torstai 24. huhtikuuta 2014

Ensi kevään parsasato haaveissa

Yksivuotias parsan juurakko on lupaavan vahvan näköinen.
Vihdoinkin kevät on niin pitkällä, että pääsen kaivelemaan kasvimaata. Ensimmäinen työ on parsan juurakoiden siirto.

Kylvin parsan siemenet pieneen hiekkamultapenkkiin viime keväänä. Harvensin taimia kesän mittaan, että niitä jäi noin 15 senttimetrin välein kehittymään isommiksi. Vuodessa parsan juurakot ovat kasvaneet niin suuriksi, että voin siirtää ne vahvistumaan, kasvamaan ja tuottamaan satoa 10 vuodeksi. Näin gurut lupaavat.

Minulla on puutarhaharrastuksessani pääguruinani eli opettajina kaksi ylitse muiden. Ulla Lehtonen - tietysti. Toinen on Alanko. Ei Ismo eikä Ilkka, vaan Pentti. Heidän oppiensa mukaan kaivelin istutussyvennyksen, ruimin sinne lannoitteita, tipauttelin monihaaraiset parsajuurakot noin puolen metrin välein ja peitin hellästi mullalla.

Jokohan ensi vuonna saan tästä vihreätä parsaa? 
Vasta ensi keväänä, jos kaikki onnistuu oikein, voin leikellä maistiaisia omista vihreistä parsoistani.

Käännetty maa ei piisannut. Nyt minulla on parsanjuurakko-ongelma. Kokonaisen pellon saisin vielä istutettua. No, ystävät ja kylännaiset saavat taas lahjoja.

torstai 17. huhtikuuta 2014

Sijaistoimintoja


Talvivalkosipulien kevätkirmaus.

Nyt pitäisi pestä ikkunoita, imuroida, paistaa kulitsaa ja lampaanreittä. Siivous alkoi kyllä järjestelmällisesti, kaikki työvälineet olivat jo esillä. Sitten alkoi lipeäminen ja sijaistoimintojen keksiminen.

Huomasin, että toisen makuuhuoneen pöydät olivat täyttyneet taimipurkeista. Nehän pitää kantaa sieltä pois, että nuoriso mahtuu sinne pääsiäsvisiitillään. Ainoa paikka, mihin taimet mahtuvat, on piharakennuksen pöydällä.

Kärrätessäni taimilaatikoita ja tarjottimia aittaan, jouduin maan taikapiiriin. Huomasin kantavani vettä alppiruusujen juurille, että juuriston ympärillä oleva maa sulaa ja naheat lehdet voivat ruveta yhteyttämään kevätauringossa.

Sieltä päädyin hyötykasvimaalle tarkkailemaan valkosipuli-, parsa- ja maa-artisokkapenkkejä. Ne kaikki olen kunnostanut ja istuttanut syksyllä.


Valkosipulit rehottavat hyvin - sielläkin, missä niiden ei pitäisi kasvaa. Niistä jää aina multaan kynsiä tai istukkaita, joista ne ponnahtavat maan pinnalle heti lumen sulettua.

Parsa on vasta toisen vuoden kasvussa. Niissä olin havaitsevinani lievää vihreää piippaa siellä täällä. Ovatkohan ne parsoja vai tavallisia heiniä?

Joku on keksinyt maa-artisokan herkullisuuden.
Maa-artisokka on hidas kasvaja, se odottaa kunnon kesää ja sateita ennen kuin työntää vihreätä mullan pinnalle. Nyt sillä on uusi vaara. Huomasin, että aputyövoimanani oleva pikkukoira kaiveli maata innokkaana ja pian rouskutti kuola roiskuen maa-artisokkaa. Montakohan uutta vartta kasvaa kesäksi, jos musta karva-ahmatti syö vaikka yhden artisokan mukulan päivässä?

Kokeilukasveistani kumina on ensimmäisenä näkyvissä.
Koeviljelylaatikoissa on vihreää ainakin kuminaosastossa. Väinönputkea ei vielä näy. Rohtosuopayrtti eli saippuakukka pinnistää jo pinnalle tai sitten se on rönsyleinnikkiä.

Jännittävää on muistella, mitä olen siirtänyt mihinkin. Aina ei muistu mieleen, siirsinkö kullerot, liljat tai ruusut tänne vai tuonne. Vasta sitten, kun kasvin lehdet näkyvät, ja joskus pitää odottaa jopa kukintaa, muistaa ja tunnistaa kierrätyskasvit. Siksi ei kannata olla liian kiireinen kevättouhujen kanssa. Vielä saan monta tekosyytä siivouksen sijaan, kun odottelen kasvukauden alkua.

maanantai 17. maaliskuuta 2014

Vihreää näkyvissä

Ohraa purnukassa silmän iloksi.

Sisätaimistossa alkaa vihertää. Kevät. Se elvyttää kasvit ja ihmisen. Kohta alkaa meikäläisen maaninen vuodenaika: unen tarve vähenee, polvet notkistuvat valmiiksi pihalla kyykkimistä varten, omenapuissa kiipeilyote palautuu lihasmuistiin, sieraimet leviävät haistamaan erilaiset mullat ja maan kosteusasteet.

Vauvachilit.
Hyötykasvien siemenet ovat ponkaiseet mullan pinnalle nopeasti. Oli sittenkin oikea aika kylvää siemenet neuvojen mukaan yläkuulla. Vai oliko se sittenkin alakuu?

