinne ja tänne. Kukka on kaksivuotinen, joten sen paikan ehdin usein unohtaa. Se myös kylväytyy itsenäisesti ja nousee ihan minne vain. Yllättäen. Jopa naapurin puolelle pensasaitaa. Naapurissa ne ovat tänä vuonna vaaleanpunaisia.