Pienille sirkkalehdille tekee mieli lässyttää vauvakielellä. Voi armaat, kun olette hentoja ja hauraita. Ja yhtä ihmeellisiä kuin ihmistaimet tai eläinten pennut.

torstai 13. maaliskuuta 2014

Tulppaani-iloa tupaan ja työhuoneeseen


Ulkona ei vielä kuki mikään. Sisälle ostin ison kimpun leikkotulppaaneja taas, kuten joka kevät. Varinaista tulppaanimaniaa ei minulla sentään ole, vaikka kimppu pitää saada, kun maa paljastuu lumen alta ja ikkunoiden pölykerrokset alkavat häiritä.

Olipa edullinen iso tuplakimppu tuossa läheisessä Honkasen puutarhan myymälässä. Jaoin sen moneen maljakkoon. Tämä osakimppu on keittiössä. Yksi maljakollinen pirteitä kukkia on työhuoneessa siten, että sen näkee, kun kohottaa silmänsä tästä tietokoneen näytöltä. Väriterapiaa silmille ja sielulle.

Omenapuiden alla tunkevat krookuksen lehtipiipat varovasti esiin. Ne epäröivät vielä - onhan luvattu viileitä kevätsäitä vielä. Kyllä ne tietävät. Ei vielä kannata rehottaa, vaikka aurinko vähän paistaakin.

Parina aamuna olen tarkkaillut jouluruusuja. Joko ne kukkivat? Joillakin jouluruusut kukkivat tosiaan jo jouluna, koska ei ollut lunta eikä pakkasta. Minun kasveissani ei näy vielä nuppujakaan.

Viime vuonna kuvasin vaaleaa joulurusua (Helleborus Niger) huhtikuussa. Olisiko tämä kukahtanut väärään aikaan eli ennen talven tuloa?



torstai 30. tammikuuta 2014

Valon paluu

Valo on tullut takaisin. Se saattaa merkitä kevään ennettä. Käännän kasvot aurinkoon päin ja yritän imeä ihon kautta energiaa. Pian alkavat puutarhasuunnitelmat itää kalpean nahkani alla ja hilseilevän pääkoppani pimennoissa. Nyt on käynnistelyvaihe menossa. Hiukan köhien, nivelet natisten puutarhahurahtanut muistelee viime kasvukautta ja kaivelee muistilappuja ja viljelykansiotaan. Mitä minun pitikään tehdä ensi kesänä? Mitä kaikkea siirsin viime vuodelta tähän kevääseen?

Lumi moninkertaistaa valon määrän. Taivas kuvastuu hankeen ja hanki heijastuu taivalle. Nythän tässä suorastaan kylvetään valossa. Olen huomannut, että hanki loistaa itsekseen yössä.
Kasvit tietävät, että nyt kannattaa olla levossa. Alppiruusut vetävät hartiat kyyryyn ja lumimyssyt päähän. Hengittämättä, hiljaa, toiminta seis. Kukkanuput ovat valmiit jo syksyllä, mutta pakkanen ja kevätaurinko eivät saa runnella kasvia, muuten elämännesteiden virtaus loppuu, silloin lehdet ja nuput kuivuvat.

maanantai 2. joulukuuta 2013

Talven taikasauva

Pakkasen siveltimenvetoja keittiön ikkunassa.
Pakkanen on koristellut puutarhan. Talvi viljelee lumihangessa koristeitaan ja kasvattaa kukkiaan sileille pinnoille.
Tavallinen lätäkkö on muuttunut taideteokseksi.    


Vesi muuttaa muotoaan puoleksi vuodeksi. Talvi on täällä. Ja pimeys. Mutta myös tähdet, revontulet ja lumisade.
 
Varjoliljojen siemenkodat talvitörrössä.

 Puutarhaintoilija ottaa mallia kasveista, yrittää rauhoittua ja vaipua lumen hiljaisuuteen.

torstai 31. lokakuuta 2013

Kivien pyörittelyä


On vielä hyvää aikaa tehdä puutarhatöitä. Työlistassa onkin vielä pitkä liuta tekemistä. Toisaalta voihan ne jättää kevääseenkin. Ei pihatyöt mihinkään karkaa. Ei todellakaan.

Kesä heilahti ohi kuin pääskysen lento. Hädin tuskin huomasin sen tulevan ja sitten jo menevän.

Yksi suunnitelmani oli tehdä tontille kivistä jatulintarha. Jatulintarha on kivillä maanpintaan rajattu spiraali tai labyrintti. Minun piti vielä jotenkin sijoittaa kanto sen sisään.

Koko kesä meni muita tehdessä. Mutta takaraivossa suunnitelma eli ja jalostui, että ei siitä jatulintarhaa tule, vaan lähinnä jätinkirkko eli kivikasa, jonka rakentamisessa on otettu huomioon päivänseisaukset.

Leikkasin maanpeitekankaasta palasia ja asettelin näkyvillä olevien puunjuurien väliin. Siihen vain kiviä piti sitten hommata. Onneksi naapurissa oli ylijäämäkiviä. Sain sieltä muutaman kottikärrillisen.

Tarvitsen näköjään lisää kiviä isojen kivien väläihin. Mietin sitten keväällä istutanko kasveja tähän kivimuodostelmaan. Tällähän ei ole mitään hyötytarkoitusta. Se on vain omaksi iloksi suunniteltu ja itselle rakentumassa. Ehkä tanssin sen ympärillä juhannusyönä ja talvipäivänseisauksen aamuna.